Älä pelkää

Älä pelkää

Sinä, olet riittävä, olet uniikki. Uskalla olla oma itsesi, sillä kukaan ei voi määrätä, millainen sinun tulisi olla. Kukaan ei ole jäävi kertomaan, milloin sinä riität. Milloin hymysi on sallittua, milloin itkusi on heikkoutta. Milloin virheesi on tyhmyyttä, sillä sitä se ei ole, ellet itse niin kerro itsellesi.

Sinä, voit oppia virheistäsi. Sinulla on mahdollisuus kasvaa niistä, eikä sinun tarvitse hävetä, koska kukaan ei ole virheetön. Elämä ei ole aina kaunista, mutta tunteesi on kultaa. Kuule itsesi myös heikkoina hetkinä, ole nöyrä ja avoin. Ole niin, kuin tahtoisit sinulle oltavan. Kuule omat haaveesi, älä väheksy sisimpäsi ääntä.

Kun katsot peiliin, älä kritisoi. Älä arvostele tai ajattele, ettet ole kyllin kaunis. Kun näet kuvasi, nosta leuka ylös ja kanna itseäsi, kuin kantaisit pientä lasta. Kannattele itseäsi rakastaen ja lempeästi. Katso kuvaasi ja kerro, mistä pidät itsessäsi, sen sijaan, että näkisit vain virheesi.

Ole rohkea, älä mieti mitä muut sinusta sanovat. Se kuka sinua sanoillaan satuttaa, ei ole ajatustesi väärti. Olet sen yläpuolella ja tulet aina olemaan. Älä jätä myöskään asioita tekemättä siitä syystä, että miettisit, mitä muut ovat siitä mieltä. Kellään ei ole oikeutta arvostella sinun ulkonäköäsi tai ajatuksiasi. Ne ovat sinun omiasi.

Ole kuitenkin nöyrä ja kuule, silloin kun minä sinua ohjaan. Ole nöyrä, mutta älä ole ankara. Sinun ei tarvitse olla ankara, eikä moittia itseäsi. On eri asia olla itselleen julma, kuin päättäväinen ja tavoitteellinen. Sinä itse, olet pahin vihollisesi. Minä olen sinun kompassisi, näytän suunnan, jota pitkin kulkea.

Olet minun aarteeni. Älä ikinä luule, että näyttäisit hölmöltä, jos avaat suusi väärässä paikassa. Älä kuvittele, että sinussa on vika, jos sinulle tehdään väärin. Älä kanna kaikkien taakkaa harteillasi, sillä et voi muiden polkua kävellä. Sinun ei tarvitse kantaa koko maailman tuskaa, ei tarvitse kenenkään.

Sinä olet minun lapseni. Älä pelkää olla inhimillinen. Älä pelkää olla sellainen kuin olet, koska olet arvokas, kaikkine virheinesi. Ne virheet, eivät ole virheitä, ne ovat kokemusta ja elettyä elämää.

Älä lapseni pelkää elää elämääsi.

Rakastan sinua.

Näin minä sanoisin lapselleni, vaan en ole sanonut itselleni. En keholleni enkä ajatuksilleni. Olen ollut ankara itselle, vaikka toisia olen kehottanut olemaan lempeä ja armollinen. Olen mennyt sekaisin askelissa paineen alla ja ollut kauhusta kankeana lavalla. Olen pelännyt puhua ja näyttää, että pitäisin itsestäni. Olen pitänyt muita minua parempana.

Miksi? Koska olen pelännyt. Olen pelännyt olla inhimillinen, olen hukannut luottamuksen ihmisiin ja itseen. Pala palalta, se luottamus on rakentunut takaisin. Pala palalta, se pelko on osoittautunut turhaksi. Uskallan, puhua, katsoa silmiin, hymyillä, iloita, itkeä ja huutaa. Uskallan nauttia ja näyttää iloa. Olen päättänyt voittaa pelon, arvostaa itseäni. Olen päättänyt kantaa itseäni rakastaen ja lempeydellä, niin kuin kannan lastani.

Instagram: @terhi_dreamfit

Facebook: DreamFit

Hallittu kaaos?

Hallittu kaaos?

Ihmiset, jotka minut tuntevat, tietävät että revin pelihousuni alta aika yksikön, jos tavarat eivät ole paikallaan. En saa mielenrauhaa, jos koti ei ole siisi. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että meillä olisi aina siistiä, mutta voi pipari sentään minkälaiset itkupotkuraivarit siitä silloin tällöin aiheutuu. Hallittua kaaosta ei ole olemassakaan, minulle se on joko kaaos, tai järjestys. Mutta miksi ihmeessä sitä haluaa käyttää aikansa raivosiivoamiseen?

Järjestys luo harmoniaa

Koti on paikka, jossa pitää pystyä rentoutumaan. En kuitenkaan pysty täysin rentoutumaan, ellen ole saanut ympäristöä siihen kuntoon, että sitä viitsii katsella ja haistella. Puhdas ja raikas tuoksu on äärettömän iso osa sitä harmoniaa, minkä siiteys tuo. Mikään ei ole tuo parempaa fiilistä aamuisin, kun herätä puhtaaseen kotiin, puhtaissa lakanoissa ja saunan raikkaana. Viikonloppu ei ala, ennen kuin suurin osa viikon kotitöistä on tehty. Siisteys on visuaalista kauneutta ja olen hyvin visuaalinen ihminen.

Nykyinen kotimme on ihana, mutta on myös tehnyt siivousurakasta moninkertaisesti suuremman, sillä lattiapinta-alaa on sen verran, että normaaliin viikkosiivoukseen vierähtää helposti viisi tuntia ja pihatyöt sekä rakentamiset täytyy ehtiä jossakin välissä hoitamaan. Täällä asuessa olenkin oppinut hiukan joustamaan järjestelmällisyydestä siivouksen kanssa ja lattioita ei välttämättä tarvitse joka viikko pestä, jos ei ehditä kotona viettämään aikaa ja pyykitkin voi odottaa kaappiin menoa pidemmän tovin. Normaaliin siivoukseeni kuuluu, tavaroiden järjestely oikeisiin kaappeihin ja oikeille paikoilleen, pyykkien lajittelu, imurointi, lattioiden pesu, vessojen pesu, pölyjen ja lasien pyyhintä. Vihaan yli kaiken, jos kaapin avatessa sieltä tursuaa sekalaista tavaraa, siksi mm. viikkaan muovipussit ja tykkään järjestellä lelut aihealueittan. Kreisiä? Muivipussien viikkaus on itseasiassa veljeltäni opittu yksi maailman parhaimmista taidoista, tai pirkkanikseistä. 😀 Viikolla ei enää nykyään niin haittaa, jos tavarat eivät aivan heti kulkeudu omille paikoilleen, kiitos miehelleni yli seitsemän vuoden siedätyshoidosta. Ennen olin kärppänä ovella katsomassa, meneekö ne kengät kenkähyllyyn ja avaimet naulaan. Mutta miksi ihmeessä meille joillekin järjestys on niin tärkeää, kun toiset voivat olla pesemättä vessanpönttöä vuositolkulla?

Järjestelmällisyys ja stressiherkkyys

Sain mielenkiintoisen ajatuksen järjestelmällisyyden ja loogisuuden yhteydestä stressiherkkyyteen käytännön kokemuksen kautta. Miehelläni ainakin näennäisesti on parempi stressinsietokyky, häntä ei hetkauta monetkaan maalliset murheet, joista minä olisin jo vatuloinut pääni puhki. En pääse irti ajatuksista, koskivatpa ne työtä tai ihmissuhteita, ennen kuin jokainen palanen on paikallaan, olen hyvin pikkutarkka. Tästä syystä olen nyt äärettömän väsynyt, koska sain usean vuoden projektin vihdoin liki päätökseen. Minun aivoilla ja pikkutarkkuudella se tarkoittaa monen vuoden yhtäsoittoista ajattelutyötä, ympäri vuorokauden, 24/7. En lopeta, ennen kuin ongelma on ratkaistu, eikä myöskään viikonloppu ala, jos ei ole puhtaat vessanpöntöt. Muistan ala-asteen matikan tehtävistä kuvan, jossa oli porkkanoita lokerossa, tehtävänantoa en kylläkään muista. Muistan kuitenkin fiiliksen, kuinka porkkanoita piti olla oikea määrä kyseisissä lokeroissa, joten monesti nykyäänkin käytän keskeneräisistä ajatustöistä vertauskuvaa; ”nyt ei kyllä ole kaikki porkkanat lokerossa.” Koitan jatkossa pitää näppini irti vastaavista urakoista, sillä minulle on paljon sopivampaa tehdä nopeita projekteja, joiden porkkanat saa lokeroitua päivässä tai parissa. Näin ollen aivotkin saavat lepoa vähintään kahden päivän välein. 😀

Priorisointieroja

Suhteessamme minun äärimmäinen järjestelmällisyys versus puolisoni äärimmäinen summittaisuus, on varsin mielenkiintoinen yhdistelmä. Oma työpöytäni on usein sotkuinen, kun työt ovat kesken, mutta hänen työpöytäänsä (joka on pinta-alataan nelinkertainen) ei kirjaimellisesti näe. Siinä on ollut pöydän kansi, silloin kun pöytä rakennettiin. Nyt siinä on minun hermoni kiehumispisteeseen saava järjetön läjä aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Minulla nousee käsikarvat pystyyn pelkästä ajatuksesta, miten joku voi työskennellä niin ja miksi ihmeessä minä ylipäätänsä haluan olla ihmisen kanssa kuka aivan vastakohtainen?

Olen kuitenkin looginen ihminen, vaikkakin tunteellinen sellainen, niin objektiivisesti ajateltuna kaoottisen pöydän omaavalla ihmisellä on parempi kyky selviytyä kaaoksessa. Ja sitä elämä välillä on. Kaaos ihminen keskittyy enemmän kokonaisuuteen, järjestelmällinen yksityiskohtiin ja kun ne laitetaan samaan soppaan, siitä voi tulla ihan hyvääkin. Päädyn siis näkökantaan, että minun olisi hyvä oppia myös hiukan kaoottiseksi, jotta elämässä selviytyy paremmin. Sekasorron sietäminen kotona on loistavaa käytännön terapiaa ja selviytymistaitojen kehittämistä mitä tulee stressiherkkyyteen. Puolisonikin ehkä jonain päivänä myöntää, että jos on myöhässä, on parempi kertoa rehellisesti tulevansa kello 13.00 eikä kello 10.00, sillä kaikki eivät jaksa odotella kolmea tuntia vaikka vartin sijaan.

Yhteenvetona, olen siis tehnyt pienoisen löytöretken omien käyttäytymismallien uumeniin. Parisuhteessa yleensä löytyy vaikka millä mitalla niitä arkisia asioita, joissa täytyy oppia tekemään kompromisseja. Järjestelmällisestä ihmisestä ei voi muuttaa hällä väliä henkilöä, sillä loppupeleissä oman persoonan muuttaminen väkisin ajaa vain ahdistuksen tunteisiin, jotka myöhemmin purkaantuvat. Sen sijaan, voimme kehittää keinoja, joilla näkemyseroja voi lieventää molemmille sopiviksi. Esimerkiksi, muutettuamme uuteen kotiin, annoin miehelle vaatehuoneen käyttöön. Minua raivostuttaa hänen vaattensa, mitkä ovat ympäriinsä levällään (omat eivät tietenkään häiritse :D.) Toki olisin itsekin halunnut vaatehuoneen, mutta aivorauhan säilyttämiseksi on parempi teljetä sekamelska yhden oven taakse. Voin myös tiskata tiskit, jotka ovat aseteltu epäjärjestykseen tiskikoneeseen. Tämän vuosien opettelun tulos.

Nämä ovat näennäisesti pieniä asioita, mutta korreloivat hienosti laajempaa käyttäytymismallia ja minäkuvaa. Käytännön asioista pääsee helposti sukeltamaan syvemmälle ihmisen persoonaan ja avoimin mielin tulkitsemalla ja hyväksymällä näitä ”vikoja”, on myös mahdollista laajentaa omaa perspektiiviä asioihin. Se, missä minä olen tarkka ja puolisoni ei, ei tarkoita sitä etteikö puolisoni olisi minua tarkempi jossain asiassa. Toki herkästi ärsyynnyn vain omaa ympyrääni koskettavaa asiaa, mutta eikö lopulta ole hyvä, että erilaiset kiinnostuksen kohteemme täydentävät pakkaa? Tärkeää on löytää omat ja toisen vahvuudet, ne voivat olla niin käytännön asioita, kuin vaikka ihmissuhde ja tunne-elämän taitoja. Kolikon kääntöpuoli ei aina ole mutainen, kun malttaa nöyrin mielin analysoida asiaa.

Huomaatko sinä olevasi välillä turhan tarkka tai kriittinen omaa vaatimustasoasi kohtaan, joko itsesi, kodin tai puolisosi suhteen?

Toivottavasti teksti herätti hiukan ajatuksia, ihanaa syksyn alkua!

Mustikkasmoothie granolalla

Mustikkasmoothie granolalla

Kaunis ateria on puoli ruokaa, ja sitä tämä herkullinen annos on! Kokeilin uutta variaatiota smoothieen, johon yleensä lisään banaania tuomaan makeutta. Nyt jätin kuitenkin banaanin pois, sillä epäilemme vanhemman tyttömme oireilevan banaanista.

Valmistan usein smoothiet koko perheelle ja ennen ”lisähöysteiden” lisäämistä nappaan annokset lapsille maisteltavaksi.

Mustikkasmoothien ainekset (2 annosta)

  • Kourallinen mustikkaa (n. 50 g)
  • Annospussi Lidl smoothie mix (porkkana, omena, persikka, ananas, kurpitsa)
  • 250 ml Alpro Soya Original -jogurttia
  • Loraus nestettä

Höysteet:

  • 1 – 2 rkl hamppuproteiinijauhetta
  • 1 rkl Puhdas+ kollageenijauhetta
  • 1 – 2 tl Macajauhetta

Lisukkeeksi:

  • 50 g Pauluns kaakao & vadelma -granolaa (per annos, yht n.100 g)

Laita kaikki mustikat, smoothie mix -ainekset, soijajogurtti, valitsemasi neste (esim. vesi) sekä höysteet blenderiin ja surauta tasaiseksi. Kaada laseihin ja lisää päälle granola. Herkuttele!

Yhdessä annoksessa:

  • 358 kcal
  • 44,15 g hiilihydraatteja
  • 17,55 g proteiineja
  • 10,73 g rasvaa

Mustikkasmoothie granolalla

Nautitaan terveellisistä herkuista, ne antavat voimaa pidemmälle päivään!

Löydät minut myös instagramista ja Facebookista!

Kova kuin pohjolainen elämä

Kova kuin pohjolainen elämä

Jotta voit joskus hyväksyä itsesi, on riisuuduttava alasti ja kohdattava omat demonit. Poistettava ylimääräiset ärsykkeet ja tehtävät, nähdäkseen itsensä, sellaisena kuin on. Raakileena, joka ei ehkä olekaan kaiken oppinut ja kokenut. Oltava yksin hiljaisuudessa, katsottava peiliin ja pinottava asiat tärkeysjärjestykseen. Myönnettävä kriisi elämässä ja käytävä pohjalla. Kun ollaan siinä vaiheessa, etteivät demonit enää hetkauta oloa maan alle, hyperaktiiviseksi tai saa aikaan muuta niitä peittävää reaktiota, on mahdollista alkaa rakentamaan omaa mieltä kohti itsensä hyväksyntää. Oikotietä onneen ei ole.

Elämän varrelle sattuu valtavasti erilaisia kriisitilanteita, pienempiä ja suurempia. Lapsena hoitopaikan vaihdos, koulun aloitus tai muutto voivat saada aikaan innostusta, jännitystä ja pelkoa. Muutos vaikuttaa meihin yksilöihin yksilöllisesti eikä sama neuvo päde jokaiseen.

Aikuisena koetaan myös vastaavia muutoksia; parisuhde tai yksinolo, koulu, työ ja lapset. Näistä valtaosa on asioita, joiden ennakko-olettamus on vaikuttaa ihmiseen positiivisesti, mutta nykypäivänä ne usein myös kuormittavat meitä kohtuuttomasti. On pärjättävä yksilönä keskellä kilpailevaa massaa, hankittava titteleitä ja kunnioitusta sosiaalisesti sekä uralla. Mutta milloin statuksesta on tullut keino määrittää yksilön arvo?

Ajasta ennen kohti nykypäivää

Ainakin kuvitelmissani, aikaa ennen nykypäivää elämä on ollut maanläheisempää keskittyen toimimiseen yhdessä, perheenä. Perheen ydin on mahdollisesti ollut tiiviimpi ja laajempi, joskin yksilökohtainen hyvinvointi on ollut taka-alalla, tai siitä ei ole ollut niin paljoa tietämystä sekä poikkeavuutta on peitelty. On keskitytty yhdessä elannon hankkimiseen ja perheenjäsenten roolit ovat olleet sanomatta selvät. Kommunikoinnin välineitä ei ole ollut, vaan keskustelut on käyty naamatusten ja kuritus on ollut ruumiillista; olemme olleet ihmiseläimiä. Toisaalta, ääripäänä yksilön poikkeavuuksia ei myöskään ole sallittu ja esim natsien aikaan ”epäkelvot” yksilöt on deletoitu maailmankartalta murhaklinikoilla. Huonosti käyttäytyvä lapsi oli ilkikurinen eikä käytöksen juuria osattu etsiä.

Viimeistään koulutien alkaessa, totuus iskee päin kasvoja. Pienen ihmisen on pärjättävä ”yksin” massan mukana. Erilaisuutta kommentoidaan ja katsotaan kieroon, sillä opettajien ja aikuisten silmät eivät ehdi kaikkialle ryhmien ollessa suuria. Se on myös lapsien aitoutta, kun sosiaaliset taidot eivät ole vielä karttuneet sille tasolle, että tekstiä kaunistellaan. Jos tissit roikkuvat, niin ne roikkuvat ja that’s it.

Onneksi, nykypäivänä erilaisuuden opettaminen ja hyväksyminen otetaan kasvatuksessa paremmin huomioon. Se tulee tutuksi jo päiväkodissa, eikä ole tavatonta, että lapset kertovat kahdesta äidistä tai isästä. Häiriökäyttäytymisen taustalta ammattilaiset osaavat poimia viitteitä erilaisista persoonallisuusominaisuuksista ja niihin reagoidaan erilaisten prosessien avulla. Mutta se herkkyys, joka jokaisen lapsen sisällä on, voi jäädä ulkoisen tai äänekkään erilaisuuden peittoon. Äänetön, kiltin lapsen herkkyys, sitä me vanhemmat emme helposti kiireen keskellä näe.

Keskellä tavoitteellisen urapainin, unohdamme avata silmät hetkille, avata ne oikeasti ja hengittää puhdasta ilmaa. Sokaistuminen hienovaraisille avunhuudoille, voi hukkua jokapäisten asioiden hoitamisen valtamereen.

Statuksena hyvinvoinnin suomenmestari, johtaja ja kuusi muuta.

On enemmän kuin ihana asia, että henkisen hyvinvoinnin tärkeys on lähes jokaisen ihmisen tietoisuudessa. Mutta, mitä se tarkalleenottaen tarkoittaa? Omien unelmien tavoittelua? Työt, muutama tunti aikaa itselle ja muutama perheelle, lomamatkat palmun alla skumppa kädessä samalla opiskellen sivutoimisesti uutta titteliä? Sähköpostin perässä kun ei riitä, että lukee pelkkä nimi. Entäs sitten, kun ne palmutkin näyttävät harmaalta, vaikka päivä on rytmitetty ruokavaliota myöden oppikirjamaisen täydelliseksi? Hyvinvoinnista on muuttunut salakavalasti yksi suoritettava status muiden joukkoon, pahimmillaan samaan kerhoon liittyy myös vanhemmuus ja uralla tarvitsee olla monta arvoa, yhden osaamisalan sijaan. Inhimillinen kanssakäyminen ja yhteistuumin toimiminen on muuttunut yksilökilpailuksi, niin äitiydessä, uralla kuin hyvinvoinnissa. Ollaan menty kehityksessä ojasta allikkoon ja nyt meidän on aika löytää kultainen keskitie.

Kuuletko kuiskauksen

Muutos hyvinvoinnissa ihmisten kesken lähtee pienistä aloitteista. Silloin, kun ei ole aikaa vastata ystävälle viikon ruokapäiväkirjaa suunnitellessa, on ehkä aika pysähtyä. Miettiä, oletko alkanut suorittamaan elämää suoriutuaksesi siitä odotusten tavoin? Henkilökohtainen hälytyskelloni soi silloin, kun en kuule mitä lapseni minulle puhuvat, jos olen niin väsynyt etten jaksa viedä heitä pyöräilemään. Menestys vaatii uhrauksia, mutta missä menee raja? Mitä se menestys edes on? Voiko elämää elää ihan taviksena, ilman titteleiden litaniaa, keskinkertaisena ihmisenä, vajavaisena äitinä, yrittäjänä, jonka unelma on edelleen oppia seisomaan käsillä ja mennä retkelle lammen rantaan lasten kanssa? Osatekijä, mikä yhä useammin johtaa uupumiseen, on varmasti eläminen maailmassa, jossa on suoriuduttava yksilönä. Pyrin tietoisesti ajanjakso kerrallaan samaan, sopeutumaan epämääräisiin normeihin minkä raamit ovat levähtäneet. Vaihtoehtoja, mikä minusta tulee isona, on miljoona edelleen, ja nuorempana sama vaikutti vieläkin mahdottomammalta tietää.

Nyt haluan tehdä kuitenkin päätöksen, etten anna enää ikinä ulkopuolisten paineiden sumentaa silmiäni. Sitä henkinen hyvinvointi on minulle, yhteistuumin asioiden eteenpäin vientiä, rakentavaa kritiikkiä, läheisyyttä, pienien asioiden huomioimista ja positiivista kommunikointia, jopa ventovieraille. Sitä, että kesken urapainin, kuulen sekä huudon että kuiskauksen.

Instagram: @terhi_dreamfit

Facebook: DreamFit

Miten nukut?

Miten nukut?

Ihminen on lähes kolmasosan elämästään vaakatasossa, ellei sitten omaa äärimmäisen hyviä unenlahjoja ja nuku vaikka ruokapöydässä. Vasta nyt aloin pohtia oikeasti nukkuma-asennon merkitystä ryhtiin ja hyvinvointiin. Päivät istun suurimmaksi osaksi hiukan huonossa työasennossa, sillä teen päätetyötä päivisin ja näyttö voisi olla vieläkin suurempi, koska huomaan kurottelevani eteen. Sähköpöytä oli jo iso parannus työergonomiaan, mutta vielä on paranneltavaa. Useasti huomaankin työpäivän jälkeen, että hartiat kääntyvät eteen ja yläselän ryhti on huono.

Nukumme noin kolmasosan elämästämme, eli keskimäärin 25vuotta. Elämänsä alkutaipaleella olevat eivät vielä kärsi huonon nukkuma-asennon tuomista kolotuksista, toisin kuin me hiukan vanhemmat.

Asento peilistä on suunnilleen sama, kuin mihin makuuasennossa pyrin, eli siis nukkumaan käydessäni, sillä korotan päätä tyynyllä. Päätin ottaa testiin selällään nukkumisen ilman tyynyä, ja voi juku että tuntuu oudolta alkuunsa makoilla sängyssä ilman tyynyä.

Day 1

Mikä neronleimaus! Meillä on paksuhko Memory Foam patja ja siinä ilman tyynyä makoilu tuntuu miellyttävältä, sillä alusta muotoutuu nätisti kehon mukaan. Ihan kovalla alustalalla pää taipuu hiukan liian taakse, mutta Memory Foam -patjalla asento tuntuu mukavalta. Ryhdikkäältä. Hengitysteissä tuntuu ”erikoinen” fiilis ja posket valahtavat kohti takaraivoa, mikä on myöskin outo tunne kasvoissa, yleensähän painovoima liikuttaa kudoksiamme kohti varpaita. Pika googlauksen lopputuloksena päädyn nukkumaan selin kädet vartalon vierellä. En herää yöllä kertaakaan ja aamulla olo on hyvä kropassa.

Day 2

Innostus asiaan kasvaa, saisiko tällä villityksellä 8-9h ryhdin korjauksen joka päivä? Sehän olisi hienoa vastapainoa työasennolle. Toki liikun todella paljon, mutta liikunta pelkältään ei korvaa työssä tulevia tuhoja kroppaan. Pidän päivätyöstäni, jossa teen graafista suunnittelua, markkinointia ja web -suunnittelua, sekä tietysti yritystemme ”paperihommia”, mutta istuminen on pahin viholaiseni ja suoraan sanoen vihaan sitä. Jos voisin tehdä pelkästään sitä mitä tahdon, liikkuisin ja kuvailisin kaikki päivät, mutta kuvaamiseen liittyy väistämättä myös päätetyö, jotta visuaalinen lopputulos on kuten mielikuvissa. Sitten asiaan.

Nukkumaan käydessä tuntemukset eivät ole enää niin erikoisen oloiset ja yön nukun taas sikeästi mielenkiintoisia elokuvia katsellen. Aamulla olo onkin sitten turvonnut kuin pikku possulla, liekö nesteet kulkeutuneet kasvoihin? Peiliin kurkatessa mietin, että voi pyhä jysäys, mitähän on tapahtunut. Punaisen kukertava ja turvonnut naamataulu on aika villin näköinen. Vielä en kuitenkaan tyrmää tyynyttömyyttä, sillä muistan avanneeni uuden Lidlin tehoyövoiteen ja luulen sen olevan turvotuksen syy. Samanlainen seuraus oli Elizabeth Arden Eight Hour Cream:in kanssa, näissä teho voiteissa lienee jokin epäsopiva ainesosa iholleni.

Päivällä alkaakin päänsärky vaivata ja niskat tuntuvat aroilta, en sinällään ihmettele koska olet viikolla treenannut paljon, istunut paljon ja rullaillut hartioita. Lisäksi uusi nukkuma-asento, joten onhan siinä kropalle shokkia kerrakseen. Olo on sama, kuin ensimmäisen hieroja käynnin tai Foam Rollaus kerran jälkeen, eli parantavaa vaikutusta ei heti tunnu vaan ennemminkin kipua. Tätä ei kuitenkaan pidä pelästyä!

Kuvissa punoitusta näkyy vain hieman, sillä valitsin kivasti neutralisoivan filterin. 😅

Lopputulos

Kuten mitään asiaa, ei tätäkään kannata heittää kaivoon lyhyen kokeilun jälkeen. Sama pätee niin ryhdissä, laihdutuksessa kuin missä tahansa muussakin asiassa kehomme kanssa; pitkäjänteisyys palkitaan. Muutoksia ei tapahdu yhdessä yössä. Raskaus on yksi hienoista esimerkeistä, jos valmistamme kroppaa 9kk uuden elämän alkua varten, on kohtuutonta odottaa sen palautuvan kuukaudessa. Jos istumme kymmenen vuotta ”väärässä” asennossa, en jaksa uskoa, että millään konstilla jäseniä saa nykästyä kertaheitolla kuntoon. Jos ilman tyynyä nukkuminen tuntuu hurjalta, kannattaa kuitenkin hiukan vilkaista omaa nukkuma-asentoa, kulkeeko selkäranka neutraalissa asennossa ja olisiko matalampi tyyny parempi vaihtoehto?

Jos selällään koko yön pötköttely ei vielä houkuta, kannattaa kokeilla vaikka lyhyempää rentoutumista neutraalissa asennossa selinmakuulla.

Olen iloinen jos haluat seurailla kuulumisiani somessa:

Instagram

Facebook