Ajattelin kirjoittaa teille aiheesta, joka on ehkä hiukan vaikeakin käsitellä. Aiheesta, mikä tulee kaikilla eteen väistämättä muodossa tai toisessa, kun elää pitkässä parisuhteessa. En nimittäin jaksa uskoa, että kukaan pari on ollut yhdessä 40:ntä vuotta ilman ylä- ja alamäkiä. Ilman hetkiä, jolloin toivoisi voivansa aloittaa alusta. Mitä jos olisin valinnut toisin? Onko tämä nyt sitä, mitä minä tahdon elämältä?

Yhteistä elämää

Puhun jälleen omasta kokemuksesta, sillä meillä tulee puoliskoni kanssa täyteen kymmenen vuotta yhdessäoloa. Kymmenen vuotta, jotka ovat menneet hujauksessa. Näennäisesti olemme ihan hyvä pari, kaksi lasta ja omakotitalo, yhteiset firmat ja kaverit. On omaa aikaa ja yhteistä aikaa. Olemme rakentaneet tulevaisuutta yhdessä ja keskittyneet yhteisiin firmoihin ja minä omaan uraani sekä Dreamfitin kehittämiseen, molemmat aivan täysillä omiin intohimon kohteisiin panostaen. Olemme lomailleet yhdessä, välillä niin väsyneenä, ettei lomasta saa muuta irti kuin aurinkotuolin. Välillä ollaan taas seikkailtu sinne tänne vuokra-autolla. Meiltä ei puutu mitään. Paitsi rakkaus, vai puuttuuko sittenkään? Voiko rakkaus loppua? Mitä rakkaus oikeastaan on?

Kasvun haarat

Ei turhaan puhuta ruuhkavuosista, sillä sitä nämä todella ovat. Sain ensimmäisen burnoutin liki kymmenen vuotta sitten ja viime kesänä oli myös haukkailtava happea hiukan normaalia enemmän. Olen ollut meistä se, joka on hiukan heikompi ja laittaa itsensä likoon oman hyvinvoinnin nojalla tyhmän lailla. Samaan aikaan koittaen panostaa niihin ”omiin juttuihin” ja yhteisiin asioihin. Olen kuitenkin havahtunut siihen, että se ”oma henkinen hyvinvointi” on nykyään noussut käsitteenä ehkä niinkin korkealle, että se meinaa välistä talloa alleen ”me” käsitteen. Parisuhteessa on terveellistä puhua asioista yhteisinä, eikä jättää toista varjoonsa. Meillä siihen on toden teolla ollut tarve oppia, sillä yhdessä asuu kaksi ns. ”pomoa”, jotka ovat oman elämänsä herroja. ”Minä teen mitä haluan” tai ”haluan tavoitella niitä omia unelmia”, ei ole vieraita lausahduksia kotonamme. Nämä kuitenkin on niitä ratkaisevia lausahduksia, jotka tuhoavat me käsitettä, eli tuhoavat meitä, ellei käsitettä nosteta tietoisesti takaisin oman hyvinvoinnin tavoittelun rinnalle.

Miksi sitten puhun kasvun haaroista? Kasvun haara kuvastaa sitä aikaa, kun olemme tiiviisti tavoitelleet omaa hyvinvointia ja omia prioriteetteja, johtuen ruuhkavuosista, työpaineesta, arjesta tai mistä lie. Olemme niin keskittyneitä omaan etenemiseen, että näyttää kuin olisimme kasvaneet irralleen. Olemme haaravaiheessa, vaarassa lähteä eri suuntiin. Tämä on se paikka mikä tulee tunnistaa ja myöntää itselleen ja toiselle ajoissa, jotta haaran voi kuroa umpeen. Haarakohdassa on kaksi vaihtoehtoa; olla jästipää omien ajatuksiensa kanssa ja hylätä me asenne, tai olla avoin me asenteelle. Jos parisuhde on muutoin terve ongelmatilanteen kohdatessa, on päätös kaikkinensa omissa käsissä.

Mä en rakasta sua enää

Sen asian olen päästänyt suustani. Se ei tullut suuttumuksesta yhtäkkiä, vaan totisesti tunsin niin ja varsin pitkään. Olin sen verran loppu ainaiseen yrittämiseen, univajeeseen ja oman tien luomiseen. Olin loppu sitä, että sanomani ei mene perille ja minut ymmärretään koko ajan väärin. Ihan kuin minussa ei olisi mitään hyviä piirteitä. Koin, etten rakasta puolisoani enää. Se oli iso haara, jossa olisi ollut mahdollisuus luovuttaa. Ajattelen kuitenkin aina, että asiat ovat syy-seuraussuhteita toisilleen, joten ajattelin myös, että rakkauden loppuminen ei ole oikeasti mahdollista. Sen täytyy olla piilossa, jotain asiaa, mitä en ehkä itsekään täysin ymmärrä. Jotta haaran saisi yhteen, se vaatii itsensä ymmärrystä, ymmärrystä puolisolta, yhteisiä keskusteluja ja paljon voimaa. Tahdonvoimaa. Tahtoa löytää ne syyt, jotka ovat ajaneet tilanteeseen ja myös hyväksyä, että olimme epäonnistuneet.

Kumpikaan ei ole syypää yksin, olimme epäonnistuneet yhdessä, parina. Rakkaus oli paennut tai suojautunut asialta, joka pitää käsitellä pois edestä. Tällaisena hetkenä on äärimmäisen tärkeää sen toisen osapuolen pysyä vahvana ja näyttää suunta, mitä kohti kulkea, jos toisella selkeästi on suuntavilkut sökönä.

Tahdonvoimaa ja yhteispeliä

Tahdonvoima on mieletön asia. Kun oivaltaa miten paljon voi saada muutoksia aikaan pienillä toimintatapojen vaihdoksilla, kuinka ne heijastuvat puolisoon tai lapsiin. Olen ennenkin kirjoittanut, kuinka lapset ovat kuin peilikuvia itsestämme, pitää se osittain paikkansa myös parisuhteeseen. Muutokset tapahtuvat ehkä hitaammin kuin lasten kanssa, mutta tapahtuvat kuitenkin. Kun sanoin: ”etten tunne rakastavani sua enää”, mietin toden teolla, että miten sen saa takaisin. Monesti sanotaan, että ne asiat, joihin toisessa ensin rakastuu, ovat niitä asioita, jotka myös alkavat ärsyttämään. Ja niinhän se on.

Näin kuinka puolisoni taisteli puolestani ja rinnallani, jotta asia voitetaan. Puhuimme todella avoimesti asiat halki. Minä PÄÄTIN, että kaivan sen tunteen takaisin. Minä olen ennen rakastanut ja tahdon rakastaa myöhemmin, nyt ja aina. Päätin taistella koska rinnallani taistellaan. Jos tulevaisuudessa sen on tarkoitus muuttaa muotoaan jostain syystä, niin sitten niin käy, mutta hetkenä, jolloin olen rikki, ei voi tehdä suurta päätöstä rakkauden loppumisesta. Se olisi ollut vain peitelty tarina käsittelemättömiä asioita. Se myös on oma luonteenpirteeni, olen jästipää loppuun saakka. Siinä missä päätän tapetoida nelimetrisen seinän, tehdä pihalaatoitukset, oppia tanssimaan harjoitellen yötä päivää, päätin oppia rakastamaan uudelleen. En vain tiennyt, että miten se olisi mahdollista. Se tunne oli muurien takana hyvässä suojassa.

Nöyryys ja kunnioitus

Nöyryys, se välttämätön paha. Nöyrtyminen. Itselleen. Minussa on vikoja. Sinussa on vikoja. Voi paska, kuin tyhmä voinkaan olla, tällaisen asian äärellä. Olenko oikeasti vain nalkuttava ämmä? En halua olla. En ole sellainen, se ei ole totuus.

Sitä se nöyrtyminen kaikessa yksinkertaisuudessaan on, niiden faktojen myöntämistä, joista olet miljoona kertaa kuullut puolison jankuttavan. Syy asian takana, onkin se monimutkaisempi asia oivaltaa. Nöyryys ja kunnioitus kulkevat mielestäni varsin käsi kädessä, ilman nöyryyttä, kunnioitusta on vaikea näyttää ja toisinpäin.

Olen pohtinut, että jos toinen sanoo sinulle samasta asiasta toistamiseen ja väitän siihen vastaan jatkuvasti, on loppujen lopuksi paras katsoa itsään peiliin. Ehkä siinä asiassa on perää, mitä toinen sanoo. Ehkä hän vain ilmaisee asian erilailla, ”väärällä tavalla”, joka pistää vihaksi ja ärsyttää. Tässä on muuten toinen iso asia mitä puhutaan ja ymmärretään mielestäni hiukan virheellisesti, nimittäin käsite; ”kenenkään ei tarvitse muuttaa itseään toisen vuoksi.” Jos kyseessä on turvallinen ja hyvä parisuhde, totta helvetissä tulee muuttaa itseään toisen vuoksi. Melkein pistää vihaksi. Voiko typerämpää lausetta olla? Muuten ollaan kuin kaksi hiomatonta timanttia, kulmat kilistelevät yhteen. Tarkoitus kuitenkin olisi hioa kulmat, ja saada timantit asettumaan vieriviereen. Eikö?

On kuitenkin vissi ero siinä, mistä ja miten muutos lähtee. Muutos lähtee aina nöyrtymisestä itselleen ja siitä, että kykenee kohtaamaan ongelman. Järkiperäisen ongelman, johon on faktat pöydässä. Puuta heinää ei pidä uskoa. Nöyrtymisen jälkeen alkaa eheytyminen. Vaihtoehtoisten toiminta- ja ajatusmallien etsiminen. Syyn etsiminen ja lopulta kasvaminen, oivaltaminen ja ongelman voittaminen.

Tämä on se hetki, jolloin kasvun haarat on mahdollista kuroa jälleen yhteen. Tämä on myös se hetki, jolloin osa voi todeta, että haarat on kasvaneet liian kauas erilleen ja nöyrtyminen asian äärelle ei onnistu. Tai ennemmin, vaikka nöyrtyminen onnistuisi, osa taitoa voi myös olla päästää irti tilanteessa, jossa todetaan, että suhteessa jatkaminen olisi haitallista omalle tai toisen mielenterveydelle.

Puhu, puhu, puhu.

Me tehtiin se, ainakin kerran. Me voitettiin ja todella tehtiin se yhteisellä työllä. Se miksi halusin tämän kirjoittaa, on koska haluan valaa uskoa teihin, jotka mahdollisesti olette saman äärellä. Kunnioittakaa toisianne yksilöinä, unohtamatta sitä tärkeintä, eli teidän tiimiä. Teidän jengiä. Nöyrtykää ajatuksille, jotka toinen teille jakaa ja suodattakaa tekstiä, jota joskus huonosti artikuloidaan. Usein kiukun takaa löytyy tai paljastuu hyvin paljon syvällisempi syy, kuin vain pelkkä kiukku lojuvia likasukkia kohtaan. Sitä varten on myös pariterapeutit ja olemme myös itse käyttäneet heidän palvelujaan, sillä puolueeton näkökanta on aina kaikista avartavin. Esille voi nousta pointteja, joita kumpikaan ei muutoin hoksaisi. Keskustelkaa ja pakottakaa itsenne sanoittamaan ajatuksia, vaikka se tuntuisi haasteelliselta. Puhukaa vaikka yksin ensin tai kirjoittakaa ajatukset paperille. Minä olen mm. pitänyt meille parisuhdepalaverin, joka sisälsi kysymyksiä ja esitäytetyn rungon, kuinka keskustelu etenee ja mitkä asiat on käytävä läpi. Hullua? Ehkä hiukan, mutta äärettömän tehokasta.

On asioita, miksi teistä on tullut juuri te. Miksi meistä on tullut me. Muistakaa läheisyys ja pienet eleet, jotka muistuttavat toiselle, että hän on tärkeä. Että hän on sinun jengiä.Esikatselu(avaa uuden välilehden)

Sillä me ollaan me.

Ihanaa ja aurinkoista kevättä!

IG: @terhi_dreamfit Face: @terhidreamfit Pinterest: DreamFit