Uusi vuosi, uudet kujeet. Niitä varmasti kohdataan jatkuvasti lapsiperheissä, ja näin on myös meillä. Erilaiset erityisherkkyydet ovat arkipäivää yllättävän monessa perheessä, mikä tuo oman mausteensa jo muutenkin haastaviin rutiineihin. Meillä taistelu hiusten harjaamisesta pukemisesta, huonolta tuntuvista sukista ja kutittavista pikkuhousuista on arkipäivää.
Moni on suositellut minulle, että kokeilisin motivaatiokalenteria, johon onnistuneesta haasteen taklauksesta saa palkinnoksi mieluisan tarran. Omaa laiskuuttani en ole saanut aikaiseksi tätä, mutta tänään päätin tarttua tuumasta toimeen. Koska tykkään tehdä visuja, niin tietenkin päädyin tekemään tytöille Frozen aiheiset kalenterit. Kuvat kalentereihin lainattu netistä ja ne ovat vain henkilökohtaiseen käyttöön.
Missä motivaatiokalenteri auttaa?
Kun pukeminen tuottaa haasteita
Kun hoitoon lähtö on vaikeaa
Kuinka rauhoittua nukkumaan
Rutiineiden luomisessa lapsiperheeseen
Tuomaan rutiineja herkille lapsille
Lataa tulostettava Bed Time Routine -motivaatiokalenteri ilman lapsen nimeä tästä:
Tulkitse itseäsi ja peilaa sitä lasten käyttäytymiseen
Meillä yrittäjäarki tuo oman lisämausteensa aikatauluihin, ja esimerkiksi viime vuosi sitoi meitä todella paljon työhön. Menetettyä aikaa ei voi paikata, mutta mitä pikemmin asiat tiedostaa, ja niihin alkaa rakentamaan muutoksia, sitä parempi. Vanhempana olen ollut omien mielenterveysasioideni nojalla rehellesesti sanoen välillä hyvin huono äiti. Vaikkakin olen ollut ”huono”, olen pyrkinyt sanoittamaan lapsille nämä vaikeat ajanjaksot, ja tuomaan nekin tunteet ihmillisinä tunteina esille. Olen sanonut lapsille, että äiti käy lääkärissä puhumassa, jotta äiti taas pystyy leikkimään teidän kanssa paremmin.
Lapset kyllä ymmärtävät ja minusta on todella tärkeä tuoda esille, että kaikki tunteet on sallittuja. Viime vuosi olikin avartava, kun sain ADD diagnoosin ja moni piirteeni sai ”selityksen”. Otan tämän tekstissä esille, sillä tämä auttaa myös ymmärtämään lapsiani ja lasten sekä vanhempien välistä vuorovaikutusta. Kun lapsi ei pue, se ei ole hänen pahuuttaan. Takana on usein jokin muu mörökölli, mikä pitää selättää. Niinhän minäkin tarvitsin apua, miksi lapsi olisi toisenlaisessa asemassa?
Etsikää möröt yhdessä
Juttelemalla ja kuulostelemalla lastasi, käytöksen takaa löytyy usein syy tai pikku mörkö, joka painaa mieltä. pohdi asioita, jotka sinua mietityttivät pienenä, ja peilaa niitä lapsesi käytökseen. löydätkö yhtäläisyyksiä?
Diagnoosiksi sain ”rajatapauksen ADD diagnoosin” ja myös asperger tutkittiin, sillä piirteisyyttä oli pisteytyksen mukaan jopa diagnoosiin riittäväksi. Kuitenkaan as diagnoosia en saanut, mutta oli todella avartavaa lukea ja ymmärtää asioita näistä piirteisyyksistä. Samalla hoksasin omat rutiinien tarpeeni ja paljosta sosiaalisuudesta ahdistumisen, mikä ei tarkoita sitä, että en haluaisi nähdä ihmisiä, vaan sitä, että kyseiset tilanteet kuormittavat minua enemmän. Teininä nämä ovat aiheuttaneet jopa fyysisiä oireita. Nämä asiat vaikuttavat vireyteeni ja minun tarvitsee palautua näistä.
Samoja piirteitä näen lapsissani, molemmissa hiukan erilaisia. Lapsen on kuitenkin hankala sanoittaa näitä ja siitä syystä koin tärkeäksi myös selvittää itseni tilanteen, aikuisena osaan analysoida käyttäytymistäni ja sanoittaa olemistani eri tavoin. Ovathan nämä myös periytyviä.
Lataa tulostettava Go Out Routine kalenteri ilman nimeä tästä:
Jos näin voisi ”luokitella”, niin meidän lapset olisivat molempia. Niin kuin aikuisia, ei myöskään lapsia tule lokeroida. Meidän tytöillä on temperamenttia ja tiettyjä herkkyyksiä, jotka tekevät heistä vahvoja ja persoonallisia yksilöitä. Meidän vanhempina pitää oppi koordinoimaan tämä energia oikeaan suuntaan.
Mistä syystä sitten voisi ajatella, että lapsi on ”vaikea?”
Lapsi lyö tai puree
Lapsi ei pue ja vitkastelee
Lapsi heittää ruuat lattialle ja kapinoi
Lapsi saa ”raivareita” jolloin kontaktin ottaminen on mahdotonta
Lapsella on haasteita jakaa ja on hyvin omapäinen; ”Tämä on minun!”
Vahva temperamentti ja erityisherkkyydet
Haluan todeta toistamiseen, että vaikka helposti toteamme, että lapsi on vaikea, niin sitä hän ei ole. Heillä on erilaisia temperamentteja. Yllä kertomani asiat ovat esimerkkejä, joita meidän perheessä kohdataan toistuvasti. Temperamentti on tullut myös ilmi varhaiskasvatuksessa ja yhteistuumin keskitymme tiettyjen asioiden harjoitteluun. Nuorempamme on varsinainen mestari koettelemaan uudet työntekijät lävitse, ja pukeminenkin vaatii yhden hoitajan resurssit; kun muut lapset ovat leikkineet pihalla puoli tuntia, meidän neiti vitkastelee eteisessä.
Toisaalta, hän on myös se tyttö, joka pistää jonossa ohittelevat pojat järjestykseen, olivat ne sitten isompia tai pienempiä. Näihin pukemistilanteisiin tein nyt avuksi toisen Frozen motivointikalenterin. Molemmat tytöt ovat tarkkoja vaatteiden kanssa, aamussa voi helposti kulua kymmenet sukat kun mitkään ei tunnu hyvältä ja toisaalta, viime talvi meni näppärästi ilman hanskoja, oli kädet kuinka punaiset tahansa. Hanskat ja hihat ei sovi näet samaan lapseet. Kesällä kuitenkin on kiva pitää mekkoa ja lapasia yötä päivää, ihan kuin oikeat prinsessat. 😀
Erityisherkän piirteitä voi olla esim.
Saumat ja laput tuntuvat pahalta, vaatteet puettava nurinpäin
Äänet sattuvat korviin
Valot sattuvat silmiin
Ruoka tuntuu pahalta suussa
Miten motivaatiokalenteria käytetään?
Motivaatiokalenterin juju on siinä, että aina onnistuessaan lapsi saa tarran tai leiman kalenteriin. Luonnollisesti säännöt pitää olla selvät ja ehdoissa ei saa joustaa, muuten homma vesittyy. Pienempi lahjapaketti kuvastaa pikkuista välimotivaattoria, eli saadessaan ensimmäiset viisi onnistumista, on pienen palkkion aika. Nämä palkkiot voidaan sopia yhdessä ja palkinnon ei tarvitse olla välttämättä tavaraa, myös yhteinen tekeminen käy. Innostuisiko lapsesi vaikka kahdenkeskisestä metsäretkestä kuumat kaakaot termarissa, ilman sitä ärsyttävää siskoa tai veikkaa?
Jos et vielä ylempää bongannut linkkejä, niin tässä ladattavat tiedostot vielä kertaalleen.
Ärsytys. Viha. Miksi? Miksi minä aina teen virheitä teksteihin? Miksi kirjoitan lehteen mainokseemme Ccdesign enkä huomaa, että sanasta puuttuu yksi L vaikka kuinka luen? Firmamme nimi on CclDesign. Miksi teen asiakkaalle käyntikortit, joissa lukee Brädintekijä? Firma on Brändintekijä. Onneksi asiakas otti asian huumorilla. Miksi kirjoitan sanat käsin niin, että viimeiset kirjaimet tulee ensimmäisenä ja sitten täytän välit? Miksi en opi muistamaan, milloin Suomi itsenäistyi? Miksi tilaan meille läjäpäin todistuksia käyttöömme, jossa on asiakasyrityksemme logo eikä meidän logoa? Miten en huomaa tällaisia, vaikka kuinka luen?
Ärsytys. En mä ole tyhmä, mutta rivit vaan pomppii miten sattuu. Teen mielestäni hirveän paljon, mutta muiden mielestä en saa aikaan. Minulla sata ikkunaa auki koneella, vailla järjestystä. Koti on siisti ja tavarat pitää olla paikallaan, mutta kissanoksennuksia voin siivota lattialta kolme viikkoa. Samaa oksennusta. Se vain on siinä. En voi sille mitään.
Tämä oli asia, johon vihoviimein ärsyynnyin työskennellessäni. Asiavirheet, jotka kaikki muut huomaavat ja minä en sitten millään. Aloin googlaamaan sanojen kirjoittamisesta sikin sokin. Osaan kuitenkin kirjoittaa aika hyvin blogitekstejä, äidinkieli on ollut 9. Lukuaineet sitten rimaa hipoen, matikka ja kässä hyviä. Olen luova. Miksi se kirja kaatuu nenään kiinni kun yrittää opiskella? Miksi saan lukea saman tekstin kymmenen kertaa ja muistan siitä yhtä vähän, joka kerran jälkeen? Samaan aikaan mieltä piinasi taas oven takana kolkuttava uupumus ja masentuneisuus. En jaksanut olla sellainen äiti, enkä puoliso mitä perheeni ansaitsee. Mutta en minä ole masentunut, ajattelen, teen ja tunnen vaan kaiken satalasissa. Silloin luin ensimmäistä kertaa tekstin ADD lapsen elämästä. Ihan kuin minä. Pieni haaveilija.
Kohti päätöksiä
Keväällä 2019 (muistaakseni) otin puhelimen kouraan ja soitin työterveyteen. Kerroin asiani ja sain lääkäriajan. Eräs ihana ystäväni, näki yhden heikoimmista hetkistäni, jolloin itkusta ei tullut loppua. Hän rohkaisi minua hankkimaan pitkän psykoterapia suhteen, jotta saisin liitävät ajatuksen palaset elämäni varrelta järjestykseen. Hän ja puolisoni olivat suuressa roolissa päätöksessä, että nyt tämä tie selvitetään. Ja olin siihen valmis. Jos en itseni, niin lasteni vuoksi, sillä kaikkein vähiten maailmassa halusin lapsilleni kärsimystä, mitä oma huono olo väistämättä heijasti heihin. Lääkärillä kerroin asiani, sanoin epäilyksistäni ADD:stä, uupumuksesta ja huimauksesta, mikä silloin vaivasi. Ensitöikseen hän tarkisti fyysisen terveydentilani kuulokokeista huimaustesteihin ja passitti lepolomalle yrittäjyydestä. Sittenpä nukuin, koko kesän, tehden vain välttämättömät asiat.
Kävin Terveystalolla tarkoituksena löytää sopiva psykoterapeutti, mutta kahden kerran jälkeen totesin, että ei tästä ole mitään hyötyä. En jaksa voivotella oloani, ilman konkreettisia ohjeita, mitä tälle asialle voi tehdä? Nappulat masennuksen hoitoon ei voi olla ainoa ratkaisu. Minulla oli todella vahva tunne, että se ei ole syy vaan seuraus, seuraus jostain muusta mitä en tiedä. Tämän jälkeen sainkin lähetteen eteenpäin Kaupungin Sairaalalle, jossa tuskastuttavan pitkä selvittelytie alkoi. Sain hoitojakson psykiatriselle sairaanhoitajalle, joka olikin paras tsempparini seuraavan vuoden säännölisesti, sekä kaipaamani lähetteen neuropsykiatrian puolelle. Tämä toisaalta herätti ajatuksen, että onko minussa jotain vikaa? Olenko epänormaali? Ja mikä on normaalia? Vaikkakin, toisaalta olen aina tykännyt olla hieman outo ja erilainen. 😅
Ensimmäinen vastaanotto
Vastassani oli hoitaja, josta käytän nyt kaikella rakkaudella nimitystä mummeli. Hänellä on pitkät harmaat hiukset ja sympaattiset kasvot. En tiennyt mistä aloittaa, mutta hän johdatti käyntiä järjestelmällisesti. Tuntui siltä, että asun tyynessä kuoressa, jonka sisällä on satamiljoonaa mehiläistä surraamassa sinne tänne, mutta pesää ei löydy. Ensimmäisellä käynnillä mummeli sanoi siinä hetkessä maailmani pysäyttättävän lauseen, jonka hammasta purren ja kyyneliä niellen sulloin tajuntaani. ”Tyttö, sinä olet valtavan viisas. Olet pärjännyt näin pitkälle ilman apua, se ei ole helppoa. Miten sinä jaksat?”
Tuntui siltä, kuin joku ensi kertaa elämässäni ymmärtäisi minua ja raskas haarniska nostettaisiin harteilta. Joku ottaisi sen asian vastaan, minkä kanssa taistelen, johdattelisi perille, mihin en ole itse pystynyt. Että hän auttaisi minua löytämään mehiläisille pesän. Tästä alkoi taival ja odotin innolla jokaista käyntiä, sillä sain jokaisella käynniltä yksinkertaisia tehtäviä, yksi kerrallaan, joilla työstää omaa minäkuvaa. Rakensimme minulle uutta identiteettiä. Kävimme läpi semmoista pyramidia, jonka nimeä en muista, mutta siinä oli aiheina mm. kuinka tietyt asiat lapsuudessa vaikuttavat uskomuksien syntyyn itsestä nykyisyydyssä. Tämä oli kiehtovaa ymmärtää myös oman vanhemmuuden kannalta. On eri asia sanoa lapselle maitotölkin kaatuessa: ”voi voi, mitenkä olit taas noin kömpelö”, kuin ”hupsis, olipas meillä lentävä maitopurkki.” Tarpeeksi ensimmäistä lausetta hokiessa, lapsi alkaa uskoa olevansa kömpelö, vaikka tämä on luonnollinen osa kehitystä ja oppimista. Ymmärsin, kuinka olin oppinut määrittämään minuuttani muiden puheiden perusteella.
Sosiaalisten tilanteiden vaikeus
Eräällä käynnillä puhuimme läpi elämän piinanneesta vaikeudesta sosiaalisissa tilanteissa, kuinka ruokalaan oli vaikea mennä yksin, sillä en nähnyt massasta ihmisiä. Kadulla kävelin katse maassa ja ihmisiä oli hankala katsoa silmiin. Olin aina tosi hidas syömään ja stressasin myös sitä, sillä jos en ehtinyt syödä ja muut lähtivät, pelkäsin etten löydä ajoissa seuraavaan paikkaan. Helpoin oli, kun onnistuin olla samassa ajassa muiden kanssa. Tästä mummeli kysyi: ”Jos olet tilassa, onko sinun vaikea löytää kasvoja?” vastasin, että: ”no tavallaan, mutta jos tiedän mitä etsimälläni henkilöllä on päällä, löydän hänet helpommin.” Tähän mummeli vastasi: ”Hmm. Sinulla voi olla kasvosokeus, ei mikään ihme, että sellaiset tilanteet ahdistavat.
Kasvosokeus? Ja että mikä? Olin puulla päähän lyöty. Mikä ihme se on? Mummeli selitti minulle, että kasvosokeus on sellainen, etten tunnista ihmisten kasvoja vaan kiinnitän huomion yksityiskohtiin. Voin muistaa henkilön korvakorut, paidan, luomen, nenän muodon, mutta itse kasvot varsinkin suuressa massassa on puuroa. Jassoo, tämähän se valaisi jälleen maailmaa ja opin ymmärtämään, miksi saatan esitellä itseni seitsemän kertaa samalle henkilölle, aivan kuin ei olisi tavattukkaan. Harmikseni puolisollani on muistettavat sydämenmuotoiset kasvot, kalju ja voimakas nenä. Olisipa se, jos joka päivä olisi uusi mies kainalossa! 😂 (vitsi vitsi.)
Ehdimme tavata useamman kerran, ennen kuin tutkimusjaksoni nepsyllä pääsi alkamaan. Tänä aikana kerroin mummelille lapsuudestani, kuinka olin hyvin ujo ja mielummin leikin pienessä porukassa kuin isossa ryhmässä. Perhepäidähoidossa oli samat kaverit ja yksi päivä varahoidossa päiväkodissa, lukeutuu edelleen elämäni kauheimpiin hetkiin. Kerroin kuinka kakkosluokan aikaan nojailin välitunnilla yksin tolppaan, vaikka muut välillä käsistä vetäen koittivat saada hippaan. Kerroin myös, kuinka yhtäkkiä muutuin hiljaisesta tytöstä kovaääniseksi, aivan toisenlaiseksi kuin ennen, kuinka yläasteella en ollut enää ulkoisesti ujo, vaikka se matkusti sisälläni piinavana alitajunnassa. Kerroin hankalasta nuoruudesta ja vaikeista hetkistä vanhempien kanssa, siitä kun heitin isääni 10cm kumipohjaisella Tenpointsin kengällä, kun en saanut lähteä Porvooseen. 🤷🏻♀️ Tätä ei ole helppo sanoa ääneen, enkä halua siitä puhua tämän jälkeenkään ääneen, kerroin kuinka hänelle kuinka alkoholi tuli mukaan kuvioihin yläasteella, suurimmaksi osaksi siksi, että silloin kuului porukkaan ja oli helpompi olla sosiaalinen.
Miltä kaikelta olisikaan välttynyt, jos siihen aikaan olisi voitu tunnistaa tämä sisältä hiljaisten tyttöjen ominaisuus? Opettelin feikkaamaan jotain muuta, kuin mitä olin. Tällöin minulla oli jo paljon kavereita, muutamia ystäviä. Nuorilla on tapana keksiä lempinimiä ja niinhän myös minulle keksittiin, olin sipuli, koska olin aina vähän pihalla sosiaalisissa tilanteissa ja vitseissä. Myöhemmin opin kuitenkin näihinkin käytösmalleja. ”Naura niin ne luulee että tajusit”, oli yksi oikein sopiva ryhmä Irc galleria aikaan, sillä pyrin suhtautumaan huumorilla haastaviin hetkiin. Pihalla oleminen ei suinkaan ollut sitä, etten ymmärtäisi, vaan minulle on ominaista ajatella yksinkertaisetkin asiat jokaisen mahdollisen mutkan ja vaihtoehdon kautta, aivot ruksuttavat edestakaisin, mistä onkin hyötyä ongelmanratkaisussa. Nuoren elämä ei ole helppoa, eikä tunnistamattomat haasteet ainakaan auta asiaa.
Mitä jos sinulla on asperger?
”Älä nyt säikähdä, mutta ota kotiin luettavaksi nämä paperit. Huomaan sinussa piirteitä, jotka vaikuttavat yhdeltä autisminkirjon häiriöltä. En sano, että sinulla on sitä, mutta ehdotan lääkärille, että sen voisi myös tutkia.”
No nyt se mummeli myrkyn lykkäs. Olenko minä vammanen? Tämä on nolo ja stereotypinen, mutta inhimillinen ensireaktioni. Minulla, mikä? Luin paperit heti ja tietysti täytin netistä testit. Jaahas, kyllä nämä asiat käyvät järkeen. Toisin kuin ensireaktioni, ymmärsin pian mistä tässä ominaisuudessa on kyse. Kuvailisin aspergeria ennemmin luonteenpiirteenä, ominaisuutena ja erityisyytenä. Aspergerille on ominaista sosiaalisten tilanteiden kuormittaminen (väsyy niistä), käytösmallien oppiminen toisilta (ne ei synny luonnostaan) ja rutiinit. Jos rutiineista poiketaan, se aiheuttaa ahdistusta. Nämä kaikki tunnistin itsestäni pikkuhiljaa ja nyt ymmärrän, mikä määrä sosiaalisuutta on tarpeeksi päivissäni.
Olen aina luullut olevani spontaani, mutta olenkin spontaani vain omille ajatuksilleni, ja toisten, mukaan lukien puolisoni spontaanius saa meikäläisen sijoiltaan. Nyt tuli ero! Mielessäni ero on voinut tulla mitä vähäpätöisimmistä asioista, kuten tunnin myöhästymisestä loogisen syyn vuoksi. Rakkaus voi loppua , jos tilaan kaupasta berliininmunkin ja saankin omar munkin. ”Noin vähän minua rakastat, et edes kunnioita pientä toivettani. Sinä tykkäät omareista, itsekäs paskiainen!” Aspergerille on ominaista myös erityiset kiinnostuksen kohteet ja ns. kahtiajako koulussa, ne aineet mitkä kiinnostavat, sujuvat kuin vettä vaan, ne mitkä ei, ei jää mieleen kirveelläkään. Myös suoriutuminen ryhmälajeissa on haastavampaa ja ainakin minulla, yksilölajeissa helpompaa. Kuten aiemmin totesin, tietyt aineet onnistuivat vaikka olisin lintsannut koulusta (yläasteella sitä harrastin aika paljon), ja muistan eräänkin kerran kun luokanvalvojamme palautti matikan kokeeni sanoen: ”Ja Terhi, miten sinä voit saada tämmöisen numeron, et ole ollut puoliakaan paikalla.” Numero oli 9 ja matikka oli loogista, that’s it. Pidin siitä. Puolestaan historia, oli 5-7välillä ja esitelmäni olivat aina vain ”onnistuneita referaatteja.” Urheilussa olin surkea.
Mitenkäs ne mehiläiset?
ADD:ssä ominaista on tarkkaamattomuuden ja keskittymisen vaikeudet ilman tai vähemmällä ylivilkkaus- ja impulsiivisuusoireilla. Koen, että minulla ja varmasti monella muullakin ADD henkilöllä, vilkkaus on pään sisällä. Seuraavaksi kuvaan, miltä se vilkkaus pään sisällä näyttää. Samaan aikaan ajatus suoltaa tekstiä tekstin perään, tunteet menevät omaa rataa, silmät maalavat kuvia ja päänsisäinen radio toistaa kappaleita. Kirjoitan nämä esimerkit emojeita apuna käyttäen. 📝💕👁 Yritä kuvitella, että ajattelet nämä kaikki asiat samaan aikaan, ihan kuin levyjä soisi yhtäaikaisesti päällekkäin. Minuutissa. Tai puolessa minuutissa.
1. 📝Hinnastoon tarvii selvittää kalvojen ostohinta, se löytyy… millähän muut myy sitä.. 💕sanoinkohan hölmösti eilen, mitäköhän ystäväni meinaa, ymmärsikö oikein? 👁suppilo, olisipa kiva jos olisi ollut suppilo kun tekee kahvia mökillä (missä se rivi on, mitä juuri luin)
2.📝pilvipalvelussa on dokumentit, sieltä löytyy (avaan 5turhaa laskuria).. 💕mitä jos se vihaa mua, ahdistus. Onkohan A myöhässä, rakastaakohan se nyt mua? 👁suppilo, suppilo, suppilo (maalaa mielessään sitä saakutin suppiloa) ja mikä rivi nyt olikaan?
3.📝No nyt löytyi tuo, vielä pitää ettiä se minne tämä täytetään👁suppilo 💕vihaan itteäni, miksi näin 👁seuraavaksi se suppilo, muistanko ottaa (mikä se rivi nyt oli)
4.📝mitä mun pitikään tehdä? Missähän se puhelin, siellä se on lukee 💕ompa muuten ihanaa tanssia, se saa mut hyvälle tuulelle. Kaikkien pitäisi tanssia, mitähän tänään.. 👁suppilo, joo tulihan se ilmankin suppiloa, mutta mitä jos olisikin se suppilo?
Tähän vielä kun lisää päälle aukottomana korvamatona pään sisäisen radion, mistä kuuluu Savage Love tai vuosikausia vanha Pandan makeismainos. Dididii, dididii. Sataa lunta, sataa vettä, sataa pieniä rakeita, aina tarjoo Panda karhu herkkusuille makeita!
Voisin kuvailla, että nämä 📝 asiat ovat sellaisia mitä suuni höpöttää ääneen ja äänettömästi, jotta asiat tulee tehtyä. Tapaan sanoittaa tekemistä ääneen. 💕Nämä tunteet pyörivät taustalla, sekoittamassa tätä📝. Siihen kolmanneksi laitetaan 👁, joka piirtää kuvia aivoihini, niin lopputuloksena on sekametelisoppa. Diddiddii… 📝💕👁👂🏼 Koita nyt sitten muistaa, missä se puhelin, rahapussi ja avaimet on? Uudessa asunnossa saankin helposti 10000 askelta päivässä puhelimen etsimisestä ja olen myös löytänyt itseni autolla ilman auton avaimia kaupan parkkihallista. Avaimeton käynnistys sukkaa toisinaan.
Olen kuitenkin saanut paljon aikaiseksi kehittelemällä erilaisia tapoja ja muistisääntöjä, millä selviytyy esimerkiksi kokeista ja työtehtävistä. Näitä piirteitä löytyy varmasti monelta eri määrissä, enkä osaa tarkalleen eritellä, mitkä minulla johtuvat tästä ja mitkä eivät. Paljon on asioita, joita en edes saa tähän yhteen kirjoitukseen mahdutettua. Seuraavassa kirjoituksessa paneudun itse diagnoosiin, ratkaisuihin ja elämääni helpottaviin asioihin.
Lue lisää autismikirjosta Autismiliiton sivuilta. ADHD-liiton sivuilta löytyy tietoa myös aikuisten ADD:sta.
Onko aitous sinulle sisäistä kauneutta vai naturelli ulkokuori? Tekoripsiä, tissejä ja rusketusta, voiko pinnan alta löytyä silti aito ihminen?
Sosiaalisessa mediassa paljon puhuttaa tällä hetkellä omana itsenä esiintyminen ja omien ”virheiden” näyttäminen. Olen äärettömän tyytyväinen, että vihdoin langan laihuuden ultimaattinen tavoittelu alkaa häipyä pois ja tilalle on astumassa esiintyminen sellaisena kuin on, itsensä hyväksyminen. Meitä on laihoja, paksuja ja kaikkea siltä väliltä, joten myös tavoitteita löytyy kaikille omanlaisiaan. Ei ainoastaan omasi ole se oikea! Toinen hyväksyy kilonsa ja nauttii enemmän seurustelusta ystävien kanssa, toinen haluaa olla sporttinen, kolmas viihtyy yksin lukien kynttilän valossa.
Itse olen aina ollut hoikka, vaikka voin syödä helposti kymmenen vappumunkkia kerralla. Rakastan hyvää ruokaa, enkä voisi ikipäivänä olla kokonaan ilman herkkuja! Tosin hyvä ruoka on minulle paljon muutakin kuin ne vappumunkit. ? Painoni on aikuisiällä vaihdellut 49-58kg välillä, korkeimmillaan se oli taekwondon kilpaurheilun lopettamisen jälkeen, jolloin ruokavalioni ei ollut vielä ”kunnossa”. En myöskään tuntenut oloani hyväksi siinä painossa, tai siinä kehonkoostumuksessa, sillä rasvaa oli ylimääräistä. Minun oma tavoitteeni kehon suhteen on kevyt, helposti liikuteltava kroppa, jossa ei olisi kipuja. Isommalla painolla on luonnollisesti saatava myös lisää lihasvoimia, jotta jaksaa kannatella itseään vaikka käsilläseisonnassa, punnertaessa tms. En laske kaloreita, lomalla mässäilen ja arkena syön välillä liian vähän.
Pienimmillään painoni on ollut ensimmäisen raskauden jälkeen, jolloin aloin kiinnittämään huomiota ruokavalioon. Imettäessä paino tippui nopeasti raskauden 74,5kilosta 49kiloon ja tiedättekö mitä, sen näkee. Vatsan iho ei ole palautunut painon vaihteluista, vaikken sitä esittelekään. Haaleita raskausarpia on takamuksessa, joka levisi parilla koolla, vaikka kuin rasvasin. Olkoot. Kehossani on asioita joihin puutun ja on asioita joihin en puutu, pistelen ne järjestykseen pääni sisällä ja mietin tuoko kyseinen asia minulle harmia, onko se neutraali vai parantaako se oloani pitkällä tähtäimellä. Esimerkiksi hampaat; on varmaan ihan ok käyttää valkaisevia tuotteita tai käydä suuhygienistillä poistamassa värjäymiä? En voi mihinkään kovaan valkaisuun mennä, koska yläasteella hampaisiini laitettiin muovia, jotta raot saatiin yhteen. Niiden väri ei muutu.
Yök mikä maha.
Se oli ajatukseni kun laihduin ensimmäisen raskauden jälkeen. Yök, yök ja yök. Enään se ei minua juuri haittaa, koska on aika järjetön olettamus, että naisen vartalo palautuu raskauden jälkeen täysin ennalleen. Ja tarviiko sen palautua? En yleensä ota kuvaa huonossa ryhdissä, koska eihän se näytä hyvälle. En laita suttuista kuvaa verkkokauppaan, koska se ei ole myyvä. Olen visuaalinen ihminen ja nautin kauneudesta. Käytän treenatessa lyhkäsiä paitoja ja korkeavyötäröisiä housuja, vaikka nahkamakkara välillä römpsähtääkin esiin. Ne vaatteet on kivan näköisiä ja naisellisia, pidän ja tykkään näyttää hyvältä! Nyt on myytti sanottu ääneen, sillä kyllä vain, tykkään korostaa vartaloa sopivanlaisilla vaatteilla ja erilaiset leikkaukset sopivat erilaisille vartaloille. Käytän yleensä korkeavyötäröisiä housuja, koska jalkani ovat lyhyet ja näin ollen kyseinen leikkaus sopii minulle paremmin. Silmänilo tuottaa hyvää mieltä ainakin minulle, turha sitä on kiistellä. Enkä tarkoita oman persiin toljotusta, vaan yleisesti kaikkea; aterioita, toisia ihmisiä, luontoa ja toki myös oma peilikuva on huoliltenuna kiva katsoa, yhtä lailla kuin sädehtivän ystäväkin. Siisti koti tuo mielenrauhaa ja vaaleanpunainen uusi kahvikuppi saa aamukahvin maistumaan paremmalle. Se miten näet asiat, lähtee sieltä korvien välistä ja varmasti jokainen meistä kärsii silti toisinaan huonoista päivistä, millon on ryppyjä, makkaroita tai muuta liikaa. Itsevarmuus on se paras vaate, jota voit ylläsi kantaa ja sitä voit ajatuksillasi myös tahdonalaiseati ohjata parempaan suuntaan. Sano itsellesi olevasi kaunis, sano että riität, sano että voit levätä, sano että sinulla on lupa tehdä asioita joista nautit.
Varmasti niin pyöreämmät kuin hoikemmatkin kuulevat huomautuksia koostaan. Itse kuulen myös kommentteja, joskus olen näyttänyt anorektikolta sun muuta. Entäs sitten, minun on hyvä olla näin. 🙂 Fuck the bullies! ??????
Mitäpä sitten on aitous?
Se varmasti merkitsee meille kaikille erilaisia asioita hieman häilyvillä rajoilla. Mielestäni ns. feikin ulkokuoren takaa voi löytyä hyvinkin aito ja haavoittuvainen persoona, joskus ehkä myös piiloutumalla verhojen taa koitetaan peittää henkinen paha olo. Tällöin ystävien merkitys korostuu, sillä tosiystävät näkevät sen verhon taakse ja voivat auttaa nousemaan jaloilleen ja esiintymään aitona itsenään. En silti pidä moitittavana, jos nainen haluaa ripset ja kynnet kuntoon, tai mies panostaa pukeutumiseensa näyttääkseen hyvältä.
Ei aitous tarkoita sitä, että meidän on kuljettava ryysyrannan jooseppeina reikäisissä kalsareissa pitkin katuja.
Ehei. Minulle aitous on sitä, että sinun ei tarvitse hävetä päätöksiäsi, teet ja esität niitä harkiten tai impulsiivisestikin, mutta et tee sitä sopiaksesi johonkin tiettyyn muottiin. Muottiin, joka ei ole sinua, sinun tavoitteesi tai unelmasi, vai yhteisön, ystävän tai jonkun muun päämäärä. Feikkiä on elää väärissä saappaissa, ei välttämättä photoshopatussa kuvassa. Ero on siinä, photoshoppaillaanko pois virheitä, vai korostetaanko hyviä puolia. Onko se lasi puoliksi tyhjä vai täysi?
Ensiksi, pahoittelut että postaus on viivästynyt. 10.12.17 päättyi iCare kamppanjan osio, jossa lahjoitin syntymäpäiväksi saamani 150€ lahjakortin sitä tarvitsevalle henkilölle. Pidän kyseisen henkilön henkilöllisyyden salassa, mutta löysin henkilön, jolla pieni lapsi sairastaa ja on taloudellisesti tiukkaa. Toivon todella, että lahjakortilla hän sai itselleen ja perheelleen hieman iloisemman joulun. ❤️
Hyvä kiertää
Ilokseni huomasin myös, kuinka joulun alla alkoi hyvä kiertämään monen muunkin tahon kautta. Eri yhteisöt keräsivät varoja hyäntekeväisyyteen, niin kuin yrityksetkin. Osallistuimme myös autofiksaamomme CclDesign:in nimissä Hope yhdessä&yhteisesti keräykseen lahjoittamalla tietyistä fiksipalveluista osan yhdistykselle. Myös yksityishenkilöt lahjoittivat esim. Facebookin kautta, mielestäni tämä on todella hieno ele.
Kuinka paljon lahjoja on tarpeeksi?
En henkilökohtaisesti arvosta lahjojen määrää, vaan niiden merkitystä. Jokainen lapsi ansaitsee joululahjan, mutta mikä on liikaa? Ennen odotin joulua innoissani, koska antamisen ilo sai hyvän olon tunteen aikaan. Nyt kun koen, että perheellämme on kaikkea jo tarpeeksi, lähinnä ahdistun ajatuksesta, että jaamme lisää turhaa krääsää toisillemme. Kuitenkin pieni muisto läheiselle kuuluu jouluun, joten pyrkikäämme antamaan lahja jolla on tarkoitus, tai jolla saamme vaikka yhteisen kokemuksen.
En ostanut lapsilleni mitään.
Olen muinakin jouluina havahtunut siihen, että muiden lahjat on hankittu, mutta omille lapsille ei ole mitään. Tänä vuonna en sitten ostanut heille erikseen mitään, koska tiesin heidän saavan paketteja muualta ja mieheni oli ostanut muutaman pienen jutun; my little ponyt ja taikatussit. Loppusaldona kotiin toimme pari kassillista tavaraa, jossa oli nelihenkisen perheemme kaikki lahjat. Niissä oli takuulla tarpeeksi, sillä kaapit tursuavat jo entuudestaan. 🙂
Tuliko teidän perheessä osteltua liikaa vai pysyikö joululahjat kohtuullisissa määrin? Vaikka materia ehkä saa hyvän olon tunnetta aikaan, ainakin omat parhaat muistoni lapsuudesta ovat yhteisiä hetkiä läheisten kanssa.
Kun olet pieni, mitä sinä mietit? Mitä sinä näet? Miten sinä koet? Mitä sinä tunnet?
Pieni näkee sen, mitä sinä hänelle näytät eleilläsi, käytökselläsi ja vuorovaikutuksellasi hänen ja muiden kanssa.
Kun minusta tuli äiti, minun oli pakko pysähtyä, ottaa vastaan kaikki tunteet sellaisina kuin ne sattuivat vastaan tulemaan. Ei ollut mahdollisuutta paeta ikäviä tunteita, eikä myöskään aina ollut mahdollisuutta lähteä jonnekkin, silloin kun siltä tuntui. Harteille kasvoi suuri taakka, sellainen jota en ollut ennen kokenut. Ei kumpikaan meistä ollut kokenut. Vastuun taakka. Vastuun lahja.
Samaan aikaan tämän uuden asian kokeminen oli järisyttävän pelottavaa, mutta myös parasta, mitä olen ikinä kokenut. En henkilökohtaisesti usko, että lapsen tuloon voisi olla ikinä täysin valmis, koska jokainen heistä on yksilö, jonka kanssa kasvetaan, opitaan ja tutustutaan matkan varrella. Eikä liikaa pidäkään suunnitella, on paljon antoisampaa elää ja nauttia hetkessä, kuin elää ennalta suunniteltua kaavaa, joka murenee pienestäkin vastoinkäymisestä. Niiltä kun ei elämässä voi välttyä.
Lapsen tulon myötä oli pakko pysähtyä ja asettaa pienen tarpeet etusijalle, herättävä yöllä kymmenen kertaa jos toisella oli nälkä tai muuten vain uni oli katkonaista. Vierelle tuli joku, joka ei voinut elää ilman huolehtijaa. Tällainen uusi elämäntilanne on varmasti jossain määrin shokki parisuhteessa, koska monesti erityisesti naisen rooli muuttuu äitiyden, hormonien ja imetyksen myötä, jolloin puolisolla voi tulla olo, ettei häntä huomioida kuten ennen. Alkaa perheenä kasvamisen aika, aika jolloin etsitään uusi yhteinen tapa olla puolisoita ja vanhempia.
Kuva: Heli Mielonen
On tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista, omasta sosiaalisesta elämästä ja parisuhteen yhteisestä ajasta, koska oma hyvinvointi välittyy myös lapseen. Kiire, stressi ja kisma parisuhteessa heijastuu lähes välittömästi lapsen käytöksestä. Mielestäni on myös tärkeää luoda lapselle sosiaalista elämää ja totuttaa viettämään aikaa muidenkin aikuisten, kuin vamhempien kanssa. Läheinen suhde isovanhempiin, kummeihin ja vanhempien sisaruksiin on rikkaus, eikä julmuutta lasta kohtaan. En tarkoita, että pientä on joka viikonloppu vietävä hoitoon, jotta itse pääsee baariin, vaan sitä, etten usko lapsen kärsivän henkisesti siitä, jos on yksivuotiaana isovanhemmilla yökylässä. Itse olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta, mikä on siinä mielessä hirveä vaiva, että jos jotenkin pystyn lapsiani rohkaisemaan omatoimisuuteen, itseensä luottamiseen ja sosiaalisiin tilanteisiin, pyrin sen tekemään. Iso perhe ja ystävät ympärillä ovat tuki ja turva, varsinkin kun omat voimat eivät meinaa riittää. Elämässä tulee vastoinkäymisiä, jolloin jaksaminen syystä tai toisesta on koetuksella. Olen omat lapseni vienyt aika varhain hoitoon erilaisiin paikkoihin aina tunneista yökyläilyyn saakka ja minusta on ihana huomata, että lapseni siitä pitävät. He kysyvät minulta: ”äiti, mennäänkö tänään Fressiin leikkimään? Äiti, ajetaanko papalle? Äiti, saanko mennä Kirsti mummon kanssa maalaamaan?” Kerrat, jolloin he ovat itkeneet hoitoon jäämistä, ovat lueteltavissa yhden käden sormilla ja vaikeimmat ajat kohdistuvat pitkiin sairastelujaksoihin, ei koskaan siihen, että ”joutuisivat” toiselle perheenjäsenelle hoitoon. Uskon, että lastani rohkaisemalla ja tukemalla, hän kokee olonsa turvalliseksi laajemmassakin ympäristöstössä.
Kuva: Heli Mielonen
Äitiyden myötä olen pohtinut huomattavasti enemmän omaa käytöstäni ja pyrkinyt nielemään monia kiukunpuuskia. Yritän tietoisesti muuttaa omaa suhtautumistani lempeämmäksi puolisoani kohtaan, jota pienet sisarukset myös näyttäisivät välittämistä toisilleen. Olemme molemmat kasvaneet perheissä, joissa vanhempien läheisyys toisiaan kohtaan on ollut tabu, mutta me haluamme välittää erilaisen kuvan. Tämä varmasti on aika perisuomalainen tapa, sillä suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, mutta kyllä tänne kylmään Suomeen sietäisi vähän lämpöä ja läheisyyttä lisätä. 😉 Toki haluan myös näyttää, että töitä on tehtävä, jotta elämässä pärjää, mutta luulen että kansamme ”synti” on olla liiankin ahkera, jolloin unohtuu peruspilarit. Hyvinvointi.
Pieni näkee sen, mitä ympärillä konkreettisesti on. Jokainen asia on uutta ja ihmeellistä, joten pysyvyyden tunteen luominen lapsen ympärille on tärkeää. En voi väittää, etteikö olisi hankalaa sovittaa aktiivista elämää, sitä kliseistä ”omaa aikaa” ja samaan aikaan pyrkiä viettämään perheen kesken kiireetöntä aikaa. Näen, kun lapseni kapinoi kiirettä vastaan ja silloin on aika miettiä mitä tehdä toisin. Jos pienet kädet ojentuvat hakeutuakseen syliisi ja toteat, että nyt äiti ei ehdi, on aika pysähtyä ja laittaa arvot kohdalleen. Mikäli kyse ei ole elämästä ja kuolemasta, ei voi olla niin kiire, etteikö lasta ehtisi pitämään sylissä. Yrittäjänä ja äitinä tämä asia on pitänyt monesti ottaa pöydälle ja mietittävä toden teolla, koska kyse on elannon saannista, omasta, lapsen ja puolison hyvinvoinnista. Elämän tärkeimpiä asioita ovat kuitenkin ne pienet asiat, joita ei rahalla saa. Se joka muuta väittää, puhuu paskaa tai ei on tunneköyhä narsisti. Mieti, mitä jää jäljelle, jos sinulta viedään kaikki raha ja maallinen omaisuus? Entä mitä jää jäljelle, jos sinun perheesi menehtyy junaonnettomuudessa? Ei lienee tarpeellista kirjoittaa vastausta, vaikka kyse onkin äärimmäisistä esimerkeistä. Pysähdy hetkeksi, katso nukkuvaa lasta, katso hetki taivaalle ja ole aidosti läsnä.
Kuva: Heli MielonenLapsi on peili itsestäni ja jos haluan heidän muuttavan käytöstään, on minun ensin muutettava omaani, nähtävä omat heikkouteni ja kasvettava niistä. Se on minun merkitys. Olen pienelle puun juuret, josta hän kasvaa ja pieni on minulle peili, joka muistuttaa mikä on oikeasti tärkeintä.
Muistathan sinäkin pysähtyä välillä ja antaa läheiselle kiireetöntä aikaa, aikaa jolloin olet olemassa.
Aikuisena, vanhempana, kumppanina ja ystävänä voit vaikuttaa myös muiden elämän suuntaan, ota vain ensin itse askel kohti terveellisempiä elintapoja. Terveellisen syömisen ei tarvitse olla monimutkaista, vaikka siitä usein saadaankin päänvaivaa aikaiseksi. Lisäksi perusterveellisiä elämäntapoja tavoittelevalle riittää kun suurin osa ruokailuista koostuu terveellisistä raaka-aineista, viikoittain ajateltuna n.80-90% ruokailuista olisi hyvä olla paremmalla mallilla. Tämä on asia mikä monella on varmasti tiedossa ja mielessä, mutta kuinka muuttaa ajatus käytäntöön? Tässä muutamia vinkkejä helpompaan terveelliseen syömiseen!
Olet roolimalli
Muista, että käyttäytymisesi toimii roolimallina myös muille. Olitpa minkä ikäinen, kokoinen tai mistä tahansa lähtökohdista, sinä voit tehdä muutoksen itsesi lisäksi myös muiden terveyden eteen. Muistan useita tilanteita esimerkiksi jästipäisen isäni kanssa, joka ei suostunut syömään mm. salaattia. Muiden ihmisten ja rakkaan äitini innoittamana kuitenkin tänä päivänä salaattiakin päätyy lautaselle, vaikkei se niin mieluisalta maistuisikaan. Pelkkä salaatti usein maistuukin puulle, joten kannattaa kokeilla lisätä salaatin sekaan vaikka vesimelonia, yrttejä tai sitruunaöljyä, nam! Pelitoveriensa innoittamana hän jopa on hieman perehtynyt palauttavien ja ennen urheilua tapahtuvien aterioiden merkitykseen; kyllä tytär on nyt ylpeä!
Entäpä sitten lapset?Lähtökohtaisesti vanhempana näytät esimerkin jälkikasvullesi, mutta äitinä tiedän, että puurolautasen lentäessä juuri tapetoidulle seinälle, voi välillä ärräpäät lentää. Konsteja on monia ja lasten kanssa mielikuvituksen käyttö pääseekin aivan uusiin atmosfääreihin. Hyviä kokemiani keinoja on mm. ottaa lapset mukaan ruuan valmistukseen; iästä riippumatta sopivia apukokin tehtäviä löytyy. Mikä onkaan mukavampaa kuin valmistaa yhdessä smoothie ja tehdä siitä jäätelöä! Kelpaa pienille siinä missä ”oikeakin” jäätelö ja samalla upotamme sekaan kasan erilaisia ravintoaineita. Huomaamatta mukaan naamioituu niin avocado, banaani ja mustikkakin. Lapset keskenään toimivat myös roolimalleina toisilleen ja usein ruokailu on helpompaa päiväkodissa tai julkisilla paikoilla, missä lapset huomaavat toisten ikäistensä käyttäytyvän yhtä reippaasti. Toimi siis esimerkkinä lapsellesi ja anna mahdollisuus hyvinvoivaan elämään, niiltä osin mihin voit vaikuttaa. Syö myös itse niitä ruokia, joita lapsellesi tarjoat. Mielestäni on turhaa kieltää lapselta karkki ja sipsit, jos itse ahmit niitä nenän edessä, sillä houkutus kiellettyyn voi jopa kasvaa? Sen sijaan arvostan enemmän oikeanlaisen suhtautumisen opettamista pienille; ruoka on ruokaa ja hyvää sellaista, herkut voivat olla myös terveellisiä, eikä ole katastrofi viettää karkkipäivää viikossa.
Ole roolimalli ystävällesi.Voit omalla innostuneisuudellasi helposti vaikuttaa vaikkapa työpaikalla työkavereidesi syömiskäyttäytymiseen. Ei välttämättä tarvitse edes puhua, mutta jos muutat omat tapasi, ehkä huomaat ystävien seuraavan perässä? Jos jätät vaikka jälkiruuan välistä, ehkäpä ystävääsikin nolottaa makea herkku ja se jääkin odottamaan seuraavaa? Toki liian ankara ei pidä olla itselleen, mutta ruokailutottumusten muuttaminen on hyvä aloittaa pienin askelin mikäli tavoitellaan pysyvää muutosta.
Äitienpäivän yllätysaamiainen on muuttanut muotoaan vuosien varrella. 🙂
Mikä on motivaatiosi?
Tuntuu että kiire, väsymys ja stressi painavat, mistä siis energiaa panostaa ruokailuun? Voin rehellisesti kertoa, että se ei ole helppoa, alkuun pääseminen nimittäin. Kamppailen itse saman asian kanssa jälleen kerran koska huomaan, että ateriarytmini ovat lipsuneet. Ensin jäi pois aamupala, koska töissä oli mukamas niin kiire. MUKAMAS. Oikeasti aamupalalle on aina aikaa, sen voi syödä myös töissä tai haukata matkalla jonkun patukan, pääasia on että se tulee syötyä. Huomaan tästä aiheutuneen kierteen joka näyttäytyy mm. lisääntyneenä väsymyksenä ja keskittymisvaikeutena. Välillä kuitenkin näin voi käydä, jopa säännöllisesti urheilevalle ja suht terveellisesti elävälle henkilölle. Mistä siis löytää motivaatio syömistottumusten parantamiseen? Itselleni ehdoton numero 1 motivaatiotekijä on VIREYSTILAN PARANEMINEN. Panosta ensimmäisenä asiana aamupalan syömiseen, koska siitä lähtee koko päivä liikkeelle. Jos aamupala jää väliin, huomaat lounaalla syöväsi liian paljon, jonka seurauksena verensokerit heilahtavat ja seuraa iltapäiväväsymys. Kierre jatkuu iltaan ja toistuu taas seuraavana päivänä, katkaise se siis aloittamalla aamiasen syöminen. Ehdoton kakkonen listalla on ESIMERKKINÄ TOIMIMINEN, jos omat ruokailutottumukseni lipsuvat, vaikuttaa se koko perheen ruokailuun. Niin puolison kuin lastenkin ravintoaineiden saanti kärsii, koska olen perheemme roolimalli ruokailun suhteen. Tämä motivoi minua todella ottamaan itseäni niskasta kiinni.
Alla muutamia motivaatiotekijöitä, löydätkö itsellesi sopivaa tsempparia?
Vireystila paranee
Unenlaatu paranee
Painonhallinta
Aineenvaihdunnan parantaminen
Vatsavaivojen ehkäisy
ESIMERKKI LAPSELLE tai muulle läheiselle
Kuinka liikkeelle helposti
Syöminen ei ole rakettitiedettä, vaikka se nykyään välistä siltä tuntuukin. Maalaisjärki käyttöön ihmiset! Yleisesti ottaen sama jo ala-asteella tutuksi tullut ruokakolmio on oiva suunnan näyttäjä ruokailuun. Valitse jokaiselle aterialle jotain jokaisesta ryhmästä; proteiinin lähde, hiilihydraatin lähde ja hyviä rasvoja. Jos joltain aterialta puuttuu jokin näistä, voit korvata sen seuraavan aterian yhteydessä. Jos ateria näyttää värikkäältä ja kauniilta, usein se sisältää myös paljon erilaisia ravintoaineita; yksivärinen ateria on puolestaan usein ravintoköyhä tai se edustaa liiaksi yhtä lähdettä. Kuinka sitten voit arvioida omaa syömiskäyttäytymistäsi?
Kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:
Toimiiko vatsasi oikein?
Nukutko hyvin?
Onko painosi sopiva?
Onko sinulla mielitekoja?
Ahmitko?
Turvottaako?
Mitä useampaan kysymykseen vastasit kyllä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä sinulla on tarkasteltavaa ruokailutottumuksissasi. Vatsan toiminta usein paranee jo pelkällä säännölisellä ja ravintorikkaammalla syömisellä; sinun ei heti tarvitse vältellä maitotuotteita ja viljoja. Minä jos kuka olisin jo vainaa, jos väite ”maito tappaa” pitäisi paikkansa. Älä siis karsi suotta ruokavaliostasi niitä aineita mitkä eivät sinulle tuota huonoa oloa. Jos vatsasi on sekaisin tai toimii liian harvoin, kokeile ensin säännöllistä keveää ateriointia ravintoympyrän mukaan ja sen jälkeen tarvittaessa karsi tuotteita pois. Ruokailun vaikutusten aikaansaaminen kuitenkin usein vie viikkoja, joten kokeilujaksojen kanssa on oltava kärsivällinen. Myös valmisruokien tai kaupan tuoretiskiltä ostettavien ruokien kanssa on hyvä pitää valinnat mielessä, sillä sieltäkin löytyy valikoimaa, joiden avulla voit koostaa monipuolisen aterian. So keep it simple! Jos voit hyvin, ei sinun tarvitse turhaan jättää pois esim. maitotuotteita tai alkaa karppaamaan, mutta jos kärsit turvotuksesta tms. voi olla syytä kokeilla vaihtoehtoisia tuotteita niiden tilalle. Kehon kuunteleminen on tässäkin asiassa puoli ruokaa. 😉
Lopuksi vielä vinkit ruokailutottumusten parantamiseen:
Juo tarpeeksi vettä, pidä vesipullo mukana!
Muista aamupala
Syö säännöllisesti
Syö extravälipalat jos päivään sisältyy urheilua
Koosta värikkäät annokset
Syö selkeitä ruokia (vältä kastikkeita, kiusauksia jne. mistä et näe mitä ruoka sisältää)
Äitiyden myötä olen pohtinut huomattavasti enemmän omaa käytöstäni ja pyrkinyt nielemään monia kiukunpuuskia. Yritän tietoisesti muuttaa omaa suhtautumistani lempeämmäksi puolisoani kohtaan, jota pienet sisarukset myös näyttäisivät välittämistä toisilleen. Olemme molemmat kasvaneet perheissä, joissa vanhempien läheisyys toisiaan kohtaan on ollut tabu, mutta me haluamme välittää erilaisen kuvan. Tämä varmasti on aika perisuomalainen tapa, sillä suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, mutta kyllä tänne kylmään Suomeen sietäisi vähän lämpöä ja läheisyyttä lisätä. 😉 Toki haluan myös näyttää, että töitä on tehtävä, jotta elämässä pärjää, mutta luulen että kansamme ”synti” on olla liiankin ahkera, jolloin unohtuu peruspilarit. Hyvinvointi.
Lapsi on peili itsestäni ja jos haluan heidän muuttavan käytöstään, on minun ensin muutettava omaani, nähtävä omat heikkouteni ja kasvettava niistä. Se on minun merkitys. Olen pienelle puun juuret, josta hän kasvaa ja pieni on minulle peili, joka muistuttaa mikä on oikeasti tärkeintä.
Viimeisimmät kommentit