Sinun merkitys

mennessä Terhi | elo 12, 2017 | Hyvinvointi & Lifestyle, Vanhemmuus

Kun olet pieni, mitä sinä mietit?
Mitä sinä näet? Miten sinä koet?
Mitä sinä tunnet?

Pieni näkee sen, mitä sinä hänelle näytät eleilläsi, käytökselläsi ja vuorovaikutuksellasi hänen ja muiden kanssa.  

Kun minusta tuli äiti, minun oli pakko pysähtyä, ottaa vastaan kaikki tunteet sellaisina kuin ne sattuivat vastaan tulemaan. Ei ollut mahdollisuutta paeta ikäviä tunteita, eikä myöskään aina ollut mahdollisuutta lähteä jonnekkin, silloin kun siltä tuntui. Harteille kasvoi suuri taakka, sellainen jota en ollut ennen kokenut. Ei kumpikaan meistä ollut kokenut. Vastuun taakka. Vastuun lahja.

Samaan aikaan tämän uuden asian kokeminen oli järisyttävän pelottavaa, mutta myös parasta, mitä olen ikinä kokenut. En henkilökohtaisesti usko, että lapsen tuloon voisi olla ikinä täysin valmis, koska jokainen heistä on yksilö, jonka kanssa kasvetaan, opitaan ja tutustutaan matkan varrella. Eikä liikaa pidäkään suunnitella, on paljon antoisampaa elää ja nauttia hetkessä, kuin elää ennalta suunniteltua kaavaa, joka murenee pienestäkin vastoinkäymisestä. Niiltä kun ei elämässä voi välttyä.

Lapsen tulon myötä oli pakko pysähtyä ja asettaa pienen tarpeet etusijalle, herättävä yöllä kymmenen kertaa jos toisella oli nälkä tai muuten vain uni oli katkonaista. Vierelle tuli joku, joka ei voinut elää ilman huolehtijaa. Tällainen uusi elämäntilanne on varmasti jossain määrin shokki parisuhteessa, koska monesti erityisesti naisen rooli muuttuu äitiyden, hormonien ja imetyksen myötä, jolloin puolisolla voi tulla olo, ettei häntä huomioida kuten ennen. Alkaa perheenä kasvamisen aika, aika jolloin etsitään uusi yhteinen tapa olla puolisoita ja vanhempia.

Kuva: Heli Mielonen

On tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista, omasta sosiaalisesta elämästä ja parisuhteen yhteisestä ajasta, koska oma hyvinvointi välittyy myös lapseen. Kiire, stressi ja kisma parisuhteessa heijastuu lähes välittömästi lapsen käytöksestä. Mielestäni on myös tärkeää luoda lapselle sosiaalista elämää ja totuttaa viettämään aikaa muidenkin aikuisten, kuin vamhempien kanssa. Läheinen suhde isovanhempiin, kummeihin ja vanhempien sisaruksiin on rikkaus, eikä julmuutta lasta kohtaan. En tarkoita, että pientä on joka viikonloppu vietävä hoitoon, jotta itse pääsee baariin, vaan sitä, etten usko lapsen kärsivän henkisesti siitä, jos on yksivuotiaana isovanhemmilla yökylässä. Itse olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta, mikä on siinä mielessä hirveä vaiva, että jos jotenkin pystyn lapsiani rohkaisemaan omatoimisuuteen, itseensä luottamiseen ja sosiaalisiin tilanteisiin, pyrin sen tekemään. Iso perhe ja ystävät ympärillä ovat tuki ja turva, varsinkin kun omat voimat eivät meinaa riittää. Elämässä tulee vastoinkäymisiä, jolloin jaksaminen syystä tai toisesta on koetuksella. Olen omat lapseni vienyt aika varhain hoitoon erilaisiin paikkoihin aina tunneista yökyläilyyn saakka ja minusta on ihana huomata, että lapseni siitä pitävät. He kysyvät minulta: ”äiti, mennäänkö tänään Fressiin leikkimään? Äiti, ajetaanko papalle? Äiti, saanko mennä Kirsti mummon kanssa maalaamaan?” Kerrat, jolloin he ovat itkeneet hoitoon jäämistä, ovat lueteltavissa yhden käden sormilla ja vaikeimmat ajat kohdistuvat pitkiin sairastelujaksoihin, ei koskaan siihen, että ”joutuisivat” toiselle perheenjäsenelle hoitoon. Uskon, että lastani rohkaisemalla ja tukemalla, hän kokee olonsa turvalliseksi laajemmassakin ympäristöstössä.

Kuva: Heli Mielonen

Äitiyden myötä olen pohtinut huomattavasti enemmän omaa käytöstäni ja pyrkinyt nielemään monia kiukunpuuskia. Yritän tietoisesti muuttaa omaa suhtautumistani lempeämmäksi puolisoani kohtaan, jota pienet sisarukset myös näyttäisivät välittämistä toisilleen. Olemme molemmat kasvaneet perheissä, joissa vanhempien läheisyys toisiaan kohtaan on ollut tabu, mutta me haluamme välittää erilaisen kuvan. Tämä varmasti on aika perisuomalainen tapa, sillä suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, mutta kyllä tänne kylmään Suomeen sietäisi vähän lämpöä ja läheisyyttä lisätä. 😉 Toki haluan myös näyttää, että töitä on tehtävä, jotta elämässä pärjää, mutta luulen että kansamme ”synti” on olla liiankin ahkera, jolloin unohtuu peruspilarit. Hyvinvointi.

Pieni näkee sen, mitä ympärillä konkreettisesti on. Jokainen asia on uutta ja ihmeellistä, joten pysyvyyden tunteen luominen lapsen ympärille on tärkeää. En voi väittää, etteikö olisi hankalaa sovittaa aktiivista elämää, sitä kliseistä ”omaa aikaa” ja samaan aikaan pyrkiä viettämään perheen kesken kiireetöntä aikaa. Näen, kun lapseni kapinoi kiirettä vastaan ja silloin on aika miettiä mitä tehdä toisin. Jos pienet kädet ojentuvat hakeutuakseen syliisi ja toteat, että nyt äiti ei ehdi, on aika pysähtyä ja laittaa arvot kohdalleen. Mikäli kyse ei ole elämästä ja kuolemasta, ei voi olla niin kiire, etteikö lasta ehtisi pitämään sylissä. Yrittäjänä ja äitinä tämä asia on pitänyt monesti ottaa pöydälle ja mietittävä toden teolla, koska kyse on elannon saannista, omasta, lapsen ja puolison hyvinvoinnista. Elämän tärkeimpiä asioita ovat kuitenkin ne pienet asiat, joita ei rahalla saa. Se joka muuta väittää, puhuu paskaa tai ei on tunneköyhä narsisti. Mieti, mitä jää jäljelle, jos sinulta viedään kaikki raha ja maallinen omaisuus? Entä mitä jää jäljelle, jos sinun perheesi menehtyy junaonnettomuudessa? Ei lienee tarpeellista kirjoittaa vastausta, vaikka kyse onkin äärimmäisistä esimerkeistä. Pysähdy hetkeksi, katso nukkuvaa lasta, katso hetki taivaalle ja ole aidosti läsnä.

Kuva: Heli Mielonen  Lapsi on peili itsestäni ja jos haluan heidän muuttavan käytöstään, on minun ensin muutettava omaani, nähtävä omat heikkouteni ja kasvettava niistä. Se on minun merkitys. Olen pienelle puun juuret, josta hän kasvaa ja pieni on minulle peili, joka muistuttaa mikä on oikeasti tärkeintä.

Muistathan sinäkin pysähtyä välillä ja antaa läheiselle kiireetöntä aikaa, aikaa jolloin olet olemassa.