Nuorena olin sitä mieltä, että en ikinä tule tekemään lapsia tähän kamalaan maailmaan, joka on täynnä vääryyttä ja pahuutta. Tuntui, että tieto vain lisää tuskaa, enkä osannut suhtautua siihen. Olen aina tuntenut niin sanotusti ”isosti”, se mikä tuntuu hyvältä, ilostuttaa todella ja puolestaan vihastuminen näkyy naapuriin saakka. Vaikkakin, olen ollut myös hyvä kätkemään tiettyjä tunteita. Tästä syystä olen ollut hyvinkin pitkiä aikoja lukematta uutisia, sillä jään helposti jumiin ja stressaan asioita, joihin ei ole mahdollista vaikuttaa. Vastuullisuus ja vastuullinen toiminta, on myös ollut sellainen asia, jolle en ole antanut painoarvoa. Kuitenkaan pää pusikossa ei parane ihan joka asian kanssa elää.
Vaatebrändin perustaminen on ollut hyvin herättelevässä asemassa, jotta olen tarttunut tuumasta toimeen vastuullisuuteen liittyvissä asioissa. Aiemmin olen kokenut syvää turhautumistakin tekemisesssä, sillä usein tuntuu, että oma tekeminen on sama kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Mutta, pää pystyyn ja tossua toisen eteen. Jokainen valinta merkitsee ♡ Vaateprojektin perustamisesta voit lukea lisää tästä artikkelista. Sitä paitsi, jos muutoin toteutan jokaisen asian suurella päättäväisyydellä ja minä pystyn tähän asenteella, miksei tätä sitten? Nyt on aika kohdistaa sama energia, luottamus ja päättäväisyys omaan yritystoimintaan.
Tiesitkö, että:
Puuvillan kasvatukseen vaadittavalla vesimäärällä, koko Intian ilman vettä olevat asukkaat saisivat puhtaan juomaveden? Ratkaisu ei ole olla ostamatta kokonaan, ratkaisu on tukea vastuullisesti toimivia toimijoita.
Toimijoita, jotka maksavat työntekijöilleen ihmisarvon mukaista palkkaa, jolla voi elää laittamatta lapsia töihin.
Aloitellessa vaateprojektia, Minna ”pakotti” meikäläisen lukemaan ja oppimaan asiasta ”hidas muoti” ja ”vastuullisuus”. Kaikkea sitä pahaa, mitä en todellakaan halua kuulla, koska se tuntuu. Kuten otsikkokin kertoo, uutiset itkettää ja jään helposti jumiin asioihin. Kuinka paljon minua ahdistaa se ajatus, kun pyörittelen paketointitarvikkeita epätoivosta vihreänä, että olen ostanut aivan vääränlaisia tarvikkeita? Mikä olisi parempi? Mitenhän tämä liima? Mitenhän tuo silkkipaperi? Entäs tämä kuminauha? Paperinaru, onkohan se ok? Apua! Voinko tilata ulkomailta kangasta, kun Suomesta en saa oikeanlaista? Mikä on Econyl? Mitä, mikä, häh? Vaateteollisuuden toinen puoli oli pakko ottaa ajatuksen alle ja sen rumuus iski päin pläsiä.
Vastuullisuus – ajatuksesta ahdistumiseen
Tämän painin aikana, opiskellessani vaatetusalan saastuttamisesta ja pikamuodista, puuvillan tuotantoon tarvittavasta vesimäärästä ja kierrätyskuiduista, on tullut selkeäksi oma tapa ja halu toimia. Vaiheittain rakennan toimintaa kohti vastuullisempia ratkaisuja, sillä yhdeltä istumalta se ei ole täysin mahdollista pienenä toimijana. Kuitenkin, kun voimme tehdä valinnan esim. kierrätysmateriaalin ja uudistuotannon välillä, päätös on selkeä. Olemme valinneet käyttöömme Post Consumer Waste -jätteestä valmistettua kuitua sisältävää kangasta ja valtamerten muovijätteestä tehtyä kuitua sisältävää kangasta. Tiesitkö, että monella kangastoimittajalla minimimäärä on 70 metriä? Tarvitsisimme suhteellisen paljon fyffeä takataskuun, jotta malliston kaikki kankaat saisi juuri sieltä, mistä haluaisimme.
Jälleen on aika todeta, että olen toiminut tietoisuudenpuutteessa, omaa itsenäni suojellessani hyvin itsekkäästi ja väärin. On aika kohdata ne virheet ja ryhtyä tuumasta toimeen, sen sijaan että sukeltaisi takaisin pään pussiin. En halua ummistaa silmiäni enää tällaisilta asioilta. En nyt kuitenkaan tarkoita muuttavani pienistä pienimpään bambumajaan ja alkavani viljellä jokaisen porkkanan itse (respect heille, ketkä siihen pystyvät), mutta pyrin tekemään parempia valintoja arjessa ja yritystoiminnassa. Ihan kaikesta en luovu, mutta ostamisessa voi helposti tehdä tietoisia parempia valintoja.
Mikä sitten ahdistaa?
Se, että katson dokkaria, jossa kerrotaan vaateteollisuuden (pikamuodin) kuluttavan 48 h aikana 12 vuoden edestä maapallon resursseja. Se että luen puuvillan tuotannon kuluttavan vettä 1,5 triljoona litraa vuodessa, kun samaan aikaan 750 miljoonaa ihmistä on ilman puhdasta juomavettä. Se, että huonot työolosuhteet ovat tappaneet 1100 vaatetusalan työntekijää tehtaan romahduksessa, ihan vain välinpitämättömyydestä ja rahan ahneudesta.
Se, kun tajuan eläneeni itsekkyydessäni huonojen valintojen ympäröimänä.
Erilainen Joulu
Tämä joulu on varsin erilainen monelle koronan luomien rajoitusten puitteissa. Todellinen pelko sairastumisesta tai läheisen sairastuttamisesta on läsnä. Rauhaa tautiin menehtyneille , suru-uutisia on varmasti kuulunut monen läheisyyteen.🙏🏽
Itse olen myös ollut kipeänä tätä kirjoittaessani liki neljä viikkoa, mikä tekee meidän joulustamme erilaisen. Olemme omassa kodissa, emme tapaa kummankaan vanhempia tai muita perheenjäseniä. Minulla ei kuitenkaan ole koronaa, toivottavasti antibioottikuurilla saisin itseni jälleen terveeksi. Oman olotilani voivottelu ei kuitenkaan ole päämäärääni tätä kirjoittaessani, vaan ne oivallukset, joita olen tänä aikana saanut. Kolmen yrityksen omistajana joulu on selvää kamppisteluaikaa, ja toisaalta joulun kantava ajatus antamisesta on läsnä.
Kun vihdoin oivalsin,
että millaisen kampanjan todella haluan tehdä vaatebrändillä, kaikki muu tomuttui. Olin oman terveyteni uhalla valmistellut joulumarkkinointia, jota en oikeasti olisi tarvinut tähän hetkeen. Joku muu tarvitsee sitä paljon enemmän, nimittäin varaa joulun viettoon.
Ylipäätään, varaa elämiseen.
Ihana, upea somevaikuttaja @taru_johanna84 oli Instagram tilillään hakenut joulukalenteriluukkuihinsa paikallisia yrityksiä, joita voisi joulun alla avustaa tekemällä yhteistyötä. Hain tähän mukaan, ajatuksena tehdä kaupallinen yhteistyö. Monta ajatusta tuli ja meni, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Yhtenä päivänä autotallissa työntouhussa oivalsin, että mitä minä oikein teen? Mihin olen taas ajautumassa? En ollut niillä raiteilla asian kanssa, mikä on minulle tärkeintä. Joulussa nimittäin tärkeintä on minulle ollut aina antaminen, sellaisen asian antaminen, joka saajalleen tuottaa aitoa iloa. Asia voi olla pieni, pelkkä ajatuskin riittää. Silloin ajattelin, että enhän minä todella tarvitse mitään.
Tämä ajatus pysäytti. Olen ollut joskus se, kuka on tarvinut. Rahaa on ollut todella vähän ja kaiken olen tehnyt kovalla duunilla itse, saavuttaakseni tilanteen, että enää en tarvitse. Siksi halusin antaa. Käsittelin jälleen suurella tunteella asian, mikä on ohjannut minua kohti tätä päämäärää ja tein siitä videon, jonka löydät täältä. Videolla olen vielä kipeänä, mikä vaikutti asioiden ilmaisuun myös, mutta sanon silti sanottavani tarkoittaen joka sanaa. Päädyimme tekemään kalenteriluukun, jolla annettiin kahdelle vähävaraiselle perheelle rahaa joulun viettoon.♡
Hyväntekeväisyys osaksi toimintaa
Viimeistellessäni kirjoitusta, olen jo ehtinyt tervehtyä ja vietämme joulun välipäiviä. Moni asia on kirkastunut mielessä toiminnan suhteen, pysähtyminen kiireen keskeltä on antanut aikaa ajatella. Monesti sanonkin, että kuuntele, jotta kuulet kuiskauksen. Jos et ikinä pysähdy kuuntelemaan ajatuksiasi, tai toisten ajatuksia, on hyvin hankala kirkastaa omaa fokusta. Omani on nyt selkeä, yritystoimintamme tulee tekemään mahdollisimman vastuullisia ja harkittuja valintoja ja myös tekemään minulle tärkeää asiaa, eli lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen. Tämä konsepti on vielä kesken, miten ja kenelle on selvittämättä, mutta se on ensimmäinen projekti rakentaa lomien jälkeen.
Ärsytys. Viha. Miksi? Miksi minä aina teen virheitä teksteihin? Miksi kirjoitan lehteen mainokseemme Ccdesign enkä huomaa, että sanasta puuttuu yksi L vaikka kuinka luen? Firmamme nimi on CclDesign. Miksi teen asiakkaalle käyntikortit, joissa lukee Brädintekijä? Firma on Brändintekijä. Onneksi asiakas otti asian huumorilla. Miksi kirjoitan sanat käsin niin, että viimeiset kirjaimet tulee ensimmäisenä ja sitten täytän välit? Miksi en opi muistamaan, milloin Suomi itsenäistyi? Miksi tilaan meille läjäpäin todistuksia käyttöömme, jossa on asiakasyrityksemme logo eikä meidän logoa? Miten en huomaa tällaisia, vaikka kuinka luen?
Ärsytys. En mä ole tyhmä, mutta rivit vaan pomppii miten sattuu. Teen mielestäni hirveän paljon, mutta muiden mielestä en saa aikaan. Minulla sata ikkunaa auki koneella, vailla järjestystä. Koti on siisti ja tavarat pitää olla paikallaan, mutta kissanoksennuksia voin siivota lattialta kolme viikkoa. Samaa oksennusta. Se vain on siinä. En voi sille mitään.
Tämä oli asia, johon vihoviimein ärsyynnyin työskennellessäni. Asiavirheet, jotka kaikki muut huomaavat ja minä en sitten millään. Aloin googlaamaan sanojen kirjoittamisesta sikin sokin. Osaan kuitenkin kirjoittaa aika hyvin blogitekstejä, äidinkieli on ollut 9. Lukuaineet sitten rimaa hipoen, matikka ja kässä hyviä. Olen luova. Miksi se kirja kaatuu nenään kiinni kun yrittää opiskella? Miksi saan lukea saman tekstin kymmenen kertaa ja muistan siitä yhtä vähän, joka kerran jälkeen? Samaan aikaan mieltä piinasi taas oven takana kolkuttava uupumus ja masentuneisuus. En jaksanut olla sellainen äiti, enkä puoliso mitä perheeni ansaitsee. Mutta en minä ole masentunut, ajattelen, teen ja tunnen vaan kaiken satalasissa. Silloin luin ensimmäistä kertaa tekstin ADD lapsen elämästä. Ihan kuin minä. Pieni haaveilija.
Kohti päätöksiä
Keväällä 2019 (muistaakseni) otin puhelimen kouraan ja soitin työterveyteen. Kerroin asiani ja sain lääkäriajan. Eräs ihana ystäväni, näki yhden heikoimmista hetkistäni, jolloin itkusta ei tullut loppua. Hän rohkaisi minua hankkimaan pitkän psykoterapia suhteen, jotta saisin liitävät ajatuksen palaset elämäni varrelta järjestykseen. Hän ja puolisoni olivat suuressa roolissa päätöksessä, että nyt tämä tie selvitetään. Ja olin siihen valmis. Jos en itseni, niin lasteni vuoksi, sillä kaikkein vähiten maailmassa halusin lapsilleni kärsimystä, mitä oma huono olo väistämättä heijasti heihin. Lääkärillä kerroin asiani, sanoin epäilyksistäni ADD:stä, uupumuksesta ja huimauksesta, mikä silloin vaivasi. Ensitöikseen hän tarkisti fyysisen terveydentilani kuulokokeista huimaustesteihin ja passitti lepolomalle yrittäjyydestä. Sittenpä nukuin, koko kesän, tehden vain välttämättömät asiat.
Kävin Terveystalolla tarkoituksena löytää sopiva psykoterapeutti, mutta kahden kerran jälkeen totesin, että ei tästä ole mitään hyötyä. En jaksa voivotella oloani, ilman konkreettisia ohjeita, mitä tälle asialle voi tehdä? Nappulat masennuksen hoitoon ei voi olla ainoa ratkaisu. Minulla oli todella vahva tunne, että se ei ole syy vaan seuraus, seuraus jostain muusta mitä en tiedä. Tämän jälkeen sainkin lähetteen eteenpäin Kaupungin Sairaalalle, jossa tuskastuttavan pitkä selvittelytie alkoi. Sain hoitojakson psykiatriselle sairaanhoitajalle, joka olikin paras tsempparini seuraavan vuoden säännölisesti, sekä kaipaamani lähetteen neuropsykiatrian puolelle. Tämä toisaalta herätti ajatuksen, että onko minussa jotain vikaa? Olenko epänormaali? Ja mikä on normaalia? Vaikkakin, toisaalta olen aina tykännyt olla hieman outo ja erilainen. 😅
Ensimmäinen vastaanotto
Vastassani oli hoitaja, josta käytän nyt kaikella rakkaudella nimitystä mummeli. Hänellä on pitkät harmaat hiukset ja sympaattiset kasvot. En tiennyt mistä aloittaa, mutta hän johdatti käyntiä järjestelmällisesti. Tuntui siltä, että asun tyynessä kuoressa, jonka sisällä on satamiljoonaa mehiläistä surraamassa sinne tänne, mutta pesää ei löydy. Ensimmäisellä käynnillä mummeli sanoi siinä hetkessä maailmani pysäyttättävän lauseen, jonka hammasta purren ja kyyneliä niellen sulloin tajuntaani. ”Tyttö, sinä olet valtavan viisas. Olet pärjännyt näin pitkälle ilman apua, se ei ole helppoa. Miten sinä jaksat?”
Tuntui siltä, kuin joku ensi kertaa elämässäni ymmärtäisi minua ja raskas haarniska nostettaisiin harteilta. Joku ottaisi sen asian vastaan, minkä kanssa taistelen, johdattelisi perille, mihin en ole itse pystynyt. Että hän auttaisi minua löytämään mehiläisille pesän. Tästä alkoi taival ja odotin innolla jokaista käyntiä, sillä sain jokaisella käynniltä yksinkertaisia tehtäviä, yksi kerrallaan, joilla työstää omaa minäkuvaa. Rakensimme minulle uutta identiteettiä. Kävimme läpi semmoista pyramidia, jonka nimeä en muista, mutta siinä oli aiheina mm. kuinka tietyt asiat lapsuudessa vaikuttavat uskomuksien syntyyn itsestä nykyisyydyssä. Tämä oli kiehtovaa ymmärtää myös oman vanhemmuuden kannalta. On eri asia sanoa lapselle maitotölkin kaatuessa: ”voi voi, mitenkä olit taas noin kömpelö”, kuin ”hupsis, olipas meillä lentävä maitopurkki.” Tarpeeksi ensimmäistä lausetta hokiessa, lapsi alkaa uskoa olevansa kömpelö, vaikka tämä on luonnollinen osa kehitystä ja oppimista. Ymmärsin, kuinka olin oppinut määrittämään minuuttani muiden puheiden perusteella.
Sosiaalisten tilanteiden vaikeus
Eräällä käynnillä puhuimme läpi elämän piinanneesta vaikeudesta sosiaalisissa tilanteissa, kuinka ruokalaan oli vaikea mennä yksin, sillä en nähnyt massasta ihmisiä. Kadulla kävelin katse maassa ja ihmisiä oli hankala katsoa silmiin. Olin aina tosi hidas syömään ja stressasin myös sitä, sillä jos en ehtinyt syödä ja muut lähtivät, pelkäsin etten löydä ajoissa seuraavaan paikkaan. Helpoin oli, kun onnistuin olla samassa ajassa muiden kanssa. Tästä mummeli kysyi: ”Jos olet tilassa, onko sinun vaikea löytää kasvoja?” vastasin, että: ”no tavallaan, mutta jos tiedän mitä etsimälläni henkilöllä on päällä, löydän hänet helpommin.” Tähän mummeli vastasi: ”Hmm. Sinulla voi olla kasvosokeus, ei mikään ihme, että sellaiset tilanteet ahdistavat.
Kasvosokeus? Ja että mikä? Olin puulla päähän lyöty. Mikä ihme se on? Mummeli selitti minulle, että kasvosokeus on sellainen, etten tunnista ihmisten kasvoja vaan kiinnitän huomion yksityiskohtiin. Voin muistaa henkilön korvakorut, paidan, luomen, nenän muodon, mutta itse kasvot varsinkin suuressa massassa on puuroa. Jassoo, tämähän se valaisi jälleen maailmaa ja opin ymmärtämään, miksi saatan esitellä itseni seitsemän kertaa samalle henkilölle, aivan kuin ei olisi tavattukkaan. Harmikseni puolisollani on muistettavat sydämenmuotoiset kasvot, kalju ja voimakas nenä. Olisipa se, jos joka päivä olisi uusi mies kainalossa! 😂 (vitsi vitsi.)
Ehdimme tavata useamman kerran, ennen kuin tutkimusjaksoni nepsyllä pääsi alkamaan. Tänä aikana kerroin mummelille lapsuudestani, kuinka olin hyvin ujo ja mielummin leikin pienessä porukassa kuin isossa ryhmässä. Perhepäidähoidossa oli samat kaverit ja yksi päivä varahoidossa päiväkodissa, lukeutuu edelleen elämäni kauheimpiin hetkiin. Kerroin kuinka kakkosluokan aikaan nojailin välitunnilla yksin tolppaan, vaikka muut välillä käsistä vetäen koittivat saada hippaan. Kerroin myös, kuinka yhtäkkiä muutuin hiljaisesta tytöstä kovaääniseksi, aivan toisenlaiseksi kuin ennen, kuinka yläasteella en ollut enää ulkoisesti ujo, vaikka se matkusti sisälläni piinavana alitajunnassa. Kerroin hankalasta nuoruudesta ja vaikeista hetkistä vanhempien kanssa, siitä kun heitin isääni 10cm kumipohjaisella Tenpointsin kengällä, kun en saanut lähteä Porvooseen. 🤷🏻♀️ Tätä ei ole helppo sanoa ääneen, enkä halua siitä puhua tämän jälkeenkään ääneen, kerroin kuinka hänelle kuinka alkoholi tuli mukaan kuvioihin yläasteella, suurimmaksi osaksi siksi, että silloin kuului porukkaan ja oli helpompi olla sosiaalinen.
Miltä kaikelta olisikaan välttynyt, jos siihen aikaan olisi voitu tunnistaa tämä sisältä hiljaisten tyttöjen ominaisuus? Opettelin feikkaamaan jotain muuta, kuin mitä olin. Tällöin minulla oli jo paljon kavereita, muutamia ystäviä. Nuorilla on tapana keksiä lempinimiä ja niinhän myös minulle keksittiin, olin sipuli, koska olin aina vähän pihalla sosiaalisissa tilanteissa ja vitseissä. Myöhemmin opin kuitenkin näihinkin käytösmalleja. ”Naura niin ne luulee että tajusit”, oli yksi oikein sopiva ryhmä Irc galleria aikaan, sillä pyrin suhtautumaan huumorilla haastaviin hetkiin. Pihalla oleminen ei suinkaan ollut sitä, etten ymmärtäisi, vaan minulle on ominaista ajatella yksinkertaisetkin asiat jokaisen mahdollisen mutkan ja vaihtoehdon kautta, aivot ruksuttavat edestakaisin, mistä onkin hyötyä ongelmanratkaisussa. Nuoren elämä ei ole helppoa, eikä tunnistamattomat haasteet ainakaan auta asiaa.
Mitä jos sinulla on asperger?
”Älä nyt säikähdä, mutta ota kotiin luettavaksi nämä paperit. Huomaan sinussa piirteitä, jotka vaikuttavat yhdeltä autisminkirjon häiriöltä. En sano, että sinulla on sitä, mutta ehdotan lääkärille, että sen voisi myös tutkia.”
No nyt se mummeli myrkyn lykkäs. Olenko minä vammanen? Tämä on nolo ja stereotypinen, mutta inhimillinen ensireaktioni. Minulla, mikä? Luin paperit heti ja tietysti täytin netistä testit. Jaahas, kyllä nämä asiat käyvät järkeen. Toisin kuin ensireaktioni, ymmärsin pian mistä tässä ominaisuudessa on kyse. Kuvailisin aspergeria ennemmin luonteenpiirteenä, ominaisuutena ja erityisyytenä. Aspergerille on ominaista sosiaalisten tilanteiden kuormittaminen (väsyy niistä), käytösmallien oppiminen toisilta (ne ei synny luonnostaan) ja rutiinit. Jos rutiineista poiketaan, se aiheuttaa ahdistusta. Nämä kaikki tunnistin itsestäni pikkuhiljaa ja nyt ymmärrän, mikä määrä sosiaalisuutta on tarpeeksi päivissäni.
Olen aina luullut olevani spontaani, mutta olenkin spontaani vain omille ajatuksilleni, ja toisten, mukaan lukien puolisoni spontaanius saa meikäläisen sijoiltaan. Nyt tuli ero! Mielessäni ero on voinut tulla mitä vähäpätöisimmistä asioista, kuten tunnin myöhästymisestä loogisen syyn vuoksi. Rakkaus voi loppua , jos tilaan kaupasta berliininmunkin ja saankin omar munkin. ”Noin vähän minua rakastat, et edes kunnioita pientä toivettani. Sinä tykkäät omareista, itsekäs paskiainen!” Aspergerille on ominaista myös erityiset kiinnostuksen kohteet ja ns. kahtiajako koulussa, ne aineet mitkä kiinnostavat, sujuvat kuin vettä vaan, ne mitkä ei, ei jää mieleen kirveelläkään. Myös suoriutuminen ryhmälajeissa on haastavampaa ja ainakin minulla, yksilölajeissa helpompaa. Kuten aiemmin totesin, tietyt aineet onnistuivat vaikka olisin lintsannut koulusta (yläasteella sitä harrastin aika paljon), ja muistan eräänkin kerran kun luokanvalvojamme palautti matikan kokeeni sanoen: ”Ja Terhi, miten sinä voit saada tämmöisen numeron, et ole ollut puoliakaan paikalla.” Numero oli 9 ja matikka oli loogista, that’s it. Pidin siitä. Puolestaan historia, oli 5-7välillä ja esitelmäni olivat aina vain ”onnistuneita referaatteja.” Urheilussa olin surkea.
Mitenkäs ne mehiläiset?
ADD:ssä ominaista on tarkkaamattomuuden ja keskittymisen vaikeudet ilman tai vähemmällä ylivilkkaus- ja impulsiivisuusoireilla. Koen, että minulla ja varmasti monella muullakin ADD henkilöllä, vilkkaus on pään sisällä. Seuraavaksi kuvaan, miltä se vilkkaus pään sisällä näyttää. Samaan aikaan ajatus suoltaa tekstiä tekstin perään, tunteet menevät omaa rataa, silmät maalavat kuvia ja päänsisäinen radio toistaa kappaleita. Kirjoitan nämä esimerkit emojeita apuna käyttäen. 📝💕👁 Yritä kuvitella, että ajattelet nämä kaikki asiat samaan aikaan, ihan kuin levyjä soisi yhtäaikaisesti päällekkäin. Minuutissa. Tai puolessa minuutissa.
1. 📝Hinnastoon tarvii selvittää kalvojen ostohinta, se löytyy… millähän muut myy sitä.. 💕sanoinkohan hölmösti eilen, mitäköhän ystäväni meinaa, ymmärsikö oikein? 👁suppilo, olisipa kiva jos olisi ollut suppilo kun tekee kahvia mökillä (missä se rivi on, mitä juuri luin)
2.📝pilvipalvelussa on dokumentit, sieltä löytyy (avaan 5turhaa laskuria).. 💕mitä jos se vihaa mua, ahdistus. Onkohan A myöhässä, rakastaakohan se nyt mua? 👁suppilo, suppilo, suppilo (maalaa mielessään sitä saakutin suppiloa) ja mikä rivi nyt olikaan?
3.📝No nyt löytyi tuo, vielä pitää ettiä se minne tämä täytetään👁suppilo 💕vihaan itteäni, miksi näin 👁seuraavaksi se suppilo, muistanko ottaa (mikä se rivi nyt oli)
4.📝mitä mun pitikään tehdä? Missähän se puhelin, siellä se on lukee 💕ompa muuten ihanaa tanssia, se saa mut hyvälle tuulelle. Kaikkien pitäisi tanssia, mitähän tänään.. 👁suppilo, joo tulihan se ilmankin suppiloa, mutta mitä jos olisikin se suppilo?
Tähän vielä kun lisää päälle aukottomana korvamatona pään sisäisen radion, mistä kuuluu Savage Love tai vuosikausia vanha Pandan makeismainos. Dididii, dididii. Sataa lunta, sataa vettä, sataa pieniä rakeita, aina tarjoo Panda karhu herkkusuille makeita!
Voisin kuvailla, että nämä 📝 asiat ovat sellaisia mitä suuni höpöttää ääneen ja äänettömästi, jotta asiat tulee tehtyä. Tapaan sanoittaa tekemistä ääneen. 💕Nämä tunteet pyörivät taustalla, sekoittamassa tätä📝. Siihen kolmanneksi laitetaan 👁, joka piirtää kuvia aivoihini, niin lopputuloksena on sekametelisoppa. Diddiddii… 📝💕👁👂🏼 Koita nyt sitten muistaa, missä se puhelin, rahapussi ja avaimet on? Uudessa asunnossa saankin helposti 10000 askelta päivässä puhelimen etsimisestä ja olen myös löytänyt itseni autolla ilman auton avaimia kaupan parkkihallista. Avaimeton käynnistys sukkaa toisinaan.
Olen kuitenkin saanut paljon aikaiseksi kehittelemällä erilaisia tapoja ja muistisääntöjä, millä selviytyy esimerkiksi kokeista ja työtehtävistä. Näitä piirteitä löytyy varmasti monelta eri määrissä, enkä osaa tarkalleen eritellä, mitkä minulla johtuvat tästä ja mitkä eivät. Paljon on asioita, joita en edes saa tähän yhteen kirjoitukseen mahdutettua. Seuraavassa kirjoituksessa paneudun itse diagnoosiin, ratkaisuihin ja elämääni helpottaviin asioihin.
Lue lisää autismikirjosta Autismiliiton sivuilta. ADHD-liiton sivuilta löytyy tietoa myös aikuisten ADD:sta.
Olen lihonut. Turvottaa. Ahdistaa. Yök. Puristelen mahamakkaraa ja mietin, että ei minulla kaksi vuotta sitten ollut tätä tässä. Tämä on se tapa, miten minä huomaamattani puhun itselleni ja uskon, että moni voi samaistua tähän. Näennäisesti ihan tyytyväinen, mutta sopivan hetken tullen ahdistusmakkara hyökkää kimppuun. Monen mielestä varmasti tämä on hyvin tekopyhää ja turhamaista, miksi tyyppi, jolla on ihan hyvä kroppa ja naamakin ok, voivottelee pikku nakkimakkaraa mahassa? Joillain on todellisiakin ongelmia.
Kuva: Hetki ennen.
Sanon suoraan, että minulla on paljon hyviä kuvia, jotka ovat vaan sitä niinsanottua julkaisukelpoista kamaa, siksikin, että teen työkseni kuvaamista ja visuaalista työtä. Olen super kriittinen kuvien kanssa ja ensimmäinen asia mikä tuli yllä olevasta kuvasta mieleen oli, että liian iso hanuri. Kylläpä se korona on tehnyt tehtävänsä. Ja tarkennuksena, että liian iso pylly minulle, en kuitenkaan ajattele kenestäkään muusta niin, että koolla, muodolla tai värillä olisi väliä. Löydän lähestulkoon kaikista ihmisistä ulkoista ja sisäistä kauneutta, sekä kuvauksellisuutta. Sanon lähestulkoon, koska esimerkiksi heroiinin runtelemat hampaat tai alkoholismin aiheuttamat muutokset eivät kuulu tähän genreen. Tällaiset vahingolliset asiat eivät luo ns terveellistä kauneutta, joskin rujoa, opettavaista kauneutta, jonka vaikeat tarinat voivat kertoa. Toisin sanoen, löydän kauneutta kaikesta, osa on tervettä ja osa opettavaista.
Liian iso pylly
No, onko se totta? Ei. Luulen, että suurin osa teistä ei edes huomaa niitä asioita, jotka itse huomaan. Selkälallit, isot hartiat, pömppis, pylly, eriparisilmät? Lapsena se oli liian pyöreät pottuvarpaat. Itkin niitä joskus, koska häpesin. Häpesin varpaita, miksi? Todellisuudessa takana oli erilaisia luuloja ja pelkoja, jotka liittyvät varmasti suurimmaksi osaksi sosiaalisiin pelkoihin.
Joku voisi myös ajatella, että miksi valitan? Eihän sinulla ole mitään syytä valittaa! Haluan sanoa, että se oma kehonkuva voi todella olla ylösalaisin. Riippumatta oletko isompi vai pienempi, nuorempi tai vanhempi, oma mieli on todella se mikä vaikuttaa.Oma tunne kehostasi, ei välttämättä ole balanssissa ulkokuoresi kanssa, ja silloin on vaikutettava tunteeseen, eikä siihen ulkokuoreen. En puhu tässä kirjoituksessa syömishäiriöistä tms, koska minulla ei ole niistä kokemusta. Oman kehonkuvan vääristymisestä kylläkin.
Kuva: Hetki jälkeen.
Nykyään en kuitenkaan jää enää niin kiinni tämän kaltaisiin asioihin niin tiukasti. Isompi pylly, helpompi twerkata 🍑🤪 Ymmärrän, etten pysty antamaan itsestäni samaan hetkeen joka suuntaan niin paljoa, kuin tahtoisin. Tässä hetkessä on ollut urheilua vähemmän, mutta se ei silti tule elämästäni poistumaan. Kuvasta löydän myös paljon muitakin ”virheitä” miksi se jäisi riman alle, ”virheitä” joita muut tuskin huomaavat. Virheitä, jotka eivät ole virheitä, vaan ominaisuuksia, minun ominaisuuksia.
Se miten näet itsesi, voi todella olla täysin eri, kuin miten muut sinut näkevät. Koita asettua toisen ihmisen saappaisiin, katsoa niitä piirteitäsi mistä pidät virheiden sijaan. ❤️ Et varmasti kaveristasikaan ensimmäisenä katso hänen ”virheitään”, vaan näet hänestä parhaat puolet. Miksi sitten itsestäsi katsot aina ensimmäisenä virheet? Mikä saa sinut tekemään niin? Syyt voivat olla hyvinkin konkreettisia.
Armollisuus
Ole myös armollinen itsellesi. Nyt korona-aikana olen tehnyt paljon duunia koneella, harrastukset ovat vähentyneet ja ruuan laatu ollut heikompaa. Olen saanut paljon aikaan, mutta se tuntuu pahalta kehossa. Ja se tunne, saa minut ajattelemaan, että muutos näyttää yhtä pahalta, kuin miltä minusta tuntuu. Tunne, on se avainasia, mikä taustalla puhuu, hyvässä ja huonossa suhteessa. Jotta kuvaa itsestä voi korjata, täytyy puuttua sen tunteen aiheuttajaan, joka vääristyneen kuvan saa aikaan.
Tunteen paikallistaminen voikin olla haastavaa, koska monimutkainen mielemme voi olla salakavalasti ehdoton muutoksille ja tällaisissa hetkissä, terapialla on suuri merkitys. Ajatusmaailmaa ei pysty lääkkeillä korjaamaan, vaan siihen tarvitsee aina apua, joka pitää myös ymmärtää ottaa vastaan. Armollisuus ja hyväksyntä ovat osa tietä kohti muutosta.
Tunteen työstäminen
Armollisuus hetkessä auttaa kohtaamaan pahanolon tunteen. Esimerkiksi minä olen hyväksynyt, että tähän hetkeen olen pikkaisen rasvaisempi kuin pari vuotta sitten. Ymmärrän myös, että tavoitteeni on välillä epärealistisia, paljon juurikin somen ja mainonnan takia. Salakavalasti mieli on tehnyt minusta alttiin täydellisyyden tavoittelulle, vaikka olen luullut päässeeni siitä eroon. Monimutkaista? Mieli on monimutkainen ja salakavala. Tunne on se, joka saa minut ajattelemaan ulkomuodostani epärealistisesti. Seuraavaksi mietin, mistä se tunne tulee ja pohdin, kuinka haluan sitä muuttaa, vai haluanko ylipäätään?
Tämänhetkinen jatkuva tunne on turvotus vatsassa ja suoliston huonompi toiminta, mikä saa aikaan fyysisesti huonomman olon, kuin mihin olen tottunut. Tämä fyysinen olotila on se syy, miksi silmäni takertuvat mahamakkaraan ja se alkaa ahdistaa, joten yksi konkreettinen asia on puuttua fyysisen olon kohentamiseen eri keinoilla.
Toinen asia, johon tulee puuttua, on se tavoitetuntemus. Miltä minä haluan, että kehossani tuntuu ja minkä vuoksi? Onko tavoitetuntemus terveellinen vai epäterveellinen? Mitä tavoitteen saavuttaminen vaatii? Tässä asiassa some voi olla joko myrkyllinen tai antoisa kanava. Tällä hetkellä se on laajalti molempia. Omaan oloosi voit vaikuttaa myös konkreettisesti seuraamalla tilejä, joissa on aitoa materiaalia. Aito materiaali voi olla myös visuaalisesti yhtä antoisaa, tai korjaan, on antoisampaakin kuin feikki materiaali. Feikki materiaali on minulle sellaista, jossa annetaan kuvanmuokkauksin tehtyjä epärealistisia kauneusihanteita, yltiökapeita vyötäröitä ja kilometritolkulla jatkuvia sääriä.
Muistilista hyväksymiseen
Kirjoitan ylös pienen muistilistan, johon sinä ja minäkin voimme palata, aina kun epäterve kauneusihanne mörkö kurkkii.
Tunnista epäterve puhe itseäsi kohtaan
Ole armollinen hetkessä
Paikanna tunne puheen takana
Työstä tuntemusta
Aseta ja punnitse itsellesi terve tavoitetuntemus
Terve tavoitetuntemus on sellainen, joka ei rasita sinua liikaa. Pitkiin 12h työpäiviin ei mahdu kilpaurheilijan elämää sekä perhe-elämää, jostain on karsittava. Mikä on se, mitä sinä todella haluat tavoitella niin, että myös pystyt siitä nauttimaan?
Ajattelin kirjoittaa teille aiheesta, joka on ehkä hiukan vaikeakin käsitellä. Aiheesta, mikä tulee kaikilla eteen väistämättä muodossa tai toisessa, kun elää pitkässä parisuhteessa. En nimittäin jaksa uskoa, että kukaan pari on ollut yhdessä 40:ntä vuotta ilman ylä- ja alamäkiä. Ilman hetkiä, jolloin toivoisi voivansa aloittaa alusta. Mitä jos olisin valinnut toisin? Onko tämä nyt sitä, mitä minä tahdon elämältä?
Yhteistä elämää
Puhun jälleen omasta kokemuksesta, sillä meillä tulee puoliskoni kanssa täyteen kymmenen vuotta yhdessäoloa. Kymmenen vuotta, jotka ovat menneet hujauksessa. Näennäisesti olemme ihan hyvä pari, kaksi lasta ja omakotitalo, yhteiset firmat ja kaverit. On omaa aikaa ja yhteistä aikaa. Olemme rakentaneet tulevaisuutta yhdessä ja keskittyneet yhteisiin firmoihin ja minä omaan uraani sekä Dreamfitin kehittämiseen, molemmat aivan täysillä omiin intohimon kohteisiin panostaen. Olemme lomailleet yhdessä, välillä niin väsyneenä, ettei lomasta saa muuta irti kuin aurinkotuolin. Välillä ollaan taas seikkailtu sinne tänne vuokra-autolla. Meiltä ei puutu mitään. Paitsi rakkaus, vai puuttuuko sittenkään? Voiko rakkaus loppua? Mitä rakkaus oikeastaan on?
Kasvun haarat
Ei turhaan puhuta ruuhkavuosista, sillä sitä nämä todella ovat. Sain ensimmäisen burnoutin liki kymmenen vuotta sitten ja viime kesänä oli myös haukkailtava happea hiukan normaalia enemmän. Olen ollut meistä se, joka on hiukan heikompi ja laittaa itsensä likoon oman hyvinvoinnin nojalla tyhmän lailla. Samaan aikaan koittaen panostaa niihin ”omiin juttuihin” ja yhteisiin asioihin. Olen kuitenkin havahtunut siihen, että se ”oma henkinen hyvinvointi” on nykyään noussut käsitteenä ehkä niinkin korkealle, että se meinaa välistä talloa alleen ”me” käsitteen. Parisuhteessa on terveellistä puhua asioista yhteisinä, eikä jättää toista varjoonsa. Meillä siihen on toden teolla ollut tarve oppia, sillä yhdessä asuu kaksi ns. ”pomoa”, jotka ovat oman elämänsä herroja. ”Minä teen mitä haluan” tai ”haluan tavoitella niitä omia unelmia”, ei ole vieraita lausahduksia kotonamme. Nämä kuitenkin on niitä ratkaisevia lausahduksia, jotka tuhoavat me käsitettä, eli tuhoavat meitä, ellei käsitettä nosteta tietoisesti takaisin oman hyvinvoinnin tavoittelun rinnalle.
Miksi sitten puhun kasvun haaroista? Kasvun haara kuvastaa sitä aikaa, kun olemme tiiviisti tavoitelleet omaa hyvinvointia ja omia prioriteetteja, johtuen ruuhkavuosista, työpaineesta, arjesta tai mistä lie. Olemme niin keskittyneitä omaan etenemiseen, että näyttää kuin olisimme kasvaneet irralleen. Olemme haaravaiheessa, vaarassa lähteä eri suuntiin. Tämä on se paikka mikä tulee tunnistaa ja myöntää itselleen ja toiselle ajoissa, jotta haaran voi kuroa umpeen. Haarakohdassa on kaksi vaihtoehtoa; olla jästipää omien ajatuksiensa kanssa ja hylätä me asenne, tai olla avoin me asenteelle. Jos parisuhde on muutoin terve ongelmatilanteen kohdatessa, on päätös kaikkinensa omissa käsissä.
Mä en rakasta sua enää
Sen asian olen päästänyt suustani. Se ei tullut suuttumuksesta yhtäkkiä, vaan totisesti tunsin niin ja varsin pitkään. Olin sen verran loppu ainaiseen yrittämiseen, univajeeseen ja oman tien luomiseen. Olin loppu sitä, että sanomani ei mene perille ja minut ymmärretään koko ajan väärin. Ihan kuin minussa ei olisi mitään hyviä piirteitä. Koin, etten rakasta puolisoani enää. Se oli iso haara, jossa olisi ollut mahdollisuus luovuttaa. Ajattelen kuitenkin aina, että asiat ovat syy-seuraussuhteita toisilleen, joten ajattelin myös, että rakkauden loppuminen ei ole oikeasti mahdollista. Sen täytyy olla piilossa, jotain asiaa, mitä en ehkä itsekään täysin ymmärrä. Jotta haaran saisi yhteen, se vaatii itsensä ymmärrystä, ymmärrystä puolisolta, yhteisiä keskusteluja ja paljon voimaa. Tahdonvoimaa. Tahtoa löytää ne syyt, jotka ovat ajaneet tilanteeseen ja myös hyväksyä, että olimme epäonnistuneet.
Kumpikaan ei ole syypää yksin, olimme epäonnistuneet yhdessä, parina. Rakkaus oli paennut tai suojautunut asialta, joka pitää käsitellä pois edestä. Tällaisena hetkenä on äärimmäisen tärkeää sen toisen osapuolen pysyä vahvana ja näyttää suunta, mitä kohti kulkea, jos toisella selkeästi on suuntavilkut sökönä.
Tahdonvoimaa ja yhteispeliä
Tahdonvoima on mieletön asia. Kun oivaltaa miten paljon voi saada muutoksia aikaan pienillä toimintatapojen vaihdoksilla, kuinka ne heijastuvat puolisoon tai lapsiin. Olen ennenkin kirjoittanut, kuinka lapset ovat kuin peilikuvia itsestämme, pitää se osittain paikkansa myös parisuhteeseen. Muutokset tapahtuvat ehkä hitaammin kuin lasten kanssa, mutta tapahtuvat kuitenkin. Kun sanoin: ”etten tunne rakastavani sua enää”, mietin toden teolla, että miten sen saa takaisin. Monesti sanotaan, että ne asiat, joihin toisessa ensin rakastuu, ovat niitä asioita, jotka myös alkavat ärsyttämään. Ja niinhän se on.
Näin kuinka puolisoni taisteli puolestani ja rinnallani, jotta asia voitetaan. Puhuimme todella avoimesti asiat halki. Minä PÄÄTIN, että kaivan sen tunteen takaisin. Minä olen ennen rakastanut ja tahdon rakastaa myöhemmin, nyt ja aina. Päätin taistella koska rinnallani taistellaan. Jos tulevaisuudessa sen on tarkoitus muuttaa muotoaan jostain syystä, niin sitten niin käy, mutta hetkenä, jolloin olen rikki, ei voi tehdä suurta päätöstä rakkauden loppumisesta. Se olisi ollut vain peitelty tarina käsittelemättömiä asioita. Se myös on oma luonteenpirteeni, olen jästipää loppuun saakka. Siinä missä päätän tapetoida nelimetrisen seinän, tehdä pihalaatoitukset, oppia tanssimaan harjoitellen yötä päivää, päätin oppia rakastamaan uudelleen. En vain tiennyt, että miten se olisi mahdollista. Se tunne oli muurien takana hyvässä suojassa.
Nöyryys ja kunnioitus
Nöyryys, se välttämätön paha. Nöyrtyminen. Itselleen. Minussa on vikoja. Sinussa on vikoja. Voi paska, kuin tyhmä voinkaan olla, tällaisen asian äärellä. Olenko oikeasti vain nalkuttava ämmä? En halua olla. En ole sellainen, se ei ole totuus.
Sitä se nöyrtyminen kaikessa yksinkertaisuudessaan on, niiden faktojen myöntämistä, joista olet miljoona kertaa kuullut puolison jankuttavan. Syy asian takana, onkin se monimutkaisempi asia oivaltaa. Nöyryys ja kunnioitus kulkevat mielestäni varsin käsi kädessä, ilman nöyryyttä, kunnioitusta on vaikea näyttää ja toisinpäin.
Olen pohtinut, että jos toinen sanoo sinulle samasta asiasta toistamiseen ja väitän siihen vastaan jatkuvasti, on loppujen lopuksi paras katsoa itsään peiliin. Ehkä siinä asiassa on perää, mitä toinen sanoo. Ehkä hän vain ilmaisee asian erilailla, ”väärällä tavalla”, joka pistää vihaksi ja ärsyttää. Tässä on muuten toinen iso asia mitä puhutaan ja ymmärretään mielestäni hiukan virheellisesti, nimittäin käsite; ”kenenkään ei tarvitse muuttaa itseään toisen vuoksi.” Jos kyseessä on turvallinen ja hyvä parisuhde, totta helvetissä tulee muuttaa itseään toisen vuoksi. Melkein pistää vihaksi. Voiko typerämpää lausetta olla? Muuten ollaan kuin kaksi hiomatonta timanttia, kulmat kilistelevät yhteen. Tarkoitus kuitenkin olisi hioa kulmat, ja saada timantit asettumaan vieriviereen. Eikö?
On kuitenkin vissi ero siinä, mistä ja miten muutos lähtee. Muutos lähtee aina nöyrtymisestä itselleen ja siitä, että kykenee kohtaamaan ongelman. Järkiperäisen ongelman, johon on faktat pöydässä. Puuta heinää ei pidä uskoa. Nöyrtymisen jälkeen alkaa eheytyminen. Vaihtoehtoisten toiminta- ja ajatusmallien etsiminen. Syyn etsiminen ja lopulta kasvaminen, oivaltaminen ja ongelman voittaminen.
Tämä on se hetki, jolloin kasvun haarat on mahdollista kuroa jälleen yhteen. Tämä on myös se hetki, jolloin osa voi todeta, että haarat on kasvaneet liian kauas erilleen ja nöyrtyminen asian äärelle ei onnistu. Tai ennemmin, vaikka nöyrtyminen onnistuisi, osa taitoa voi myös olla päästää irti tilanteessa, jossa todetaan, että suhteessa jatkaminen olisi haitallista omalle tai toisen mielenterveydelle.
Puhu, puhu, puhu.
Me tehtiin se, ainakin kerran. Me voitettiin ja todella tehtiin se yhteisellä työllä. Se miksi halusin tämän kirjoittaa, on koska haluan valaa uskoa teihin, jotka mahdollisesti olette saman äärellä. Kunnioittakaa toisianne yksilöinä, unohtamatta sitä tärkeintä, eli teidän tiimiä. Teidän jengiä. Nöyrtykää ajatuksille, jotka toinen teille jakaa ja suodattakaa tekstiä, jota joskus huonosti artikuloidaan. Usein kiukun takaa löytyy tai paljastuu hyvin paljon syvällisempi syy, kuin vain pelkkä kiukku lojuvia likasukkia kohtaan. Sitä varten on myös pariterapeutit ja olemme myös itse käyttäneet heidän palvelujaan, sillä puolueeton näkökanta on aina kaikista avartavin. Esille voi nousta pointteja, joita kumpikaan ei muutoin hoksaisi. Keskustelkaa ja pakottakaa itsenne sanoittamaan ajatuksia, vaikka se tuntuisi haasteelliselta. Puhukaa vaikka yksin ensin tai kirjoittakaa ajatukset paperille. Minä olen mm. pitänyt meille parisuhdepalaverin, joka sisälsi kysymyksiä ja esitäytetyn rungon, kuinka keskustelu etenee ja mitkä asiat on käytävä läpi. Hullua? Ehkä hiukan, mutta äärettömän tehokasta.
On asioita, miksi teistä on tullut juuri te. Miksi meistä on tullut me. Muistakaa läheisyys ja pienet eleet, jotka muistuttavat toiselle, että hän on tärkeä. Että hän on sinun jengiä.Esikatselu(avaa uuden välilehden)
En ole ikinä ollut tankokyykkyjen ystävä ja tänään ajattelin totutella taas kyykkyihin ja hakea mave liikerataa pitkästää aikaa. Muussa treenissä tulee paljon kyykkypitoja ja esimerkiksi hevosseisonta tyyppinen ”sumo” tai leveä kyykky ja sen pito sekä pumppaus puolivälissä ei ole ongelma. Mutta, kyykky tangon kanssa on. Siitä lisää artikkelin lopussa ☺️
Kuntosali minulla toimii oheistreeninä, jolla tasapainotan muuta muuttuvaa kuormitusta. Siksi en nyt noudata salilla mitään erityistä ohjelmaa, vaan teen jokaisen treenin kroppaa kuunnellen. Yhtenäkin viikkona liikuntaa tuli n. 20h, joten ei ole mitään järkeä lisätä kuormitusta kovalla salirääkillä. Kroppa ei kertakaikkiaan vastaanota sellaista. Tänään kroppa oli hiukan vastaanottavaisempi treenille, joten olkaa hyvät, liikkeet alla.
Lämmittely
10-15min kuntopyörä (tein epäonnistuneen kuntotestin, en osannut käyttää hienoa uutta vehjettä😅)
Pari min venyttelyt
Aktivoinnit kiertoharjoitteluna
T-Kierto (12-12-12 puolelleen)
Minivatsat jumppapallolla (12-10-10 per suunta, eli yht 36-30-30)
Yhden jalan kyykky etujalka korokkeella 10kg kuula (12-12-12) + Mave liikeradan tunnustelu kuula 12kg (12-12-12)
Smith kyykky 20kg liikeradan haku (12-10-8-6)
Hip thrust 50g lisäpainolla (10-10-8-8) + Kyykky ja pystypunnerrus levypainolla 15kg (12-10-8-6)
Loppujäähdyttely
Venyttelyä kevyesti saunassa
Kyykyt ovat minulle aina olleet haastavia. En pidä niistä yhtään tangon kanssa tehtynä, sillä kaikki tuntuma iskee ”polviin” ja polvet kipeytyvät. Prässi tuntuu tukevammalta ja polven liikerataa pystyy hallitsemaan myös kevyesti kädellä. En myöskään tykkää ”paketoida” kehon osia, jotta saisin lisätukea niihin, koska silloinhan se nimenomainen tehtävä työ jää vaimeammaksi siellä, missä lihasvoimaa tarvisi lisää. Kyykkyjä siis jos mielii tehdä, niin painot pieniksi ja huolellinen keskittyminen liikerataan, sillä painojen lisääminen aiheuttaa herkästi sen, että vahvemmat etureidet nappaavat takaketjun työtä itselleen ja treeni menee niin sanotusti reisille. 🤪 Kehonpainolla tehtävät kyykyt, pidot, pumppaukset ja yhdenjalan kyykyt ovat kuitenkin lempparieni listalla.
Viimeisimmät kommentit