Et ehkä tiennyt, että suuri intohimoni pienestä asti on ollut käsityöt. Olen vaatetusalan ammattilainen koulutukseltani, ja tehnyt usean vuoden alan töitä. Liikunta ja hyvinvointi on toinen suuri intohimoni, josta kymmenisen vuotta on kulunut tanssin parissa. Twerkkiä ensimmäisiä kertoja kokeillessani, halusin tietysti saada pökät tunnille, vaan silloin en löytänyt mitään varteenotettavaa vaatebrändiä netistä (Suomesta, nyt löytyy muutamiakin upeita kotimaisia toimijoita, omamme lisäksi). Tällöin puhuin parhaalle tanssikaverilleni Minnalle, että miten olisi, alettaisiinkos tekemään twerk shortseja? Ei hän lämmennyt idealle, joten päädyin tilaamaan läjän kamaluuksia Ebaysta. Oh my… Kylläpä ihminen voi olla pihalla. Ensimmäinen ajatus nimittäin oli, että myyn sitten näitä, jos ei muuta tipu. Luojalle (tässä tapauksessa Minnalle) kiitos, etten tähän hommaan ikinä ryhtynyt!


Korona-ajan alussa sitten jäikin tanssiharrastukset, ohjaustoiminta ja kaikki muu tauolle. Yhtäkkiä Minna otti puheeksi, että hän oli vähän pohtinut, jospa me sittenkin tehtäisiin twerk shortsit. Jos niitä ei kukaan osta, niin ainakin saataisiin itselle kivat pöksyt. Siitä se ajatus sitten lähti, ja se lähti vallan lapasesta, kuten arvata saattaa. Eihän pöksyjä nyt voi pelkältään olla, täytyyhän siinä olla ympärillä muutkin hilavitkuttimet. Vaatebrändimme nimeksi tuli Dreamb, ja pian syntyi ensimmäinen mallisto nimeltään Whisper.
Pikkuhiljaa koronan tuoma aika täyttyikin suunnitellessa, kaavoittaessa ja kartoittaisessa materiaaleja ja malleja. Jälleen kerran, iso työmaa tehtäväksi päivätyön ohella ja lapset kintereillä. Onneksi työpiste rakentui helposti autotalliimme, joten arjen yhteensovittaminen tähän projektiin onnistui hiukan helpommin.

Mitä sinun vanhempasi tekevät työkseen? Isi on pomo. Äiti leikkaa paperia ja tanssii.
-Sofia 6v.
Vaatebrändimme kantavat arvot
Arvomaailma brändille rakentui Minnan tuomien pointtien perusteella, hoksasin, että olenpa ollut pää pusikossa monien asioiden suhteen. Myönnän tämän aivan rehellisesti, sillä olen itsekkäästi ignoorannut tärkeitä asioita pukeutumisalalla. Tuli selväksi, että haluamme tehdä mahdollisimman paljon paikallisesti täällä Lahdessa, ja myöskin käyttää materiaaleja, jotka kuormittaisivat ympäristöä mahdollisimman vähän. Kuiduista esimerkiksi kierrätetty polyester on arvoihimme sopiva ja tietenkin muut kierrätysmateriaalit. Tämä luo tiettyjä haasteita, sillä kangastoimittajia näille materiaaleille on niukasti Suomessa, tai emme ole löytäneet sopivaa. Tästä syystä kankaamme tulevat Euroopasta. Kuminauhoissa ja muissa pientarvikkeissa on vielä työmaata, jotta pääsemme täysin jyvälle tuottamistapoihin, sillä toimittajat näitä kehnosti kertovat. Pientarvikkeet tilaamme suoraan suomalaisilta jälleenmyyjiltä.






Läpinäkyvyys
Läpinäkyvyydestä puhutaan yhä enemmän varsinkin pienten toimijoiden keskuudessa. Se tarkoittaa sitä, että rehellisesti kerrotaan tarina tuotteen takana, tuotteen elinkaari. Tätä pyrimme tuomaan esille ja lisäämään läpinäkyvyyttä edistävää tietoa verkkokauppaamme; mistä materiaalit ovat peräisin ja missä tuote on valmistettu. Tällä hetkellä tätä kirjoittaessani, olemme vielä pisteessä, jossa kaikki toiminta on hyvin pienimuotoista ja jokainen vaihe tehdään itse suunnittelusta kaavoitukseen ja tuotekuvauksesta verkkosivuihin. Oma yrittäjyysosaamiseni on tietysti helpottanut montaa asiaa, sillä hallinnollinen puoli ja laskenta on tuttua kauraa. Voisin arvioida karkeasti, että yhden tuotteen kehitysprosessi on vienyt viikon verran täysipäiväistä työaikaa. Palkkaa työstä ei saa, vaan palkka elämiseen tulee päivätyöstä.
Vastoin mielikuvia yrittäjyyden helppoudesta, uuden asian tekeminen ilman lainarahaa tai sijoittajia, on totisesti helvetinmoinen työmaa, joka vaatii intohimoa ja hulluutta. En suosittele tätä persoonalle, joka nauttii vapaa-ajasta ja säännölisestä tulosta, sillä yrittämisen alkutaival (ensimmäiset 1-3v) ei ole 95% sitä helppoa ja tuottavaa aikaa. Se menee perustan rakentamiseen. Tämän voin sanoa neljän yrityksen omistajana, joista ensimmäinen oli vaateliikkeemme noin seitsemän vuotta sitten. Oikeastaan viiden, sillä konsernin myötä meillä on omistuksessamme myös yksi kiinteistöosakeyhtiö tällä hetkellä. Kukaan ei ole ilmaiseksi sinua auttamassa, tai kertomassa, miten jokin asia kuuluisi tehdä, vaan se opetellaan itse.
Tulevaisuuden suunnitelmia
Tulevaisuudessa haluan vahvistaa Dreamb-brändiä ja tuoda arvojamme esille. Haluan panostaa siihen, että ihmiset tiedostavat pikamuodin tuomat ympäristöhaitat ja keskittyvät kestävämpiin valintoihin, edes osittain. Ostamalla suomalaista palvelua ja tuotetta, on mahdollista nostaa kotimainen osaaminen taas sille tasolle, kuin sen kuuluu olla. Mieti itse, paljonko haluat tunnilta palkkaa? Haluatko 15 €? Jos haluat, laske päälle raaka-aineet esim. 15 €, alv 24 %, sivukuluihin 30 – 50 %, markkinointiin 5 – 10 %, muihin kuluihin x %…..
Sanonpa vain, että jos ostat pökät 20€ hinnalla, joita joku on valmistanut puoli tuntia, kehittänyt viikon ja vielä hankkinut materiaalit, niin saako hän siitä takataskuun 15 € / h?
EI SAA.

Hyvässä lykyssä ostat tavaraa ketjulta, joka on osana kuormittamassa maapalloa huomattavasti. Joka vie veden niiltä, jotka sitä tarvitsisivat päivittäisessä elämässä. Tätä prosessia haluan omalta osaltani tuoda tietoisuuteen ihmisille ja myös itse näihin parempiin valintoihin pyrin. Valinnoissa myös merkitsevässä roolissa on se, että tarvitsetko tuotetta aidosti? Aina ei ole vara valita sitä mitä tahtoisi, mutta esimerkiksi kierrätettynä kirppiksiltä voi tehdä hyviä löytöjä. Voisipa ajatella, että jos käytät vaatettasi rakkaudella viisi vuotta, olet varmasti tehnyt hyvän valinnan.
Meidän missiona on tuoda ilmi näitä seikkoja, pykälä pykälältä toimia itse kestävämmin ja tuottaa työpaikkoja Suomeen. Haluamme myös olla mukana tukemassa avun tarpeessa olevia. Tämä on missio, mikä antaa voimaa jatkaa toimintaa, sillä uskon, että hyvä karma kantaa haastavien prosessien läpi. ♡

IG: @terhi_dreamfit Face: @terhidreamfit Pinterest: DreamFit