Mielenhallinta ja -hyvinvointi on aikanaan ollut ehkä jopa tabu, mielialahäiriöt on epätietoisuudessa kielletty tai peitetty hullun leiman pelossa, koska niistä ei ole vielä tiedetty tarpeeksi. Onneksi nykyään on toisin. Tässä tekstissä paneudun omakohtaiseen kokemukseeni esiintymisen ja kilpailemisen parissa, se jos mikä, on vaatinut ja itsensä ylittämistä, ettei ylipäätänsä pökerry kauhusta lavalle. Millä keinoilla olen itse työstänyt esiintymisvarmuutta ja vähentänyt jännitystä? Jännittämistäkin pystyy harjoittamaan itse ja lieventämään sitä mentaaliharjoitteiden avulla.
Mielenhallinnan merkitys
Mielenhallinta on voimakas väline esiintymistilanteessa, jota voi myös opetella suuntaamaan oikeisiin asioihin. Otetaampa käytännön esimerkki, jonka kerron teille omakohtaisena:
Teen kolme suoritusta, kolme kertaa samaa liikesarjaa tai koreografiaa;
Ensimmäisellä kierroksella keskityn jalkaterän ja varpaiden sekä sormien ja kämmenen asentoon
Toisella kierroksella keskityn liiketerävyyteen tai laajuteen
Kolmannella kierroksella haen pohjalle tuntemuksen ja teen suorituksen ilman keskittymättä kehityksen kohteisiini. Mikä kierroksista on paras?
Ensimmäisen kierroksen tuloksena unohdan liikkeitä tai muita selkeitä yksityiskohtia, sillä keskittymiskykyni menee tiukkaan focusoitumiseen yksittäisissä asennoissa, mikä on haastavaa nopeassa liikkeessä. Teen todennäköisesti tasapaino- ja rytmivirheitä. Kierros ei ole paras, koska minulta puuttuu taustalta 10000 oikeanlaista toistoa. Toistomäärät vaihtelevat toki yksilön ja toistolaadun perusteella, kuinka monta toistomäärää tekee liikkestä rutiinin tai ns. ”huipun.” Jos kilpailua ennen katsoisin vastustajaa ja yrittäisin tehdä samoin kun hän, kohdistan energiani omasta esiintymisestäni pois.
Toisella kierroksellakeskityn edelleen fyysisten ominaisuuksien muokkaamiseen. Nyt en pyri muuttamaan pieniä yksityiskohtia, vaan suurta kuvaa. Keskityn liikesarjassa liikkeen sisäiseen räjähtävyyteen tai koreografiassa liikelaajuuteen, teen pienesti tai isosti. Koreografiassa isolla liikkeellä tasapainoni hakee, sillä harjoittelen taas uutta, käynhän ”mukavuusalueeni” ulkopuolella. Haastan itseäni ja kroppaa toimimaan erilailla. Liiketerävyyteen keskittyminen vaikuttaa todennäköisesti liikesarjakombinaatioiten flow:hun. En ole rutinoitunut tähän, hakeudun taas epämukavuusalueelle. Hakeudun oppimis- ja kehittymisalueelle. Kilpailutilanteessa tämän kaltainen focusoituminen veisi jälleen keskittymiseni väärälle tolalle.
Kolmannella kierroksella unohdan kaiken tekniikasta. Menee miten menee, liikkeet unohtuu ja todennäköisesti ei, sillä niitä on harjoiteltu jo monia kertoja lihasmuistiin. Keskityn hakemaan tuntemuksen. Käytän nyt esimerkkejä tuntemuksista, joita olen itse saanut opettajilta; ”Ajattele, kuin katsoisit vastasyntynyttä vauvaa.” ”Ajattele, että joku on sanonut sinusta jotain ja olet erimieltä, et ole mielestäsi sitä mitä hän väittää.” Esimerkit ovat erilaisia ja saavat erilaisen tunnetilan aikaan. Muistan joskus ajatelleeni kilpailutilanteessa asioita, joista minulle tulee hyvä mieli, kuten ulkomaan reissua, merta ja aurinkoa. Kuinka vedän syvään henkeä ja nautin. Tunnetilassa tehty suoritus on todennäköisimmin se kaikkein onnistunein, enhän tuolloin keskity liikeratojen oppimiseen vaan opitun ilmaisemiseen eli presentaatioon. Luotan, että taito on saavutettu jo harjoituksen myötä, käyn läpi vain sarjan ensimmäiset liikkeet ja keskityn positiiviseen fiilikseen.
Vertailematta paras. Esiintymis- ja kilpailutilanteessa vihoviimeinen virhe on alkaa vertailemaan itseään muihin. Itse en yleensä hirveästi edes katso muiden suorituksia ennen omaani tai ryhmän suoritusta (kilpailutilanteessa). Esiintymistilanteessa muiden luoma energia, saa helposti omankin energian kohoamaan, joten tilanteen laatu on toinen.
Vertailun jaan negatiiviseen ja positiiviseen vertailuun; negatiivinen vertailu on kielteistä ja itseä vahingoittavaa, positiivinen vertailu antaa esikuvia ja innostaa omaa kehitysprosessia. Kilpailutilanteeseen vertailu ei sovi ja negatiiviselle vertailulle ei ole sijaa missään tilanteessa.
Negatiivinen vertailu on ajatuksia kuten:
Olen liian vanha/lihava/kankea pystyäkseni, muut ovat nuorempia/hoikempia/notkeampia
En ikinä opi tuollaista
Kilpakumppani on minua notkeampi, nopeampi tai paremman näköinen?!
Ei minun kannata yrittää, sillä minulla on tämä vaiva, joten en voi pystyä tuohon kuin hän
Minä nyt vain olen tällainen, tämä on minun tasoni
Näitä kaikkia yhdistää yksi sama piirre, olet jo kieltänyt itseltäsi mahdollisuuden. Olet kieltänyt itseäsi yrittämästä. Tähän voi löytyä taustalta syy, kuten tietty pelko, opittu ajattelumalli tai uskomus (en näihin paneudu tässä tekstissä.) Jos kilpailu- tai esiintymistilanteessa ajattelet näin, olet jo valmiiksi kieltänyt itseltäsi mahdollisuuden olla X-määrää parempi. Ei hyvä lähtökohta, eihän? Voitko koskaan voittaa, jos et lähde kisaan voittamaan?
Vaihtoehtoiset ajatukset
Varmasti lähes jokainen on elämänsä varrella löytänyt itsensä tällaisen negatiivisen ajatuksen parista. Joskus se voi olla hetkittäistä ylikuormittuneisuudesta johtuvaa, joskus puolestaan itseään toistavaa ja täten haitallista minäkuvalle sekä kehitykselle. Hyvä askel, on kirjoittaa näiden ajatusten syntyessä kyseinen ajatus paperille ja hakea sille vaihtoiehtoinen ajatusmalli kuten:
Olen liian vanha/lihava pystyäkseni, muut ovat nuorempia/hoikempia—> ikä on kokemusta, ehkä taitojen oppiminen vaatii enemmän työtä, mutta kokemuspohjani on laajempi kuin nuorilla. Osaan soveltaa ja tiedän oppimistapani jo paremmin, voin kääntää kokemuksen edukseni. —> olen erimuotoinen, minäni asuu erilaisessa kodissa. Se asuu minun kodissani ja olen sille hyvä ja lempeä. Ns ”lihavuus” ei ole este taitojen harjoittelulle. Katso vaikka videoita youtubesta, ellet usko.
En ikinä opi tuollaista —> mikä on syy, miksi en voisi oppia? Tieteellisesti on todistettu esimerkiksi lihasmassan kasvun olevan mahdollista yli 60vuotiallakin. Ei ole perustetta, minkä vuoksi en voisi oppia. Oppini esteenä on tällöin oppimisen kieltäminen jo ennakkoon. Voit miettiä, että kyllä minäkin tuon vielä opin, mutta minulla on tämä haaste, joka on huomioitava oppimisprosessissani.
Kilpakumppani on minua notkeampi, nopeampi tai paremman näköinen?! —> liikkuvuuteni/nopeuteni ei ole samaa luokkaa kuin tuolla toisella Martalla tuolla, mutta minulla tämä ominaisuus, joka on minun vahvuuteni. Työstän liikkuvuutta, mutta esiintyessä näytän parhaat ominaisuuteni. Martalla voi olla luonnostaan mukavan tuuheat kulmakarvat, mutta sinulla on varmasti jotain, mitä Martalla ei ole. Listaa kehostasi ylös vähintään kolme asiaa, joista pidät ja toista ne peilikuvallesi negatiivisten ajatusten sijaan.
Ei minun kannata yrittää, sillä minulla on tämä vaiva, joten en voi pystyä tuohon kuin hän—> Minulla on rajoite, jonka huomioin oppimisprosessissa. Rajoitteeni on yksi kehityksenkohteistani, jota voin työstää omin avuin tai ammattilaisen kanssa. Myös Martalla voi olla oma rajoitteensa, jota et vain tiedä! Rajoitteeni ei estä onnistumasta kokonaisuudessa, sillä minulla on muita vahvuuksia.
Minä nyt vain olen tällainen, tämä on minun tasoni —> kehityksessä on syklejä, on luonnollista, että toisinaan kehitys hidastuu tai tuntuu junnaavan paikallaan. Tällä kielteisellä ajatuksella kuitenkin tyrmäät itseltäsi kyvyn olla tai oppia mitään enempää. Ajattele mielummin, kehitykseni seilaa nyt paikallaan. Miten voisin haastaa kehoani kehittymään lisää? Kokeile eri opettajien tunteja ja katso inspiroivia videoita somesta. Joka kerta kun menet pois mukavuusalueeltasi treenissä, haastat itseäsi oppimaan uutta. Mukavuusalueellasi treenaat toistoja, rutiinia ja varmuutta.
Kilpailutilanne haltuun
Puhun nyt kisaan valmentautumisesta, mutta yhtä hyvin kyseessä voi olla mikä tahansa esiintymis- tai valmistautumistilanne.
Käy läpi esiintymistilanne, henkinen valmistautuminen
Käy läpi ”mitä jos” tilanteet, valmistautuminen ns. pelkoihin ja muuttujiin
Lähde kisaan voittajana
Itselläni suurin ja korostan sanaa suurin!! hyöty on ollut siitä, että käsittelen kilpailutilanteen hyvissä ajoin läpi mielessäni. Käsittelen mielessäni läpi kilpailupaikan, toimeni kilpailupaikalla, lavalle astumisen ja tuomarien arvostelevat katseet. Käsittelet mielessäni, että odottamattomia muuttujia voi tulla aikatauluun ja olen tarvittaessa valmis aamusta iltaan. Myös olotilani voi olla vaihteleva ja päätän etukäteen, mikäli mahdollista, itselleni sopivat ateriat kilpailupäivään. Tämän valmistautumisen aloitan 2-3vk ennen kisoja.
Ehkä parhain suoritukseni oli Espanjassa EM-kisoissa, joissa sarjani alkamisaika vaihtui aamusta iltaan. Olin nukkumassa, kun yhtäkkiä valmentaja tuli huutamaan; ”Terhi, olet seuraava!” Sarjan aloitusaika oli taas muuttunut kenenkään tietämättä. Tulin kisoissa viidenneksi, muistaakseni 0,2 pisteen erolla EM-pronssi mitalistiin.
Tässä kisassa korostui kaikki yllä luettelemani tilanteet. En pohtinut vastustajia, ainakaan päästänyt heitä valtaamaan negatiivisen vertailun voimin mieltäni. Valmistauduin kisaan henkisesti, valmistauduin muuttujiin, joita tulikin rutkasti. Ehkä onnekseni minulla jäi vain muutama minuutti aikaa koota itseni horroksesta, joten ei ollut aikaa muuhun, kun lähteä voittamaan kisa. Kovatasoista kisaa ei voiteta ilman ajatusta kultamitalista, vaan se vaatii fyysistä sekä henkistä työtä ja valmistautumista. Tunnetta tai ajatusta en muista enää, mutta muistan hakeneeni positiivisia mielikuvia, jotka saa minut hyvälle tuulelle. Voittoa ei tullut, mutta oma, täydellinen suoritus. Parempaan en olisi pystynyt ja se jos mikä, on hieno tunne. Voitin itseni.
Pelosta rutiiniksi
Niin inhottavaa kuin se onkin, on se myös totta. Nimittäin siedätyshoito; mitä enemmän teet ja mitä useammin haastat itsesi kohtaamaan pelkosi, sitä tutummalta tilanne alkaa tuntua. Pieni jännitys kuuluu asiaan, enkä tiedä millaista sisäistä hulluutta vaatii tyrkätä itsensä suinpäin tulilinjalle (kuten minä tein). Kanssaharrastajien tsemppi oli kuitenkin niin mahtavaa ja koin olevani luonnostaan lahjakas lajissa, vaikka koululiikunnan arvosana on aina hiponut alarajoja. Se siedätyshoito on kantanut pitkään ja jos minä olen siihen pystynyt, pystyt sinäkin, kun vain päätät. Jännityspeloille on ihan ok sanoa; ”f*ck you, don’t need you in my life.”
Aurinkoista kevään alkua ja tsemppiä jokaiselle omiin haasteisiin, pus! 😙
Ketogeeninen dieetti, eli ruokavalio, jossa hiilihydraatit lasketaan minimiin ja korvataan rasvalla. Liitteenä ravitsemusterapeutti Tomi Valtasen hyvä video dieetin tosiasiallisista hyödyistä ja haitoista.
Jaksanko/haluanko minä syödä näin pitkäkestoisesti, onko tämä ruokavalio noudatettavissa?
Onko minulla hyvä, ravittu olo vai rajoittunut olo ruokavalion kanssa?
Kärsiikö sosiaalinen kanssakäymiseni ruokavalioni takia?
Laihdutus, tai oikeastaan rasvan määrän vähentäminen kehossa lihasmassaa säilyttäen on pitkäjänteistä puuhaa ja usein parhaimmat tulokset saavutetaan, kun lähdetään toteuttamaan muutosprosessia sellaisilla keinoilla, joista on mahdollista tulla myös elämäntapa. Ravinto on suuri osa päivittäistä hyvinvointiamme, nautinnon ja jaksamisen lähde. Ravinto myös liittyy vahvasti moniin sosiaalisiin tapahtumiin, kuten perhe aterioihin, ravintolassa illallistamiseen ja juhliin. Onko siis tarpeellista rajoittaa ruokavaliota tiukasti? Käytännössä terveen ihmisen painonpudotus onnistuu, kun kuluttaa enemmän kuin nauttii kaloreita, mikä monesti onnistuu jo hyvien raaka-aineiden kuten kasvisten ja marjojen lisäämisellä, prosessoidun ruuan karsimisella ja sokerin sekä muiden herkkujen vähentämisellä tai poistamisella ruokavaliosta. Lautasmallin mukaan, itselle sopivin ja laadukkain raaka-ainein.
”Joopa joo, miksi sitten täällä on ylipainoisia ihmisiä, aina on opetettu lautasmallin mukaista ruokailua? Eihän se toimi, sillä täällä on läjäpäin käveleviä todisteita.”
Jos tämä ajatus herää mieleesi, kysäise itseltäsi:
Söinkö tänään kasviksia
Söinkö selkeitä annoksia vai sisälsikö ateriani kastikkeita, kermaa, juustoja tms?
Valitsitko laadukkaita raaka-aineita
Söinkö säännöllisesti
Joinko tarpeeksi vettä
Teinkö hätäisiä huonoja valintoja väsymyksestä tai kiireestä johtuen
Söinkö minä lautasmallin mukaan?
Uskon, että monella, mukaanlukien itselläni on puutteita ja ongelmia ruokavalion päivittäisessä koostamisessa, mikä voi johtua erinäisistä syistä ja arjen kuormittaviudesta, tai vain tietämättömyydestä. Usein myös sekalaiset ruuat, ”sörsselit ja mössökät” sisältävät paljon turhia kaloreita. Selkeä ruoka, josta raaka-aineet erottuvat, ei sisällä ns. vahinkokaloreita. Myös mehut ja limut olisi syytä vaihtaa veteen tai maustamattomaan vichyyn, mutta hampaidenkin kannalta paras janojuoma on pelkkä vesi. Ruokavaliomuutos on onnistunut, jos huomaat ”huonoja” ”raaka-aineita nauttiessasi tai vaikka pikaruokailun jälkeen olossasi muutoksia; vatsa on sekaisin ja turvottaa, silmäpussitkin pullistelevat aamulla. Hyviksi raaka-aineiksi luokittelen mahdollisimman puhtaan ja vähän prosessoidun ruoan, hyvät rasvanlähteet ja laadukkaat hiilihydraatit sekä ruokavalioon sopivat proteiinin lähteet. Itselläni varma keino saada raskausvatsa, on syödä pari päivää valkoista viljaa ja rasvaista ruokaa. Hyh, sitä turvotusta. Jakaisin ruokavaliomuutoksen hyödyt välittömiin ja hieman myöhemmin ilmeneviin seikkoihin:
Välittömät hyödyt:
Turvotuksen ja pöhötyksen laskeminen, suoliston välitön reagointi (esim. Ilmavaivojen helpottaminen)
Kevyempi olo, ensimmäiset nestepöhöt lähtevät
Pidemmän ajan jälkeen ilmenevät hyödyt:
Vireystilan paraneminen ja jaksaminen arjessa sekä treenissä
Suoliston tervehtyminen, mikrobikannan monipuolistuminen ja vastustuskyvyn paraneminen
Painonmuutokset toivottuun suuntaan
Ihon kunnon koheneminen
Painonhallinta ja jojoilukierteen loppuminen
Elämäntapa
Mihin ketogeeninen dieetti perustuu?
Ketogeenisen ruokavalion nopeimmat vaikutukset liittyvät mm. hiilihydraattien vähenemiseen kehossa ja sitä kautta nesteen määrän vähenemiseen. Sama tapahtuu kehossa aina hiilihydraattien määrän vähentyessä, olitpa dieetillä tai et.
Hiilihydraatteja tarvitsemme kehon polttoaineena ja ne sitovat itseensä nelinkertaisen määrän nestettä, eli:
1g hiilihydraatteja sisältää 4g nestettä
Jos vähennämme ruokavaliosta 100g hiilihydraatteja, kehossamme on 400g vähemmän nestettä, yksinkertaistettuna
En ole aiemmin juurikaan perehtynyt ketogeeniseen dieettiin tai sen koostamiseen ja varmasti löytyy dieetin puolesta puhujia, sekä muutamiin positiivisiin kokemustarinoihin törmäsinkin jo aiheeseen perhtyessäni. Kehosta on tarkoitus tehdä ketoosin avulla ”rasvanpolttokone.” Rasva polttaa rasvaa ja nestetasapainoa säädellään suolan määrän kasvattamisella? Törmäsin myös tällaiseen videoon, jossa nimenomaisesti tämän loogisuutta kerrottiin. ”Jos emme syö hiilihydraatteja, kehoomme ei keräänny nestettä. Jotta saamme nestettä, lisäämme hyvää suolaa kuten merisuolaa tai ruususuolaa, jossa on hivenaineita ja vitamiineja.”
Ruokavalio- ja muissakin asioissa on hyvä muistaa lähdekritiikki ja tarkistella asiaa monesta näkökulmasta. Rinnalle kannattaa valita myös toinen vaihtoehto, sekä perehtyä mahdollisiin haittavaikutuksiin. Kehollamme on ihmeellisiä selvittymiskeinoja, jotta pysymme hengissä. Ketoosi, on evoluution myötä elimistömme kehittämä tapa selviytyä paastotilanteista, kun ravintoa ei ole ollut saatavilla tarpeeksi. Hiilihydraateista saamme glukoosia, joka on aivojen yksinomainen energialähde. Mm. glukoosin puutetta paikataan maksassa muodostuvilla prosesseilla, onhan älykäs kehomme keksinyt keinon selviytyä. Minun korvaani dieetti kuulostaa kehon tarpeettomalta shokeeraukselta, sillä keho saatetaan paastotilaan, niin kuin ennen muinoin pakon edessä. Ketoaineiden määrä kehossa voi myös nousta vaarallisen korkealle (ketoasidoosi, happomyrkytys), jolloin voi esiintyä vatsakipua ja oksentelua, mikä on syy lähteä heti lääkäriin. Jos kuitenkin haluat ryhtyä ketoilemaan, perehdy aiheeseen huolella ennen dieetin aloitusta ja muista, että myös ”normaalilla” ruokavaliolla on mahdollista tiputtaa painoa. Joissain tapauksissa ketogeenistä ruokavaliota käytetään lääkinnällisenä hoitokeinona, mikä myös puolesta puhuu aiheeseen kunnollisen perehtymisen tarpeesta. Suosittelisin mielummin ensin kokeilemaan vähähiilihydraattista ruokavaliota, niiden lähestulkoon kokonaan poisjättämisen sijaan.
Ravitsemusterapeutti vs ravintoneuvoja, mistä apua?
Ruokavalioasioissa on syytä kääntyä Valviran laillistaman ravitsemusterapeutin puoleen, jolla on takanaan 5vuoden yliopisto-opinnot. Ravintoterapeutti, ravintoneuvoja, diplomi ravintoneuvoja ym eivät ole millään lailla suljettuja nimikkeitä, joten näitä voi käyttää kuka tahansa. Vaikka mieheni, joka on autoalan yrittäjä, eikä uskonut raakaa ananasta ensi kertaa syödessään, että kyseessä on ananas. Hän myös pitää cashmir pähkinöistä. Uskoisin, että itseään arvostava henkilö antaa myös sille painoarvoa, kenen käsiin terveytensä haluaa saattaa. Ravinto-opastusta voi kuitenkin ihan pätevästi antaa myös muut koulutetut henkilöt, mutta tällöin kannattaa myös perehtyä henkilön taustoihin ja tarkoitusperiin.
Pikadieetit vai uusi elämäntapa?
Tarkastelisin nopean tuloksen dieettejä hyvin varauksella, sillä usein ensimmäisten viikkojen nopea painon tippuminen liittyy nimenomaan nesteen määrän vähenemiseen. Toki, esim. ketoosiin ”päästessä” keho alkaa käyttämään rasvavarastoja energialähteenä. Todellinen painonpudotus muodostuu edelleen kalorivajeella, jota myös ketogeenisellä dieetillä pyritään aikaansaamaan. Ruokavalion noudattaminen saa sinut varmasti aina muuttamaan totuttuja ruokailutapoja, oli kyseessä sitten keto tai jokin tavis dieetti ja tarkempi ravinnonlöhteen tarkkailu saa napostelun ja epämääräiset valinnat kuriin. Ruokavalion kalorimäärä siis laskee. Pitkäkestoiset tulokset saadaan aikaan elämäntapamuutoksilla, kun taas nopeasti karistetut kilot hiipivät usein pikkuhiljaa takaisin. Voi olla, että alussa nopea painon tippuminen saa motivaation korkeammalle jatkaa painonpudotusprosessia eteenpäin, mutta jossain vaiheessa on kuitenkin syytä miettiä, että mitä dieetin jälkeen tapahtuu? Miten aion syödä ja liikkua lopun elämäni, jotta kehoni ja mieleni voi hyvin? Paluu vanhaan, on silkka tie tuhoon ja kilot varmasti tulevat takaisin.
Kuinka koostaa terveellisiä aterioita?
Mielen hyvinvointi kulkee käsi kädessä kehon hyvinvoinnin kanssa. Itse olen opetellut raskausaikanani viimein syömään oikein ja mm. lisätyn sokerin ja vaalean viljan karsiminen ruokavaliosta pelkästään saa olon kohenemaan. Jäljelle jää paljon hyviä raaka-aineita, joista saa koottua monipuolisia ja maistuvia aterioita.
Lähde liikkeille yksinkertaisista muutoksista:
Säännöllinen ateriarytmi
Karsi valkoinen vilja ja lisätty sokeri (gluteeniton pasta on oiva vaihtoehto, 100% kaura sopii paremmin leivän ystävälle)
Karsi einekset ja valmisruuoat (huom! Monista kaupoista saa tuoretiskeiltä laadukasta nopeaa ruokaa)
Karsi kastikkeet (ellet tiedä mistä ne on tehty)
Mausta salaatit esim. sitruuna öljyllä ja ripauksella mausteita/yrttejä
Puolita riisin/perunan/pastan määrä ja korvaa kasviksilla
Lisää jokaiseen ateriaan värejä, niin aamupalaan kuin päivälliseenkin
Juo riittävästi vettä, älä juo limuja tai mehuja
Lisää liikuntaa, vähän kerrallaan
Värikkäät annokset ovat ilo silmälle, sekä myös kropalle. Nyrkkisääntönä, lisää jokaiseen ateriaan jotain kaikista makroaineista; proteiinin, hiilihydraatin ja hyvän rasvan lähde. Kuuntele kehoasi ja pidä mieliteot kurissa säännöllisellä ja laadukkaalla ravinnolla. Elämästä pitää kuitenkin nauttia ja hyvä ruoka on yksi merkittävä osa päivittäistä elämäämme. Se on meidän hyvinvoinnin virtalähde, jolla kone jaksaa käydä koko päivän.
Sinä, olet riittävä, olet uniikki. Uskalla olla oma itsesi, sillä kukaan ei voi määrätä, millainen sinun tulisi olla. Kukaan ei ole jäävi kertomaan, milloin sinä riität. Milloin hymysi on sallittua, milloin itkusi on heikkoutta. Milloin virheesi on tyhmyyttä, sillä sitä se ei ole, ellet itse niin kerro itsellesi.
Sinä, voit oppia virheistäsi. Sinulla on mahdollisuus kasvaa niistä, eikä sinun tarvitse hävetä, koska kukaan ei ole virheetön. Elämä ei ole aina kaunista, mutta tunteesi on kultaa. Kuule itsesi myös heikkoina hetkinä, ole nöyrä ja avoin. Ole niin, kuin tahtoisit sinulle oltavan. Kuule omat haaveesi, älä väheksy sisimpäsi ääntä.
Kun katsot peiliin, älä kritisoi. Älä arvostele tai ajattele, ettet ole kyllin kaunis. Kun näet kuvasi, nosta leuka ylös ja kanna itseäsi, kuin kantaisit pientä lasta. Kannattele itseäsi rakastaen ja lempeästi. Katso kuvaasi ja kerro, mistä pidät itsessäsi, sen sijaan, että näkisit vain virheesi.
Ole rohkea, älä mieti mitä muut sinusta sanovat. Se kuka sinua sanoillaan satuttaa, ei ole ajatustesi väärti. Olet sen yläpuolella ja tulet aina olemaan. Älä jätä myöskään asioita tekemättä siitä syystä, että miettisit, mitä muut ovat siitä mieltä. Kellään ei ole oikeutta arvostella sinun ulkonäköäsi tai ajatuksiasi. Ne ovat sinun omiasi.
Ole kuitenkin nöyrä ja kuule, silloin kun minä sinua ohjaan. Ole nöyrä, mutta älä ole ankara. Sinun ei tarvitse olla ankara, eikä moittia itseäsi. On eri asia olla itselleen julma, kuin päättäväinen ja tavoitteellinen. Sinä itse, olet pahin vihollisesi. Minä olen sinun kompassisi, näytän suunnan, jota pitkin kulkea.
Olet minun aarteeni. Älä ikinä luule, että näyttäisit hölmöltä, jos avaat suusi väärässä paikassa. Älä kuvittele, että sinussa on vika, jos sinulle tehdään väärin. Älä kanna kaikkien taakkaa harteillasi, sillä et voi muiden polkua kävellä. Sinun ei tarvitse kantaa koko maailman tuskaa, ei tarvitse kenenkään.
Sinä olet minun lapseni. Älä pelkää olla inhimillinen. Älä pelkää olla sellainen kuin olet, koska olet arvokas, kaikkine virheinesi. Ne virheet, eivät ole virheitä, ne ovat kokemusta ja elettyä elämää.
Älä lapseni pelkää elää elämääsi.
Rakastan sinua.
Näin minä sanoisin lapselleni, vaan en ole sanonut itselleni. En keholleni enkä ajatuksilleni. Olen ollut ankara itselle, vaikka toisia olen kehottanut olemaan lempeä ja armollinen. Olen mennyt sekaisin askelissa paineen alla ja ollut kauhusta kankeana lavalla. Olen pelännyt puhua ja näyttää, että pitäisin itsestäni. Olen pitänyt muita minua parempana.
Miksi? Koska olen pelännyt. Olen pelännyt olla inhimillinen, olen hukannut luottamuksen ihmisiin ja itseen. Pala palalta, se luottamus on rakentunut takaisin. Pala palalta, se pelko on osoittautunut turhaksi. Uskallan, puhua, katsoa silmiin, hymyillä, iloita, itkeä ja huutaa. Uskallan nauttia ja näyttää iloa. Olen päättänyt voittaa pelon, arvostaa itseäni. Olen päättänyt kantaa itseäni rakastaen ja lempeydellä, niin kuin kannan lastani.
Ihmiset, jotka minut tuntevat, tietävät että revin pelihousuni alta aika yksikön, jos tavarat eivät ole paikallaan. En saa mielenrauhaa, jos koti ei ole siisi. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että meillä olisi aina siistiä, mutta voi pipari sentään minkälaiset itkupotkuraivarit siitä silloin tällöin aiheutuu. Hallittua kaaosta ei ole olemassakaan, minulle se on joko kaaos, tai järjestys. Mutta miksi ihmeessä sitä haluaa käyttää aikansa raivosiivoamiseen?
Järjestys luo harmoniaa
Koti on paikka, jossa pitää pystyä rentoutumaan. En kuitenkaan pysty täysin rentoutumaan, ellen ole saanut ympäristöä siihen kuntoon, että sitä viitsii katsella ja haistella. Puhdas ja raikas tuoksu on äärettömän iso osa sitä harmoniaa, minkä siiteys tuo. Mikään ei ole tuo parempaa fiilistä aamuisin, kun herätä puhtaaseen kotiin, puhtaissa lakanoissa ja saunan raikkaana. Viikonloppu ei ala, ennen kuin suurin osa viikon kotitöistä on tehty. Siisteys on visuaalista kauneutta ja olen hyvin visuaalinen ihminen.
Nykyinen kotimme on ihana, mutta on myös tehnyt siivousurakasta moninkertaisesti suuremman, sillä lattiapinta-alaa on sen verran, että normaaliin viikkosiivoukseen vierähtää helposti viisi tuntia ja pihatyöt sekä rakentamiset täytyy ehtiä jossakin välissä hoitamaan. Täällä asuessa olenkin oppinut hiukan joustamaan järjestelmällisyydestä siivouksen kanssa ja lattioita ei välttämättä tarvitse joka viikko pestä, jos ei ehditä kotona viettämään aikaa ja pyykitkin voi odottaa kaappiin menoa pidemmän tovin. Normaaliin siivoukseeni kuuluu, tavaroiden järjestely oikeisiin kaappeihinja oikeille paikoilleen, pyykkien lajittelu, imurointi, lattioiden pesu, vessojen pesu, pölyjen ja lasien pyyhintä. Vihaan yli kaiken, jos kaapin avatessa sieltä tursuaa sekalaista tavaraa, siksi mm. viikkaan muovipussit ja tykkään järjestellä lelut aihealueittan. Kreisiä? Muivipussien viikkaus on itseasiassa veljeltäni opittu yksi maailman parhaimmista taidoista, tai pirkkanikseistä. 😀 Viikolla ei enää nykyään niin haittaa, jos tavarat eivät aivan heti kulkeudu omille paikoilleen, kiitos miehelleni yli seitsemän vuoden siedätyshoidosta. Ennen olin kärppänä ovella katsomassa, meneekö ne kengät kenkähyllyyn ja avaimet naulaan. Mutta miksi ihmeessä meille joillekin järjestys on niin tärkeää, kun toiset voivat olla pesemättä vessanpönttöä vuositolkulla?
Järjestelmällisyys ja stressiherkkyys
Sain mielenkiintoisen ajatuksen järjestelmällisyyden ja loogisuuden yhteydestä stressiherkkyyteen käytännön kokemuksen kautta. Miehelläni ainakin näennäisesti on parempi stressinsietokyky, häntä ei hetkauta monetkaan maalliset murheet, joista minä olisin jo vatuloinut pääni puhki. En pääse irti ajatuksista, koskivatpa ne työtä tai ihmissuhteita, ennen kuin jokainen palanen on paikallaan, olen hyvin pikkutarkka. Tästä syystä olen nyt äärettömän väsynyt, koska sain usean vuoden projektin vihdoin liki päätökseen. Minun aivoilla ja pikkutarkkuudella se tarkoittaa monen vuoden yhtäsoittoista ajattelutyötä, ympäri vuorokauden, 24/7. En lopeta, ennen kuin ongelma on ratkaistu, eikä myöskään viikonloppu ala, jos ei ole puhtaat vessanpöntöt. Muistan ala-asteen matikan tehtävistä kuvan, jossa oli porkkanoita lokerossa, tehtävänantoa en kylläkään muista. Muistan kuitenkin fiiliksen, kuinka porkkanoita piti olla oikea määrä kyseisissä lokeroissa, joten monesti nykyäänkin käytän keskeneräisistä ajatustöistä vertauskuvaa; ”nyt ei kyllä ole kaikki porkkanat lokerossa.” Koitan jatkossa pitää näppini irti vastaavista urakoista, sillä minulle on paljon sopivampaa tehdä nopeita projekteja, joiden porkkanat saa lokeroitua päivässä tai parissa. Näin ollen aivotkin saavat lepoa vähintään kahden päivän välein. 😀
Priorisointieroja
Suhteessamme minun äärimmäinen järjestelmällisyys versus puolisoni äärimmäinen summittaisuus, on varsin mielenkiintoinen yhdistelmä. Oma työpöytäni on usein sotkuinen, kun työt ovat kesken, mutta hänen työpöytäänsä (joka on pinta-alataan nelinkertainen) ei kirjaimellisesti näe. Siinä on ollut pöydän kansi, silloin kun pöytä rakennettiin. Nyt siinä on minun hermoni kiehumispisteeseen saava järjetön läjä aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Minulla nousee käsikarvat pystyyn pelkästä ajatuksesta, miten joku voi työskennellä niin ja miksi ihmeessä minä ylipäätänsä haluan olla ihmisen kanssa kuka aivan vastakohtainen?
Olen kuitenkin looginen ihminen, vaikkakin tunteellinen sellainen, niin objektiivisesti ajateltuna kaoottisen pöydän omaavalla ihmisellä on parempi kyky selviytyä kaaoksessa. Ja sitä elämä välillä on. Kaaos ihminen keskittyy enemmän kokonaisuuteen, järjestelmällinen yksityiskohtiin ja kun ne laitetaan samaan soppaan, siitä voi tulla ihan hyvääkin. Päädyn siis näkökantaan, että minun olisi hyvä oppia myös hiukan kaoottiseksi, jotta elämässä selviytyy paremmin. Sekasorron sietäminen kotona on loistavaa käytännön terapiaa ja selviytymistaitojen kehittämistä mitä tulee stressiherkkyyteen. Puolisonikin ehkä jonain päivänä myöntää, että jos on myöhässä, on parempi kertoa rehellisesti tulevansa kello 13.00 eikä kello 10.00, sillä kaikki eivät jaksa odotella kolmea tuntia vaikka vartin sijaan.
Yhteenvetona, olen siis tehnyt pienoisen löytöretken omien käyttäytymismallien uumeniin. Parisuhteessa yleensä löytyy vaikka millä mitalla niitä arkisia asioita, joissa täytyy oppia tekemään kompromisseja. Järjestelmällisestä ihmisestä ei voi muuttaa hällä väliä henkilöä, sillä loppupeleissä oman persoonan muuttaminen väkisin ajaa vain ahdistuksen tunteisiin, jotka myöhemmin purkaantuvat. Sen sijaan, voimme kehittää keinoja, joilla näkemyseroja voi lieventää molemmille sopiviksi. Esimerkiksi, muutettuamme uuteen kotiin, annoin miehelle vaatehuoneen käyttöön. Minua raivostuttaa hänen vaattensa, mitkä ovat ympäriinsä levällään (omat eivät tietenkään häiritse :D.) Toki olisin itsekin halunnut vaatehuoneen, mutta aivorauhan säilyttämiseksi on parempi teljetä sekamelska yhden oven taakse. Voin myös tiskata tiskit, jotka ovat aseteltu epäjärjestykseen tiskikoneeseen. Tämän vuosien opettelun tulos.
Nämä ovat näennäisesti pieniä asioita, mutta korreloivat hienosti laajempaa käyttäytymismallia ja minäkuvaa. Käytännön asioista pääsee helposti sukeltamaan syvemmälle ihmisen persoonaan ja avoimin mielin tulkitsemalla ja hyväksymällä näitä ”vikoja”, on myös mahdollista laajentaa omaa perspektiiviä asioihin. Se, missä minä olen tarkka ja puolisoni ei, ei tarkoita sitä etteikö puolisoni olisi minua tarkempi jossain asiassa. Toki herkästi ärsyynnyn vain omaa ympyrääni koskettavaa asiaa, mutta eikö lopulta ole hyvä, että erilaiset kiinnostuksen kohteemme täydentävät pakkaa? Tärkeää on löytää omat ja toisen vahvuudet, ne voivat olla niin käytännön asioita, kuin vaikka ihmissuhde ja tunne-elämän taitoja. Kolikon kääntöpuoli ei aina ole mutainen, kun malttaa nöyrin mielin analysoida asiaa.
Huomaatko sinä olevasi välillä turhan tarkka tai kriittinen omaa vaatimustasoasi kohtaan, joko itsesi, kodin tai puolisosi suhteen?
Toivottavasti teksti herätti hiukan ajatuksia, ihanaa syksyn alkua!
Jotta voit joskus hyväksyä itsesi, on riisuuduttava alasti ja kohdattava omat demonit. Poistettava ylimääräiset ärsykkeet ja tehtävät, nähdäkseen itsensä, sellaisena kuin on. Raakileena, joka ei ehkä olekaan kaiken oppinut ja kokenut. Oltava yksin hiljaisuudessa, katsottava peiliin ja pinottava asiat tärkeysjärjestykseen. Myönnettävä kriisi elämässä ja käytävä pohjalla. Kun ollaan siinä vaiheessa, etteivät demonit enää hetkauta oloa maan alle, hyperaktiiviseksi tai saa aikaan muuta niitä peittävää reaktiota, on mahdollista alkaa rakentamaan omaa mieltä kohti itsensä hyväksyntää. Oikotietä onneen ei ole.
Elämän varrelle sattuu valtavasti erilaisia kriisitilanteita, pienempiä ja suurempia. Lapsena hoitopaikan vaihdos, koulun aloitus tai muutto voivat saada aikaan innostusta, jännitystä ja pelkoa. Muutos vaikuttaa meihin yksilöihin yksilöllisesti eikä sama neuvo päde jokaiseen.
Aikuisena koetaan myös vastaavia muutoksia; parisuhde tai yksinolo, koulu, työ ja lapset. Näistä valtaosa on asioita, joiden ennakko-olettamus on vaikuttaa ihmiseen positiivisesti, mutta nykypäivänä ne usein myös kuormittavat meitä kohtuuttomasti. On pärjättävä yksilönä keskellä kilpailevaa massaa, hankittava titteleitä ja kunnioitusta sosiaalisesti sekä uralla. Mutta milloin statuksesta on tullut keino määrittää yksilön arvo?
Ajasta ennen kohti nykypäivää
Ainakin kuvitelmissani, aikaa ennen nykypäivää elämä on ollut maanläheisempää keskittyen toimimiseen yhdessä, perheenä. Perheen ydin on mahdollisesti ollut tiiviimpi ja laajempi, joskin yksilökohtainen hyvinvointi on ollut taka-alalla, tai siitä ei ole ollut niin paljoa tietämystä sekä poikkeavuutta on peitelty. On keskitytty yhdessä elannon hankkimiseen ja perheenjäsenten roolit ovat olleet sanomatta selvät. Kommunikoinnin välineitä ei ole ollut, vaan keskustelut on käyty naamatusten ja kuritus on ollut ruumiillista; olemme olleet ihmiseläimiä. Toisaalta, ääripäänä yksilön poikkeavuuksia ei myöskään ole sallittu ja esim natsien aikaan ”epäkelvot” yksilöt on deletoitu maailmankartalta murhaklinikoilla. Huonosti käyttäytyvä lapsi oli ilkikurinen eikä käytöksen juuria osattu etsiä.
Viimeistään koulutien alkaessa, totuus iskee päin kasvoja. Pienen ihmisen on pärjättävä ”yksin” massan mukana. Erilaisuutta kommentoidaan ja katsotaan kieroon, sillä opettajien ja aikuisten silmät eivät ehdi kaikkialle ryhmien ollessa suuria. Se on myös lapsien aitoutta, kun sosiaaliset taidot eivät ole vielä karttuneet sille tasolle, että tekstiä kaunistellaan. Jos tissit roikkuvat, niin ne roikkuvat ja that’s it.
Onneksi, nykypäivänä erilaisuuden opettaminen ja hyväksyminen otetaan kasvatuksessa paremmin huomioon. Se tulee tutuksi jo päiväkodissa, eikä ole tavatonta, että lapset kertovat kahdesta äidistä tai isästä. Häiriökäyttäytymisen taustalta ammattilaiset osaavat poimia viitteitä erilaisista persoonallisuusominaisuuksista ja niihin reagoidaan erilaisten prosessien avulla. Mutta se herkkyys, joka jokaisen lapsen sisällä on, voi jäädä ulkoisen tai äänekkään erilaisuuden peittoon. Äänetön, kiltin lapsen herkkyys, sitä me vanhemmat emme helposti kiireen keskellä näe.
Keskellä tavoitteellisen urapainin, unohdamme avata silmät hetkille, avata ne oikeasti ja hengittää puhdasta ilmaa. Sokaistuminen hienovaraisille avunhuudoille, voi hukkua jokapäisten asioiden hoitamisen valtamereen.
Statuksena hyvinvoinnin suomenmestari, johtaja ja kuusi muuta.
On enemmän kuin ihana asia, että henkisen hyvinvoinnin tärkeys on lähes jokaisen ihmisen tietoisuudessa. Mutta, mitä se tarkalleenottaen tarkoittaa? Omien unelmien tavoittelua? Työt, muutama tunti aikaa itselle ja muutama perheelle, lomamatkat palmun alla skumppa kädessä samalla opiskellen sivutoimisesti uutta titteliä? Sähköpostin perässä kun ei riitä, että lukee pelkkä nimi. Entäs sitten, kun ne palmutkin näyttävät harmaalta, vaikka päivä on rytmitetty ruokavaliota myöden oppikirjamaisen täydelliseksi? Hyvinvoinnista on muuttunut salakavalasti yksi suoritettava status muiden joukkoon, pahimmillaan samaan kerhoon liittyy myös vanhemmuus ja uralla tarvitsee olla monta arvoa, yhden osaamisalan sijaan. Inhimillinen kanssakäyminen ja yhteistuumin toimiminen on muuttunut yksilökilpailuksi, niin äitiydessä, uralla kuin hyvinvoinnissa. Ollaan menty kehityksessä ojasta allikkoon ja nyt meidän on aika löytää kultainen keskitie.
Kuuletko kuiskauksen
Muutos hyvinvoinnissa ihmisten kesken lähtee pienistä aloitteista. Silloin, kun ei ole aikaa vastata ystävälle viikon ruokapäiväkirjaa suunnitellessa, on ehkä aika pysähtyä. Miettiä, oletko alkanut suorittamaan elämää suoriutuaksesi siitä odotusten tavoin? Henkilökohtainen hälytyskelloni soi silloin, kun en kuule mitä lapseni minulle puhuvat, jos olen niin väsynyt etten jaksa viedä heitä pyöräilemään. Menestys vaatii uhrauksia, mutta missä menee raja? Mitä se menestys edes on? Voiko elämää elää ihan taviksena, ilman titteleiden litaniaa, keskinkertaisena ihmisenä, vajavaisena äitinä, yrittäjänä, jonka unelma on edelleen oppia seisomaan käsillä ja mennä retkelle lammen rantaan lasten kanssa? Osatekijä, mikä yhä useammin johtaa uupumiseen, on varmasti eläminen maailmassa, jossa on suoriuduttava yksilönä. Pyrin tietoisesti ajanjakso kerrallaan samaan, sopeutumaan epämääräisiin normeihin minkä raamit ovat levähtäneet. Vaihtoehtoja, mikä minusta tulee isona, on miljoona edelleen, ja nuorempana sama vaikutti vieläkin mahdottomammalta tietää.
Nyt haluan tehdä kuitenkin päätöksen, etten anna enää ikinä ulkopuolisten paineiden sumentaa silmiäni. Sitä henkinen hyvinvointi on minulle, yhteistuumin asioiden eteenpäin vientiä, rakentavaa kritiikkiä, läheisyyttä, pienien asioiden huomioimista ja positiivista kommunikointia, jopa ventovieraille. Sitä, että kesken urapainin, kuulen sekä huudon että kuiskauksen.
Ihminen on lähes kolmasosan elämästään vaakatasossa, ellei sitten omaa äärimmäisen hyviä unenlahjoja ja nuku vaikka ruokapöydässä. Vasta nyt aloin pohtia oikeasti nukkuma-asennon merkitystä ryhtiin ja hyvinvointiin. Päivät istun suurimmaksi osaksi hiukan huonossa työasennossa, sillä teen päätetyötä päivisin ja näyttö voisi olla vieläkin suurempi, koska huomaan kurottelevani eteen. Sähköpöytä oli jo iso parannus työergonomiaan, mutta vielä on paranneltavaa. Useasti huomaankin työpäivän jälkeen, että hartiat kääntyvät eteen ja yläselän ryhti on huono.
Nukumme noin kolmasosan elämästämme, eli keskimäärin 25vuotta. Elämänsä alkutaipaleella olevat eivät vielä kärsi huonon nukkuma-asennon tuomista kolotuksista, toisin kuin me hiukan vanhemmat.
Asento peilistä on suunnilleen sama, kuin mihin makuuasennossa pyrin, eli siis nukkumaan käydessäni, sillä korotan päätä tyynyllä. Päätin ottaa testiin selällään nukkumisen ilman tyynyä, ja voi juku että tuntuu oudolta alkuunsa makoilla sängyssä ilman tyynyä.
Day 1
Mikä neronleimaus! Meillä on paksuhko Memory Foam patja ja siinä ilman tyynyä makoilu tuntuu miellyttävältä, sillä alusta muotoutuu nätisti kehon mukaan. Ihan kovalla alustalalla pää taipuu hiukan liian taakse, mutta Memory Foam -patjalla asento tuntuu mukavalta. Ryhdikkäältä. Hengitysteissä tuntuu ”erikoinen” fiilis ja posket valahtavat kohti takaraivoa, mikä on myöskin outo tunne kasvoissa, yleensähän painovoima liikuttaa kudoksiamme kohti varpaita. Pika googlauksen lopputuloksena päädyn nukkumaan selin kädet vartalon vierellä. En herää yöllä kertaakaan ja aamulla olo on hyvä kropassa.
Day 2
Innostus asiaan kasvaa, saisiko tällä villityksellä 8-9h ryhdin korjauksen joka päivä? Sehän olisi hienoa vastapainoa työasennolle. Toki liikun todella paljon, mutta liikunta pelkältään ei korvaa työssä tulevia tuhoja kroppaan. Pidän päivätyöstäni, jossa teen graafista suunnittelua, markkinointia ja web -suunnittelua, sekä tietysti yritystemme ”paperihommia”, mutta istuminen on pahin viholaiseni ja suoraan sanoen vihaan sitä. Jos voisin tehdä pelkästään sitä mitä tahdon, liikkuisin ja kuvailisin kaikki päivät, mutta kuvaamiseen liittyy väistämättä myös päätetyö, jotta visuaalinen lopputulos on kuten mielikuvissa. Sitten asiaan.
Nukkumaan käydessä tuntemukset eivät ole enää niin erikoisen oloiset ja yön nukun taas sikeästi mielenkiintoisia elokuvia katsellen. Aamulla olo onkin sitten turvonnut kuin pikku possulla, liekö nesteet kulkeutuneet kasvoihin? Peiliin kurkatessa mietin, että voi pyhä jysäys, mitähän on tapahtunut. Punaisen kukertava ja turvonnut naamataulu on aika villin näköinen. Vielä en kuitenkaan tyrmää tyynyttömyyttä, sillä muistan avanneeni uuden Lidlin tehoyövoiteen ja luulen sen olevan turvotuksen syy. Samanlainen seuraus oli Elizabeth Arden Eight Hour Cream:in kanssa, näissä teho voiteissa lienee jokin epäsopiva ainesosa iholleni.
Päivällä alkaakin päänsärky vaivata ja niskat tuntuvat aroilta, en sinällään ihmettele koska olet viikolla treenannut paljon, istunut paljon ja rullaillut hartioita. Lisäksi uusi nukkuma-asento, joten onhan siinä kropalle shokkia kerrakseen. Olo on sama, kuin ensimmäisen hieroja käynnin tai Foam Rollaus kerran jälkeen, eli parantavaa vaikutusta ei heti tunnu vaan ennemminkin kipua. Tätä ei kuitenkaan pidä pelästyä!
Kuvissa punoitusta näkyy vain hieman, sillä valitsin kivasti neutralisoivan filterin. 😅
Lopputulos
Kuten mitään asiaa, ei tätäkään kannata heittää kaivoon lyhyen kokeilun jälkeen. Sama pätee niin ryhdissä, laihdutuksessa kuin missä tahansa muussakin asiassa kehomme kanssa; pitkäjänteisyys palkitaan. Muutoksia ei tapahdu yhdessä yössä. Raskaus on yksi hienoista esimerkeistä, jos valmistamme kroppaa 9kk uuden elämän alkua varten, on kohtuutonta odottaa sen palautuvan kuukaudessa. Jos istumme kymmenen vuotta ”väärässä” asennossa, en jaksa uskoa, että millään konstilla jäseniä saa nykästyä kertaheitolla kuntoon. Jos ilman tyynyä nukkuminen tuntuu hurjalta, kannattaa kuitenkin hiukan vilkaista omaa nukkuma-asentoa, kulkeeko selkäranka neutraalissa asennossa ja olisiko matalampi tyyny parempi vaihtoehto?
Jos selällään koko yön pötköttely ei vielä houkuta, kannattaa kokeilla vaikka lyhyempää rentoutumista neutraalissa asennossa selinmakuulla.
Olen iloinen jos haluat seurailla kuulumisiani somessa:
Viimeisimmät kommentit