Ei tunnu missään, perjantai sentään. Ajattelin ”alottaa” tai siis jatkaa saleilua kevennetysti, kun on aikaa tosiaan viime kerroista vierähtänyt. Mutta, ei tunnu missään. Nyt on siis hyvä lykätä ensi kerralla hiukan suuremmat perusvoimapainot, eli käytännössä liki ne painot, joihin ”viime kerralla” eli noin vuosi sitten olen jäänyt. Meiltä jäi aattona sali välistä, sillä minulla tuli extempore työaamu, päivä sekä ilta. Eli menin töihin aamusta ja ajattelin olevani valmis klo 11.00, mutta olinkin valmis klo 23.00. Nämä on näitä pieniä muuttujia yrittäjän arjessa. 😅 Tänään sitten treenailtiin salilla 1h 45min, berberi oli minun suunnitelmissa ja isännän toiveissa oli saada lapoja auki. Treenimme näytti tänään seuraavanlaiselta:
Lämmittely
- 12min porraslaite / 921askelta (tämähän oli ihan hanurista, mutta tekipä hyvää! Vihaan ja tykkään👍🏼 isäntä luovutti puolivälissä)
- 5min nivelten pyöritykset + dynaaminen venyttely
Aktivoinnit
Kiertoharjoitteluna teimme 2-3kierrosta seuraavia liikkeitä, joista isännällä oli hiukan kevennetyt versiot. Lörtsy=nystyrätyyny, semmoinen tasapainotyyny.
- Minivatsat lörtsyllä (10*suunta, yht 30per kierros)
- Roikkuminen (isännällä), minulla puolapuissa vatsa/coreliike pää alaspäin, niin monta/kauan kuin tuntui hyvältä
- Selkälihakset selkäpenkissä (5*merihevonen + 5*vinot per suunta, yht 15)
- Potkut tasapainolaudalla (potku eteen, sivulle, taakse rauhassa, 3-5krt per puoli)
Time to kick
Luitko jo kirjoitukset Salipäiväkirja #1 ja Salipäiväkirja #2?
Perusvoimaosuus
Tässä tehtiin liikepareina kevyemmät ja raskaammat liikkeet palautustauolla.
- Lähentajät n.65kg + Hip Thrust tangolla (20, 20, 20)
- Alataljassa pakara raskas paino (12,10,8 per puoli)+ sivupotku (pari kierrosta, kevyt paino)
- Hip Thrust 60kg + tangon paino (8,6,6)
- Soutu alataljassa 35kg (12,10,8,6) + vatsat selinmakuulla/jalkojen lasku alas ja kurotus ylös (12,12,12)
- Vinopenkki/laite 20-25kg (12,10,8,6) tämä tuntui yllättävän raskaalta, lisäksi tämä(kin) laite on isohko minulle
- Rintalihas vapailla painoilla (12,10,8)+ pakara kylkimakuulla /potku (10*suunta, yht 30)

Venyttely jäi kotia, sillä aika loppui taasen kesken. Tällä viikolla en taidakaan ehtiä toista kertaa salille, joten treeni oli monipuolinen. Viikonloppu menee tanssin merkeissä workshopeilla Jyväskylässä.
Treeni-iloa!
IG: @terhi_dreamfit Face: @terhidreamfit Pinterest: DreamFit
