mennessä Terhi | touko 14, 2017 | Hyvinvointi & Lifestyle, Liikunta
Pakkaan lähes jokaiselle lomalle treenikamppeet mukaan, niin myöskin Teneriffan lomallemme. Minusta on ihanaa nousta ylös jumppaamaan kun aamuaurinko nousee taivaalle lämmittämään, ja paikan rantakatu onkin mitä loistavin treenipaikka!
Treenin ei tarvitse olla tylsää ja saman puurtamista, toki tietty järjestelmällisyys on oltava tuloksien saavuttamiseksi. En kuitenkaan pidä siitä, että on pakko tehdä jokin tietty treeni vain siksi, että se on sille päivälle määrätty. Esimerkiksi jos tunnet ettei lihaksesi ole vielä palautuneet, niin ei ole järkevää tehdä maksimitreeniä vain siksi että ohjelmassa niin lukee. Tämän kaltainen tuntemusten pohjalta treenaaminen vaatii kuitenkin jo pidempää harrastustaustaa, jotta olet ehtinyt kerryttämään tarpeeksi kokemusta oman kehosi toiminnasta ja kuuntelusta. Kilpaurheilu on myöskin oma lukunsa, mutta nykyään kuulee liiankin monen kuntoliikkujan suusta tarinoita kilpaurheilumaisesta harjoittelusta ja ruokavaliosta yhdistettynä hektiseen uraputkeen tai perheen arkeen. Ihmiset tietysti kokevat nautintoa erilaisista asioista, olen myös henkilökohtaisesti tiukka treeneissä, mutta sallin myös hyvällä omalla tunnolla rennommat vaiheet.
Hotellimme sijaitsee rauhallisella alueella Playa de Fanabessa. Rantakatu on mukavan mittainen ja maasto vaihtuvaa, löytyy satoja rappuja, hiekkaa, katuja ja kallioita. Tässä maastossa saakin monipuolisen aamutreenin aikaiseksi!
Omaan treenini on kuulunut sykkeen nostoa juoksemalla katuja ja rappuja rantaviivaa pitkin linnakkeen takana sijaitseville kallioille. Kallioilla olen saanut aika rauhassa jumppailla oman kehon painolla lihaskuntoa ja hiukan koreografioitakinon tullut kertailtua. Osan ajasta olen käyttänyt venyttelyyn meren pauhua kuunnellen, sillä tuossa paikassa tuntuu kuin olisi maapallon reunalla.
Hotellissamme on myös pienehkö kuntosali, jossa olen poikennut parina aamuna lenkin päätteeksi. En kuitenkaan ole pitkään salilla viihtynyt seiniä katselemassa, kun ulkona maisemat ovat todella kauniit. Täällä vain mielikuvitus on rajana!
Mitä sinun treeniviikkoosi on kuulunut, vai oletko käyttänyt liikenevän ajan lepoon?
Aurinkoista loppuviikkoa!
– Dreamfitter –
Katso video Teneriffan fiiliksistä täältä!
mennessä Terhi | touko 14, 2017 | Hyvinvointi & Lifestyle
”Ei aina helppoo oo, vaikkei aina paista aurinko, ei kaikest voi saada nautintoo, aina mennään ojasta allikkoon. Välillä on vaikeempaa, silti pitää jaksaa taistella, ei kaikest voi saada nautintoo, aina mennään ojasta allikkoon.” -Kasper vee
Poden ikäkriisiä. Täytän tänä vuonna 30 ja otsassani häivähtää kurttu. En ole mielestäni saavuttanut mitään, vaikka olen pyrkinyt elämään elämääni oppikirjamaisesti aina teinivuosien jälkeen. Olen edellisvuonna suorittanut pt-koulutuksen, joka oli hyvin antoisa, mutta samalla oli hyvin pelottavaa huomata kuinka vähän tiedän asioista, vaikka olen urheillut ja opiskellut aihetta säännölisesti yli kymmenen vuoden ajan.
Mieleeni pälkähtää edellispostauksesta tuttu ”v***n voileipä” ja tajuan vihdoin eläväni elämää muiden kengissä. Päätän haistattaa henkiset paskat puolisolleni hänen tietämättään, sillä tästä edespäin kukaan ei ole tärkeämpi kuin minä.
Tämähän ei tarkoita sitä että fyysisesti kimpoilisin pitkin seiniä, vaan sitä että olen vihdoin kouliutunut irti tavasta, jolla marttyyrinomaisesti paasaan muiden puolesta. Huomaatko sinä asettavasi muita itsesi edelle? Tämä tapa on varmasti monelle tuttu lapsuuden opeista, varsinkin tiiviin äiti-tytärsuhteen omaaville henkilöille.
***** ***** ***** ***** *****
Niin paljon kuin viime vuosina on puhuttu hyvinvoinnista, niin siltikin eniten pinnalle nousee erilaiset supertreenikamppanjat. Aamupalaksi rahkaa parsakaalilla ja iltapalaksi chia-siemenistä vispattua sammakonkutua, koska oppikirjat niin sanovat. Tiedättekös mitä? Olen kokeillut tuota, laihduin kyllä raskauskiloistani ja opin mikä on järkevä annoskoko itselleni. Mielestäni kaikkien pitäisi ensin tarkkailla syömistään, muttei sokeasti noudattaa ainakaan massaohjeita, sillä mistään oppikirjasta ei löydy sinun käyttöohjettasi. Tarkka kalorimäärien laskeminen on harvoin tarpeen.
Noudatin vuoden tarkkaa ruokavaliota, johon kyllä mahtui herkkujakin. Seuraavan vuoden söin juuri mitä milloinkin teki mieli, kehonkoostumukseni muuttui positiiviseen suuntaan, sain lisää lihasmassaa ja rasvaprosenttikin hieman tippui.
Opin kuuntelemaan kehoani.
Terveellisten elämäntapojen perustaan on hyvä paneutua ammattilaisen kanssa, mutta tärkeintä on oppia kuuntelemaan kehoa. Reagoiko ihosi johonkin? Saatko jostain mahavaivoja? Oletko väsynyt? Oletko jatkuvasti kipeä? Oletko jonain päivänä pirteämpi, mitä teit erilailla?
On lähes mahdotonta tai ainakin hyvin uuvuttavaa lähteä etsimään vastausta kaikkiin ongelmiin kirjoista ja asiantuntijoilta, listasta tulee loputon suo. Me teemme, ja minä olen tehnyt sitä, että pyrin paremmuuteen joka asiassa. Olen pyrkinyt noudattamaan nykypäivän terveysvelvoitteita liian raadollisesti. Olen yrittänyt koko elämäni olla mahdollisimman hyvä muille, enkä koskaan ole nostanut itseäni omissa silmissä edes puolisoni tasolle.
Päätän vihdoin elää elämää itseäni varten, kuunnella kehoani entistä paremmin. Viskaan sukat lattialle, ostan kaupan tiskiltä valmista salaattia jos en ehdi tehdä ruokaa, enkä pese ikkunoita tänäkään keväänä, vaikka niin on opetettu. Pullat pyöritän äidin oppien mukaan edelleen, peukalon liike on siinä tärkeä jotta pullasta tulee kauniin pyöreä. Muutoin en välitä siitä mitä muut ajattelevat jos en ehdi tekemään jotain asiaa tai tarjoan lapsilleni jonkun muun tekemää ruokaa, koska minulla on lupa olla välillä väsynyt eikä minun tarvitse pystyä tekemään yksin kaikkea. Eikä sinunkaan.
On tärkeää tunnistaa milloin elää jaksamisen rajamailla ja antaa itsellensä lupa kulkea helpotettua tietä, siellä missä se on mahdollista.
Olen oppinut nauttimaan terveellisistä ruuista ja kehoni reagoi heti rytminmuutoksiin arjessa ja ruokavaliossa, kunhan vain kuuntelen sitä. Olen jopa istuttanut puolisooni pienen terveysintoilijan siemenen ja hänkin tulkitsee jo kehoaan paremmin.
Oman kehontuntemuksen rakentaminen ei tapahdu yhdessä yössä, joten on järjetöntä odottaa pikakuureilla pysyviä tuloksia. Mieti, pohdi ja pue unelmasi konkreettiseksi mutta realistiseksi tavoitteeksi. Mieti ennen kaikkea suhtautumista itseesi, terve itserakkaus on hyve siinä missä laiskuuskin luo neroutta.
Haastan sinut mukaan olemaan oman elämäsi tärkein ihminen!
– Dreamfitter –
mennessä Terhi | touko 14, 2017 | Hyvinvointi & Lifestyle
”Ei aina helppoo oo, vaikkei aina paista aurinko, ei kaikest voi saada nautintoo, aina mennään ojasta allikkoon. Välillä on vaikeempaa, silti pitää jaksaa taistella, ei kaikest voi saada nautintoo, aina mennään ojasta allikkoon.” -Kasper vee
Biisi soi autossa kotiin ajaessani ja jälleen kerran mietin sitä, miksi teemme elämästämme turhan hankalaa. Yhteisöömme on luotu jo tarpeeksi raameja säätelemään elämämme kulkua; on koulut, kelat, työkkärit, lait, työt, armeijat, yritykset. On SÄÄNNÖT. Sääntöjen mukaan eläminen ja paremmuuden tavoittelu ovat jo itsessään rankkaa puuhaa, mutta silti jatkamme tätä samaa puuhaa kun kyse on omasta hyvinvoinnistamme. Avaampa asiaa hieman oman kokemukseni pohjalta, hypätäämpäs ajassa hieman taaksepäin. Teksti on aika pitkä, seuraavassa postauksessa pääsemme varsinaiseen aiheeseen.
Olin 16-vuotias kun aloitin taekwondon, ystäväni innoittamana. Sitä ennen nuoruusvuoteni vietin enemmän ja vähemmän hunningolla; olin aina hyvä koulussa, vaikka saatoin lintsata puolet tunneista. Töiden suhteen olin ahkera ja aloitinkin kesätyöt jo 14-vuotiaana. Ammattikouluaikana opiskelun ohella nakkelin karjalanpiirakoita pellille leipomossa. Taekwondo muutti kuitenkin elämäni suunnan, ennennäkemätön ilo mikä syntyi liikkumisesta mukavien tyyppien parissa. Lisäksi oli huisin siistiä, kun varpaiden nahkat menivät rullalle koulusalissa treenatessa ja jos mustelmasaalis lähenteli paria kymmentä. Omaksuin taekwondoin elämänsäännöt, jotka ohjasivat minua pois nuoruuden kapinallisuudesta;
Kärsivällisyys, käytös, kunnioitus, vaatimattomuus, uhrautuvaisuus, mielen ja kehon puhtaus.
Olin luontaisen lahjakas lajissa, ehkä siksi, etten ollut optimoinut vielä lihaksiani muihin lajeihin. 😉 Pääsin kolmessa vuodessa maajoukkueeseen, sain mustan vyön ja voitin kaapillisen palkintoja. Treenasin lopulta 10h viikossa ja kuljin fillarilla 10-25km joka päivä. Aamuni alkoi toisinaan jo viideltä, kun lähdin pyöräilemään dojolle, jossa vedettiin hyppypotkutreenit. Treenien jälkeen pyöräilin ensin töihin, sitten kotiin, sieltä toiseen työhön tai treeneihin. Tein toista työtä ohella, koska tarvitsin lisää rahaa mm. kisamatkojen kulujen kattamiseen.
Töissä halusin hoitaa kaiken mahdollisimman hyvin, enkä kehdannut aina pyytää apua muilta. ”Maasta se pienikin ponnistaa”, on varmasti monelle tuttu sanonta. Samoin ajatustapa, että kyllä minä jaksan, jos muut ei jaksa. Se että tässä kombossa on jo itsessään aika paljon työtä, oli minulla myös takana äärimmäisen nujertava parisuhde. Näihin aikoihin naureskelin sitä kun minulla oli jatkuvasti lämpöä, että heh, olen aina kipeä. En sitten ymmärtänyt mistään mitään, vaikka olin kokeneempi kuin koskaan, omasta mielestäni. Olinhan jo yli 20-vuotias tuolloin.
Yhtenä päivänä kroppa sanoi poks. Sain paniikkikohtauksen ja kolmen viikon sairasloman töistä sekä masennuslääkkeet. Olin mennyt elämässäni ojasta allikkoon. Tajusin, etten tiedä mistään mitään.
Olin uupunut, masentunut ja ylikunnossa. Ylikunto tarkoittaa tilaa, jolloin kehoa on rasitettu liikaa, ei sitä että olisi hyvässä kunnossa. Olin enemmän ja vähemmän hukassa itseni kanssa, peitin kaiken turhautumiseni suorittamiseen ja keskityin olemaan muille avuksi.
Käännekohtana elämässäni tapasin tulevan lasteni isän, joka oli varustettu jopa liiallisella itsetunnolla, haaremilla ystäviä sekä kapinnallisuudella aikatauluja vastaan, eli täysin vastakohta minulle monessa asiassa. Yritin soveltaa oppimaani myös häneen, olla apuna mahdollisimman paljon toimia niin että hänellä olisi hyvä olla. Saatoin useasti olla kiukkuinen ja turhautunut, koska toimintaani ei edes huomattu. Tämän jälkeen tapahtui kaikenlaista, aloitin ammattikorkean jonka päätin vaateliikkeemme perustamisen vuoksi, toimin tarjoilijana satunnaisesti ja lopetimme vaateliikkeen raskauteni vuoksi. Ohella pyöritimme alkuun myös nykyisen autofiksaamomme ja verkkokaupan autoteippausalalle. Hommaa piisasi ja harrastuksia siinä ohella, olin välissä aloittanut myös tanssin ja esiinnyin ryhmien mukana tapahtumissa.
Raskausaika jumitti minut paikalleen, en voinut viedä elämääni eteenpäin kuten ennen, eikä puolisoni reagoinut raskauteen mitenkään, koska ei vain käsittänyt koko asiaa. Luinkin, että isäihmiset kasvavat usein isyyteen eri tahtia äidin kanssa ja tämä voi olla kompastuskivi monessa suhteessa. Raskauden aikana sain lähes 25kg painoa mikä oli ahdistavaa muutoin pienikokoiselle ihmiselle, yksinäisyyden tunteen seassa. Purin jälleen turhautumistani liikuntaan ja liikuin vielä viikolle 38 siinä määrin mitä mahdollista. Kerron tämän, jotta saisitte pinta raapaisuna käsityksen siitä, että tapani toimia oli se, että asetan muut etusijalle, kun taas puoliskoni asetti itsensä ja tavoitteensa. Kumpaan malliin sinä kallistut?
Laitokselta lähtiessäni painoin 69kg, liki 15kg enemmän kuin ennen raskautta. Huomautan tähän väliin, että 10kg lähti kyllä kun turvotus laski, hyvinkin nopeasti. Olin silti jo raskausaikana alkanut punnita jokaisen suupalan ja laskea kalorit annoksista. Pidin huolen siitä että syön riittävästi, mutta laadukkaammin kuin ennen. Odotin puolisoltani valaistumista heti kakkakoneen synnyttyä, mutta eihän hän siitä ymmärtänyt hölkäsen pöläystä yli vuoteen. En käsittänyt miten vatipää ihminen voi olla. Ahdistuin jälleen, olin yksinhuoltaja yrittäjäperheessä, yrittäjänä itsekkin, joten äitiyslomaa ei voi ihan tavalliseen verrata. Pidin taas pääni kasassa urheilun avulla ja huomasin, etten enää kaivannut elämääni iltoja baareissa. Kaipasin jotain itselleni, jotain omaa, mutten tiennyt mitä.
Purin turhautumiseni ja sisäisen kaaoksen kaiken muun järjestämiseen. Sama jatkui vielä toisen lapsen syntymän jälkeen. Kotimme oli tip top siisti, luin millaisia vihermehuja olisi sopiva juoda, viikkasin jokaisen perheenjäsenen kalsarit kaappiin ja laitoin viikon ruuat post it lapuilla jääkaappiin järjestykseen. Kaikki oli kontrollissa, voila!
Kaikki muu paitsi oma pääni. Katsoin maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi ja odotin, että puolisoni ymmärtäisi miten välitän hänestä kun teen voileivätkin lautaselle valmiiksi. Minusta se toki oli kivaa toimia näin, mutta en saanut siitä sellaista kiitosta, kuin lapsena äidiltäni lahjoittaessani hänelle kymmenpennisiä pahan päivän varalle. Oikeastaan sain lopulta haistattelut koko asiasta, eihän hän halunnut mitään ”v***n voileipiä”, vaan ihmisen rinnalleen. Murruin, elämäni oli oravanpyörää ojasta allikkoon ja taas takaisin.
Seuraavassa postauksessa pääsemme varsinaiseen aiheeseen, opetukseen ja kasvamiseen. Kiitos jos jaksoit lukea! Tunnistatko itsestäsi kaavan, mitä elemäsi noudattaa? Oletko kärsimätön, kiukkuinen tai väsynyt suorittamisesta? Tuntuuko sinusta siltä että muut saavuttavat elämässään asioita mutta itse pysyt paikallasi?
-DreamFitter-
Viimeisimmät kommentit