Innostuin näin parin vuoden tauon jälkeen jälleen kirjoittelemaan onnistuneita reseptejä tänne blogin puolelle. Tällä kertaa innostuksen kohteena on vege reseptit, ja virallisena koekaniinina toimii kukapa muu, kuin puolisoni. Hänellä todettiin kolesteroliarvojen olevan hieman kohollaan, niin nyt katsotaan mitä muutoksia saadaan aikaan ruokavaliolla, vai saadaanko mitään. Joten tässä oikeasti maukkaan vege vuo’an resepti😋

Vege makaronivuo’an ainekset / 6 annosta:
- Vege jauhis n.300g
- Gluteeniton fusilli 500g pussi
- 1pss (200g) vege emmental raastetta (sulava parempi)
- 8dl kasvislientä (1-2 liemikuutiota liuotettuna veteen)
- 2,5dl kaurakermaa (laitoin puolet normaalia, ja puolet pippurista)
- Pikkutomaatteja
- 1 Sipuli
- 1-2 chiliä
Valmistusohje:
Uunin lämpötila 200 astetta, paistoaika noin 1h
Valmistus oli alun kangertelun jälkeen äärettömän helppo. Valmistimme ensi kertaa jauhista, joten pakettia ohjeineen tuli kaivettua roskakorista esille. Jauhiksen väri ei muuttunut kovin helpolla ja ohjeen mukaan kikkare kuuluu paistaa molemmin puolin, ennen pilkkomista. Tämän paistaminen oli lienee haastavin vaihe. Valmiihkon jauhiksen sekaan pannulle päätyivät sipulit, muutamia pikkutomaatteja ja pilkottu chili.
Tämän jälkeen valmistin liemen vedestä, kasviskuutioista ja kaurakermasta. Lopuksi asettelin kuivat fusillit, jauhiksen ja juuston tapaisen raasteen kerroksittain vuoronperään vuokaan. Lopuksi joukkoon neste ja vielä pinnalle muutama murunen raastetta.
Makaronivuoan maku oli oikeasti hyvä ja maukas, eikä helposti turpoava vatsani ollut ruoasta moksiskaan. Tätä lisää💯 seuraavaan vuokaan koitan löytää sulavan raasteen, sillä tämän emmental raasteen koostumus jäi koppuraksi. Muutoin arvosana ensimmäiseksi vege kokeiluksi 9/10. Suosittelen!
