Tanssi mulle


Uskokaa tai älkää, mutta ennen ammattikoulua en harrastanut liikuntaa ollenkaan. Olin kokeillut muutamia lajeja, mutta ehkä ujouteni vuoksi niiden jatkaminen jäi. Muistan, kun ekaluokalla kompuroin jalkoihini lentopallotunnilla sivulaukkaa tehdessä ja jouduin liikkeen tekemään uudelleen, kaikkien nähden. En tiennyt silloin miksi se tuntui niin kurjalta, enkä halunnut enää harjoituksiin mennä. Uuden harrastuksen uskalsin aloittaa vasta ammattikouluaikoina kaverini kanssa, taekwondon. Lajin, jolla on ikuinen paikka sydämessäni, sillä se todella muutti elämäni suunnan. Rakkaus urheiluun ja sen tuomaan hyvään oloon syntyi.

En tajunnut asiaa vuosikausiin, ehkä parikymppisenä ymmärsin kärsineeni sosiaalisten tilanteiden pelosta. Siitä, ettet pysty menemään koulun ruokalaan yksin, on tanssilattialla yksin esiintymiseen aika pitkä matka. Muistan kuinka sekosin kadulla kävellessäni askelissa, siksi vain että luulin kaikkien katsovan kuinka kävelen. Hullua. Todella hullua.

Innostus uudesta harrastuksesta ja menestys taekwondokilpailuissa teki minusta urheiluhullun, jota olen vielä tänä päivänäkin. Taekwondokilpailemisen mielekkyys ehkä hiipui siinä vaiheessa, kun treeni muuttui ns. yksinäisemmäksi eikä minulla ollut ”omaa” kilpailuvalmentajaa seurassa. Pidin pikku breikin urheilusta ja sairasloman töistä.

Kuvauspäivä Tampereella Lahti Dance Academy:n kanssa, kuvassa Jungle Baez kisaryhmämme

Tanssi tuli sattumalta mukaan kuvioihin, koska halusin piristää parasta ystävääni ja tiesin hänen pitävän tanssista. Aloitimme zumba ja reggaeton tunneilla, pääsimme mukaan myös esiintymään. Tarvitsen kaikessa tavoitteita, jotta mielenkiintoni pysyy yllä ja tästä syystä kaikki mitä aloitan, menee vähän ”överiksi”. Usein kuitenkin moniin asioihin mielenkiintoni lopahtaa, näistä esimerkkinä juoksu. Muistan raskauden jälkeen juosseeni 2-4krt viikossa salitreenin alkuun cooperin ja kävin ulkona juoksemassa, koska päätin nostaa juoksukuntoani. Noh. Kyllähän se koheni, mutta ei siitä juoksusta edelleenkään ykkösljini tullut. Olen luova persoona, joten juoksu on liian pitkäveteistä makuuni.

Tanssi on tässä suhteessa poikkeus, koska tie on loputon. Luovuuden, taidon ja tekniikkojen oppimiseen menee helposti loppu elämä. Tanssia olen nyt harrastanut aktiivisesti ehkä reilun 3 vuotta, raskaus/odotusajat satunnaisemmin, sillä puolisoni oli tuolloin firmojemme kimpussa yötä päivää ja minä kiinni lastenhoidossa. Yhteensä tanssin parissa on vierähtänyt kuitenkin jo reilu viisi vuotta ja joka kerta jaksan innostua siitä uudelleen.

Biancaneven järjestämä workshop Yanis Marshallin opissa

Urheilu on minulle pakkomielle ja intohimo, jota ei voi oikein selittää, mutta yritän.

Aloitan jokaisen aamun samalla tavoin, räväytän silmäni auki klo 8-9.00 ja hieraisen unihiekat silmäpusseista. Totean, että olisi pitänyt herätä aiemmin, jotta olisin ehtinyt tehdä työt nopeammin pois alta. Keitän kaffet ja menen toimistooni jumppapallon päälle naputtelemaan grafiikoita asiakastöihin tai hoitamaan kaikkia ihania yrityksen hallintoasioita. Joka päivä yritän olla mahdollisimman nopea, jotta ehtisin harjoitella ennen kuin tytöt on haettava hoidosta, mutta yleensä en siinä onnistu. Sen sijaan huomaan ajatusteni harhailevan treeniohjelmien ja videoiden suunnitteluun tietokoneella istuessani. Urheilusta leivän saanti on vaatii kuitenkin täysipäiväisen panoksen, mitä en voi tällä hetkellä antaa. Se kuitenkin on minun unelmani, missä muodossa, sitä en vielä tiedä.

 

Kuinka paljon treeniä arkeeni mahtuu?

Kevät- ja syyskaudella treeniä kertyy tanssin parissa 4-6krt viikossa, usein myös harjoittelen iltaisin tanssitekniikoita tai tekemään koreografioita, jotka eivät yleensä onnistu, mutta eihän sitä opi ellei harjoittele. Näihin saan kulutettua helposti muutaman tunnin kerrallaan. Tämän lisäksi viikoittaisessa ohjauksessa minulla on Body Care tunti ja usein innostun tekemään treeni/venyttelyvideoita. Tämä on minulle inspiraation lähde josta kovin innostun ja haluan vinkkejä jakaa, mutta monesti huomaan että aika  näiden tekemiseen löytyy keskiyöllä. Pidän myös paljon kehonpainoharjoittelusta, vatsan ja coren treenaus on mielipuuhaani, mutta voimatreeniä olen viimeisen vuoden tehnyt aika fiilispohjalla, sillä tanssitunnit ovat usein fyysisesti kuormittavia ja myös palautuminen vaatii aikaa.

Las Mininas tanssiryhmämme Mahdollisuuksien tori keikalla

Liian vanha

Täytin 30 vuotta viime vuonna ja ajatus siitä, että olen niin vanha, etten voi saavuttaa unelmiani, iski päin näköä. Joku taisi minulle näin sanoa ja siitä yli pääseminen tuotti tuskaa, vaikka yleensä aina muiden epäily, saa minut yrittämään kahta kovemmin. Nyt mietin, että kroppani on kykenemätön, se on liian vanha oppimaan uutta. Olen miettinyt sittemmin tätä 86-vuotiasta rouvashenkilöä, joka tuli kuntokamppailutunnilleni kokeilemaan. En sanonut hänelle, ettei lajia olisi soveliasta kokeilla, mutta annoin liikkeistä variaatioita. Turhaan, sillä teräsrouva oli varmaan kovempikuntoinen kuin mieheni. 😉 Kävin taannoin myös kilpatanssin alkeistunnilla, jossa vanhempi herrashenkilö oli opettamassa, hän oli myös aloittanut tanssin vasta myöhään aikuisiällä. On totta, että kroppa vaatii erilaista huolenpitoa ja lepoa enemmän kuin nuorempana, mutta siihen asti sopii kehittää itseään kunnes makaa mullan alla. Ja mikä tärkeämpää, pystyy kehittämään. Lihasmassaa on mahdollista kasvattaa vielä 60-vuotiaanakin, vaikkakin tahti hidastuu. Ainoa tekosyy tekemättömyydelle löytyy sieltä korvien välistä. Miksi siis pitäisi tyytyä ajatukseen, että en voi saavuttaa jotain haluamaani tämän ikäisenä? Päin vastoin, lasten kasvaessa elämä helpottuu ja mahdollisuuksia kehittää itseään jää koko ajan enemmän. Jos niin haluamme.

Tulevaisuus

Tulevaisuuden suhteen olen tällä hetkellä innokas. Oikeastaan, minulla ei ole edelleenkään harmainta aavistusta, mikä minusta tulee isona. 😀 luulen, että minulle sopivin ammatti on joka paikan höylä, jaksan innostua täysillä milloin mistäkin. Minulla on myös erilaisia haaveita, kuten opiskella lisää ja oppia puhumaan espanjaa. Espanjan oppiminen on tärkeässä roolissa, sillä rakastan espanjanjan kielisiä lauluja, mutten ymmärrä niistä hölkäsen pöläystä. 😀

 

Miksi urheilu on niin tärkeää?

Fyysisen toimintakyvyn lisäksi tärkein asia mielestäni on nautinto. Se, että näet oman ja muiden kehityksen sekä onnistumisen ilon. Se, kun painoa pudottamalla ihminen voi löytää oman energisyyden uudelleen. Se, kun naurat ystäviesi kanssa tunnilla. Se, kun ylität itsesi kun uskallat yrittää.

Sillä koskaan ei ole liian myöhäistä, jos niin päätät.

 

Lopuksi vielä iso kaikille valmentajilleni vuosien varrella, niin taekwondon kuin tanssinkin parissa. Teiltä olen saanut inspiraatiota, elämäniloa, oppinut avoimuutta, kunnioitusta, kärsivällisyyttä ja saanut paljon ikimuistoisia kokemuksia niin treeneistä kuin esityksistä ja kilpailumatkoiltakin. Teette työtä, jolla on suuri merkitys.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *