Tämän reseptin parsakaalit saivat rapeutta uunissa paahtamalla ja pasta makua itse tehdystä pestosta. Öljyinen pesto on hyvin energiarikasta, ja öljyn käyttöön kannattaakin kiinnittää huomioita, mutta sitä ei kuitenkaan tule välttää. Rypsi- ja oliiviöljyn käyttö on makuasia, molemmat niistä sisältävät hyviä elimistölle välttämättömiä rasvahappoja. Öljyjen maku voi olla hyvinkin poikkeava valmistajasta riippuen, ja itselle sopiva öljy löytyykin vain testailemalla. Mutta sitten asiaan, eli itse tofupastan reseptiin, johon valmistamme tällä kertaa sitruunapeston itse.

Tofupasta ainekset 3 annosta:
- 300 g fettucine tuorepasta
- 250 g Tofu
- 190 g parsakaali
- 2 valkosipulinkynttä
- 1/2 sitruunan mehu
- 30 g extraneitsyt oliiviöljy
- 30 g persiljaa
- 30 g basilikaa
- 1 kasvisliemikuutio
- suolaa ja pippuria
Valmistusohje:
Esivalmistele parsakaali ja tofu sopivan kokoisiksi paloiksi. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen, pannu liedelle ja vesi kiehumaan pastaa varten. Lisää veteen suolaa tai kasvisliemikuutio, jotta pasta saa makua. Purista puolikkaan sitruunan mehu, toisen puolen voit viipaloida koristeeksi. Hienonna persilja, basilika ja valkosipulit.
- Aloita valmistamalla pesto. Sekoita persilja, valkosipuli, basilika ja sitruunamehu öljyn kanssa ja mausta pestoa suolalla sekä pippurilla.
- Sekoita toisessa kulhossa puolet pestosta parsakaalin joukkoon. Lorauta sekaan hiukan hunajaa ja paahda parsakaaleja n. 15min uunissa.
- Kuumenna tofu pannulla ja kypsennä pasta suolalla tai kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Mausta tofua mielesi mukaan.
- Kaada kypsästä pastasta vesi pois ja lisää puolet pestosta pastan joukkoon.
- Asettele annokset kauniiksi asetelmiksi.
Tutustu myös muihin herkullisiin pastaresepteihin!
Ravintosisältö 1 annos:
Hiilihydraatit: 65,8g
Proteiini: 24,56g
Rasva: 27,12g

IG: @terhi_dreamfi Youtube: Dream Dance & Workout Face: @terhidreamfit Pinterest: DreamFit